Turkulaistaustaisen presidentti Mauno Koiviston (1923–2017) syntymästä tulee ensi vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Turun kaupunki on nimennyt juhlatoimikunnan valmistelemaan presidentti Koiviston muistamista.

Presidentti Mauno Koiviston yhteydet Turkuun ovat vahvat. Koivisto syntyi Turussa 25.11.1923. Hänen työuransa alkoi Turun satamassa, ja hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1949 opiskeltuaan työn ohessa iltaoppikoulussa.

Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Koivisto opiskeli työn ohessa Turun yliopistossa valmistuen filosofian kandidaatiksi ja lisensiaatiksi vuonna 1953. Vuonna 1956 hän väitteli filosofian tohtoriksi sosiologian alalta aiheenaan ”Sosiaaliset suhteet Turun satamassa”.

Koivisto työskenteli vuosina 1954–57 Turun kaupungin ammatinvalinnanohjaajana. Hänet valittiin Turun kaupunginvaltuustoon kaudeksi 1957–1960 SDP:n edustajana. Koiviston muutettua Helsinkiin vuonna 1957 hänelle myönnettiin ero kaupunginvaltuutetun tehtävästä vuoden 1958 alusta.

Presidentti Koiviston akateemisen uran perintö elää Turussa yhä. Koiviston synnyinkoti Piispankadun ja Tehtaankadun kulmassa toimii nykyisin Turun yliopistossa tai Åbo Akademissa yhteiskuntatieteellisen alan jatko-opintoja harjoittaville tutkijoille osoitettuna työtilana. Tutkijanhuone ”Manun kammarin” käyttöoikeus myönnetään vuodeksi kerrallaan. Huoneiston kunnosta vastaa Turun kaupunki.

Turun kaupunki on asettanut pormestari Minna Arveen päätöksellä presidentti Mauno Koiviston syntymän 100-vuotisjuhlatoimikunnan valmistelemaan presidentti Koiviston muistamista hänen syntymänsä juhlavuonna.

Juhlatoimikunnan kokoonpano:

  • Mika Maaskola (puheenjohtaja)
  • Minna Arve (varapuheenjohtaja)
  • Mika Akkanen
  • Outi Kari-Granfors
  • Leena Koikkalainen
  • Veikko Laakso
  • Heikki Paloheimo
  • Timo Soikkanen
  • Kirsi Vainio-Korhonen

- Mauno Koivisto on Suomen presidenteistä ainoa, joka on syntynyt Turussa. Turkulaisuus oli olennainen osa presidentti Koivistoa. Se kuului myös hänen murteikkaassa puheessaan. Turussa seurattiin Koiviston uraa ihaillen ja ylpeyttä tuntien. Tätä ihailua ja kunnioitusta kansan rakastamaa, maanläheistä presidenttiä kohtaan haluamme osoittaa myös tulevana juhlavuonna, sanoo juhlatoimikunnan ja Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Maaskola.

Asiasanat: