Tänä vuonna on tärkeää miettiä myös jouluna sähkönkulutusta, sillä noin 10-30 % kotitalouksien sähkönkäytöstä kuluu ruoan valmistukseen, säilytykseen ja astianpesuun. Kodin eniten kuluttava yksittäinen sähkölaite on kertalämmitteinen sähkökiuas.

Hyvällä suunnittelulla säästät aikaa, vaivaa, sähköä, kustannuksia ja hävikkiä.

Vinkkejä sähkönsäästöön:

  • Vietä yhteisjoulu ja jaa ruuanvalmistusvastuu. Näin ruokahävikki pysyy hallinnassa, ruokakulut ovat maltillisemmat eikä joka kodissa lämmitetä uuneja erikseen samoja ruokia varten.
  • Suunnittele jouluateriat ruokailijoiden lukumäärän ja mieltymyksien mukaan. Kaikkia perinteisiä jouluruokia ei tarvitse valmistaa, jos ne eivät maistu kaikille.
  • Uunin lämmittäminen kuluttaa enemmän energiaa kuin sen lämpimänä pitäminen. Hyödynnä siis esi- ja jälkilämpö ja tee useampi ruokalaji tai leivonnainen samalla kerralla.
  • Hyödynnä kylmä ulkoilma ruoan säilytykseen ja jäähdytykseen.
  • Säästeliäämmät löylyt saat lyhentämällä saunan päälläoloaikaa, suosimalla yhdessä saunomista ja laskemalla lämpötilaa.
  • Joulu on täydellistä aikaa olla läsnä perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa ilman viihdelaitteita. Viihde-elektroniikkalaitteet kattavatkin noin seitsemän prosenttia kotitalouksien sähkön käytöstä, joten muistathan sammuttaa kaikki laitteet, jotka eivät ole käytössä.
  • Niin uuni ja liesi, saunan lämmitys kuin tavallista suurempi määrä ihmisiä nostaa huonelämpötilaa. Ota tämä huomioon ja säädä lämmitys pienemmälle.
  • Yksi jouluvalosarja voi viedä koko talven päällä ollessaan vähemmän energiaa kuin yksi viidentoista minuutin lämmin suihku. Tästä huolimatta jouluvalot on parasta sammuttaa päivän valoisimpana aikana, öisin ja silloin kun et ole kotona.
  • Muistathan säästää sähköä myös matkustaessasi ja ollessasi poissa kotoa!

Tunnelmallista ja rauhaisaa joulun aikaa!

Asiasanat: