Kaksi turkulaista päiväkotia sai joulun alla Turun kaupunginkirjaston ylläpitämän iltasatuhyllyn, josta lasten vanhemmat voivat vapaasti lainata kirjoja kotiin ilman kirjastokorttia.

Vanhoista lehtihyllyistä kaupungin Työpisteessä kunnostetut ja päiväkotien henkeen sopivat kirjahyllyt sisältävät monipuolisen valikoiman kuva- ja satukirjoja, jotka kaupunginkirjasto siirtolainaa päiväkodeille.

Tarkoitus on näin edistää lukemista varsinkin sellaisissa lapsiperheissä, joissa lukemiseen ei ole kiinnitetty paljoa huomiota. Päiväkodeissa nähdään osassa perheitä selvää lukutaidon eriytymistä. Siinä kirjasto voi auttaa, sillä onhan kirjastojen yksi perustehtävistä tukea lasten lukutaidon kehittymistä.

Tästä lähtökohdasta käsin Turun kaupunginkirjaston palvelupäällikkö Sanna Hernelahti sai idean iltasatuhyllyistä päiväkoteihin.

– Tämä on pilottiprojekti, ja pohjautuu Erasmus+-rahoitteiseen Open the Door for Reading -hankkeeseen, johon minä ja lastenkulttuurin suunnittelija Leena Hiltunen osallistuimme Turun edustajina pari vuotta sitten. Hankkeessa on etsitty keinoja lisätä monikielisten ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten lukemista.

Koivulan päiväkodin Sävelkujan yksikön varajohtaja Hanna Fresenius selaa ilahtuneena iltasatuhyllyn kirjoja.

­– Tämä on kirjastolta meille todella hieno kädenojennus. Meillä ei ole täällä lähikirjastoa, eikä kirjastoautokaan pysähdy ihan lähellä. Kuvakirjat ovat tärkeitä, sillä meidän asiakaskunnallemme ei ole aina saatavilla omakielistä kirjallisuutta.

Pilotointikohteiksi valittiin nimenomaan päiväkodit, joiden lähellä ei ole kirjastopalveluja. Siten myös Haritun avoin päiväkoti ja lasten leikkikerho sai oman iltasatuhyllyn.

Avoin päiväkoti on kaikille lapsiperheille tarkoitettu palvelu. Se on puolet päivästä avoinna lapsille ja vanhemmille - tai miksei myös isovanhemmille. Kuka tahansa voi tulla avoimeen päiväkotiin lapsen kanssa. Puolet päivästä toimitaan lasten leikkikerhona.

Kirjojen tarve on ollut kova, kertoo varhaiskasvatuksen opettaja Heidi Varhinen.

– Meidän omat kirjamme alkavat olla jo vanhoja – on ihanaa, että nyt tänne saadaan uusia kirjoja, joita lapset ja vanhemmat voivat lukea täällä myös yhdessä.

Iltasatuhyllyn paikkaa Haritussa vielä vasta suunnitellaan, mutta nyt se on jo valmiiksi täytetty. Kirjavalikoimaa on tarkoitus vaihtaa pari kertaa vuodessa.