Turun kouluissa ja niiden lähialueilla järjestettävät harrastuskerhot ja työpajat on koottu koulukohtaisiksi lukujärjestyksiksi. Kevään aikana Turussa voi harrastaa yli 120 kerhossa tai työpajassa, joista suurin osa järjestetään koulujen tiloissa.

Turun koulukohtaiset harrastelukkarit 

Löydät oman koulusi harrastelukkarin tämän uutisen alapuolella olevasta linkistä. Koulujen harrastuskerhotiedot on listattu allekkain kunkin koulun omalla harrastelukkarisivulla. Kerhot ovat maksuttomia. Harrastusryhmät käynnistyvät pääasiassa viikolla 3. Yksittäisiä kerhoja saattaa käynnistyä myöhemmin tammikuussa.  

Monipuolista harrastustoimintaa peruskoululaisille 

Suurin osa kerhoista järjestetään koulujen tiloissa. Muita kerhotiloja löytyy mm. Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmasta, Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuistosta, kolmesta eri nuorisotilasta sekä kuudesta eri lähikirjastosta. Kerhojen lisäksi kymmenessä koulussa on käynnistynyt myös ohjattuja taide- tai liikuntaharrastusvälitunteja.  

Toiminta on laadukasta. Harrastusten ohjaajina toimivat ohjaamisen tai oman lajinsa osaajat ja ammattilaiset. Harrastussisällöt valitaan kunkin koulun oppilaiden toiveiden mukaisesti. Harrastus voi olla taidetta, liikuntaa, eri lajeja yhdistävä mix-kerho tai jotain aivan muuta. Kaikki harrastamisen Turun mallin toiminta on osallistujille maksutonta. 

Syyslukukaudella yläkoululaisille käynnistyneisiin KouluPT- ja KouluPCAC-toimintoihin avautuu muutamia uusia paikkoja kevätlukukaudella. KouluPT-toimintaa on tarjolla Puropellon, Syvälahden, Topeliuksen, Yli-Maarian ja Vasaramäen kouluissa. Toiminta on tarkoitettu hyvinvoinnista ja liikunnasta kiinnostuneille oppilaille. KouluPCAC-toimintaa toteutetaan vuorostaan Turun Normaalikoulun, Turun Steiner-koulun, Turun Lyseon, Kiinanmyllyn koulun sekä Luostarivuoren, Nummenpakan ja Rieskalähteen yläkouluissa. KouluPCAC-toiminnassa osallistujat työstävät yhteisen yhteisötaideteoksen sekä tutustuvat eri taide- ja kulttuurikohteisiin.  

Turun mallin harrastuskerhojen lisäksi kouluissa jatkuvat entiseen tapaan myös maksuttomat, eri liikuntalajeja yhdistävät Liike-kerhot ja Opetushallituksen tukemat koulujen omat kerhotoiminnat. Myös nämä tiedot on koottu koulujen harrastelukkareihin. 

Turun koulukohtaiset harrastelukkarit

Lisätietoja alla olevista linkeistä: