Ensi vuoden alussa Suomeen syntyy 21 hyvinvointialuetta – yksi niistä on Varsinais-Suomen hyvinvointialue. Vaikka siirtyminen kuntien tuottamista sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista hyvinvointialueiden tuottamiin palveluihin on hallinnollisesti valtava, se ei todennäköisesti ensimmäisen toimintavuoden aikana suuresti vaikuta turkulaisten arkeen.

Hyvinvointialueemme tiiviisti

  • Lähes 500 000 asukasta
  • Työntekijöitä yhteensä 23 000. Henkilöstömäärältään maan toiseksi suurin hyvinvointialue, Suomen suurimpia työnantajia.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen muodostavat

  • 27 kunnan sotepalvelut
  • Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri
  • Varsinais-Suomen pelastuslaitos
  • Erityishuollon palvelut eli KTO
  • Kårkulla ja
  • Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymä

Moni voi toisaalta odottaa hyvinvointialueen myötä nopeita muutoksia ja mm. palvelujen parannuksia. Niitäkään ei ole pikaisella aikataululla tulossa. Esimerkiksi vasta vuoden 2023 aikana on tarkoitus aloittaa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen eli Varhan palvelustrategian valmistelu ja palveluverkon suunnittelu.

Yksikään Turun sote-palvelu ei sulje oviaan vuodenvaihteessa ja tuttu henkilökunta jatkaa työtään.

- Kotihoidon aluejako ja palvelut jatkuvat ennallaan. Neuvolat ja terveysasemat pysyvät paikoillaan. Varissuon terveysasema siirtyi lokakuussa väistöön Kupittaalle, mutta hyvinvointialueelle on esitetty, että se palaisi takaisin Varissuon alueelle, Turun kaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja Riitta Liuksa rauhoittelee.

- Turun alueen yhteyspäivystys palvelee samalla tavalla kuin tähänkin asti terveysasemien ollessa suljettuna. Jokaisella on oikeus jatkossakin vaihtaa kerran vuodessa terveyskeskustaan, hän jatkaa.

Puhelinnumerot siirtymässä – asiakasmaksuja yhdenmukaistetaan

Myös valtaosa Turun sote-palveluiden puhelinnumeroista on säilymässä, esimerkiksi terveysasemien ajanvarausnumero toimii jatkossakin. Varsinais-Suomen iäkkäiden asiakas- ja palveluohjausnumero KomPAssi palvelee tulevaisuudessakin – jos puhelinnumero jossain vaiheessa muuttuu, numerosta ohjataan uuteen.

Lisäksi alueen sosiaali- ja terveydenhuollon maksut, korvaukset ja palkkiot harmonisoidaan. Asiakasmaksujen mahdollisista muutoksista tiedotetaan asiakkaille heti, kun asiakasmaksujen valmistelu etenee.

Riitta Liuksa

Riitta Liuksa suhtautuu uudistukseen luottavaisin mielin. Monia Turun sote-ammattilaisia on ollut mukana jo valmistelutyössä ja nyt hyvinvointialueen johtotehtävissä.

- Palvelut ovat olleet alueen kunnissa hajanaisia, mutta nyt alueella on mahdollisuus yhdenvertaisuuteen. Se saattaa pitkällä tähtäimellä tarkoittaa joissain palveluvalikoiman kapenemista ja joissain laajenemista. Mutta alueellinen suuri mullistus onkin nähtävä ennen kaikkea valtavana mahdollisuutena.

- Palvelujen turvaaminen ja niiden saumaton jatkuminen tuottajasta riippumatta on vuodenvaihteessa kaikkein keskeisintä, Liuksa päättää.

Ajantasaisin tieto uudistuksesta:

Juttu on julkaistu Turkuposti-lehdessä 4/2022. Lue lehden verkkoversio.