Aina tarvitaan niitä ihmisiä, jotka näkevät tai tulevat ajatelleeksi asioita toisin: eri näkökulmista, kokonaan uudella tavalla. Kehittyminen ja muutos tavoiteltuun suuntaan ei tapahdu ilman, että rohkeat ja kyvykkäät yksilöt ja tiimit laittavat itsensä likoon ja heittäytyvät mukaan. Tähän ohelle tarvitaan myös kykyä tiivistää ja kuvata aihio toisille kerrottavaan muotoon. Beyond 2030 Challenge haastaa hienolla tavalla mukaan ideoimaan ja innovoimaan hyvää elinympäristölle ja ihmiselle.

Ideoista, innovaatioista ja sovelluksista syntyy myös uusia työpaikkoja. Seutukuntien ja elinkeinorakenteiden pysyminen mukana muutoksessa ja siihen sopeutumisessa pohjaa suurelta osin taitoon ja kykyyn katsoa asioita uudella tavalla. Tulevaisuuden menestys edellyttää, että löytyy uusia keinoja elää ja toimia kestävän kehityksen periaatteiden mukaan, torjua ilmastonmuutosta ja osallistaa ihmiset omassa arjessaan sellaiseen tekemiseen, joka on tulevaisuuden kannalta kestävää.

Innovaatiot synnyttävät uutta työtä

OP Turun Seutu on 100-vuotias pankki, joka haluaa tukea oman toimialueensa kehittymistä ja sen pohjaksi tarvittavien ideoiden ja innovaatioiden lentoon lähtöä osana vastuullisuusohjelmaansa. Uskomme, että tiede- ja teknologiainnovaatioiden avulla syntyy katoavien töiden tilalle uutta työtä ja uutta yritystoimintaa. Pankkitoiminnan ja elinvoimaisten yritysten liitto on vahva – tarvitsemme toisiamme ja menestyksemme on monin sitein kiinni toisissaan. Elinvoimaisuuden kehittyminen luo ympärillemme tulevaisuudenuskoa ja myönteisen kehityksen kehää. Seuraamme innostuneena ja kiinnostuneena, miten Beyond 2030 Challenge -tiede- ja teknologiakilpailun osallistujat tuovat oman panoksensa hyvän tulevaisuuden mahdollistamiseen.

Intoa, iloa ja räjähtävää rohkeutta osallistumiseen!

Irma Hyvärinen

muutos- ja kehitysjohtaja
OP Turun Seutu