Turun kaupunki järjestää jouluksi sähkö- ja lämmityskaluston keräyksen Harkovan kaupungin ja sen asukkaiden auttamiseksi. Turun kaupunki pyytää Turun alueen yrityksiä, yhteisöjä ja turkulaisia ihmisiä toimittamaan ajalla 7.–10.12.2022 Turun kaupungin järjestämään keräyspisteeseen etenkin käyttökuntoista suurta sähkövirran tuotanto- ja lämmityskalustoa.

Keräykseen toivotaan lahjoituksina käyttökuntoisia aggregaatteja, teollisia lämpöpuhaltimia, muita lämmittimiä sekä ruuanvalmistuskalustoa isoja ihmisjoukkoja varten. Lisäksi keräykseen voi toimittaa vesipumppuja. Keräyspiste sijaitsee Turun Peltolassa osoitteessa Kaurakatu 41.

Jokainen meistä voi myös auttaa Ukrainaa ja ukrainalaisia lahjoittamalla rahaa kansainvälisten keräysten kautta. Lisätietoa löydät tämän uutisen lopusta.

Turun kaupungin Harkova-keräykseen ei tällä kertaa oteta vastaan muita lahjoituksia kuin lämmittimiä, ruuanvalmistuskalustoa sekä vesipumppuja, sillä tarve nimenomaan näille tarvikkeille on tällä hetkellä suurin. Toivomme, että lahjoitetut materiaalit toimitetaan keräyspisteeseen valmiiksi pakattuna kuljetusta varten ja pakkauksen sisältö merkittynä pakkauksen päälle.

Turun kaupunki ostaa lahjoitettavia tuotteita myös itse 30 000 eurolla Etra Oy:ltä, joka on Turun kaupungin kilpailutettu toimittaja.

Avun tarve Ukrainassa on nyt äärimmäisen todellinen. Joulu saapuu Ukrainaan sinun tuellasi.

Lahjoitukset otetaan vastaan seuraavasti:

  • Aika: keskiviikko–perjantai 7.–9.12.2022 klo 14–19 ja lauantai 10.12.2022 klo 10–17
  • Paikka: Kaurakatu 41, Peltola, Turku
  • Ilmoitathan lahjoituksesta etukäteen: kansainvälisten asioiden suunnittelija Päiviliisa Suonpää, paiviliisa.suonpaa@turku.fi

Lahjoittaa voi ainoastaan käyttökuntoista suurta sähkövirran tuotanto- ja lämmityskalustoa:

  • aggregaatteja
  • teollisia lämpöpuhaltimia
  • muita lämmittimiä
  • ruuanvalmistuskalustoa isoja ihmisjoukkoja varten
  • vesipumppuja

Keräys on osa Turun ja Harkovan ystävyyskaupunkitoimintaa

Turun ja Harkovan kaupungit sopivat elokuussa ystävyyskaupunkisopimuksen, jonka tarkoituksena on paitsi avustustoiminta myös pitkän tähtäimen molempia kaupunkeja hyödyttävä yhteistyö kaupunkikehittämisessä.

– Talven tullessa tilanne Ukrainassa ja Harkovassa on lämmityksen ja veden saannin kannalta akuutti. Turun kaupunki haluaa näyttää ystävyyttään Harkovalle ja Ukrainalle konkreettisesti ja toimittaa materiaalista apua harkovalaisille vielä ennen joulua. Toimimme myös osaltamme Ukrainan ja Harkovan jälleenrakennuksen tukena tarjoamalla asiantuntijaosaamistamme muun muassa kaupunkisuunnittelussa sekä kestävän kehityksen ratkaisuissa. Näissä kumppaneina toimivat kansainväliset kaupunkiverkostomme, kuten Eurocities-verkosto, sanoo Turun pormestari Minna Arve.

Kuljetus Turusta Harkovaan toteutetaan yhteistyössä Suomen Ukrainalaiset ry:n kanssa. Turussa yhteistyökumppaneina toimivat lisäksi Turun ammatti-instituutti, Turun kauppakamari ja Turun Yrittäjät.

Turun Harkova-keräys on lisäksi osa Eurocities-kaupunkiverkoston Generators of Hope -kampanjaa Ukrainan hyväksi: https://eurocities.eu/latest/generators-of-hope-city-to-city-relief-for-ukraine/.

Uutinen jatkuu kuvagallerian jälkeen.

Jokainen voi auttaa lahjoittamalla rahaa ukrainalaisten auttamiseksi

Kaikki suomalaiset voivat auttaa Ukrainaa ja ukrainalaisia myös joulun alla lahjoittamalla rahaa keräysten kautta. Raha-lahjoituksia voi tehdä muun muassa näiden organisaatioiden välityksellä: Punainen Risti, Unicef, Pelastakaa Lapset, SOS Lapsikylä, Plan International, UN Women, Kirkon Ulkomaanapu, World Vision sekä Fida. Löydät linkit lahjoittajien sivuille täältä: www.turku.fi/ukraina

– Avun tarve Ukrainassa on nyt äärimmäisen todellinen. Joulu saapuu Ukrainaan sinun tuellasi, sanoo puheenjohtaja Olena Herasymenko Suomen Ukrainalaiset ry:stä.

Tavara- ja vaatelahjoituksia ukrainalaisille voi toimittaa lisäksi Raision avustuskeskukseen, jota ylläpitää Suomen Ukrainalaiset ry, osoite Raisiontori 6, aukioloajat ma-ti 10–15, ke suljettu, to-pe 10–15, la 12–15.

Katso tuore video Harkovasta ajalta ennen sotaa, nyt ja miten Harkova aikoo jälleenrakentaa kaupunkinsa

Asiasanat: