Turun kaupunginkirjaston Kirjastossa tapahtuu -esite keväälle 2023 on julkaistu ja jaossa lähimmässä kirjastossa. Esite on nähtävissä myös verkossa.

Esitteessä on kätevästi samoissa kansissa kirjastossa pidettävät lukuisat luennot, näyttelyt, lukupiirit, työpajat sekä lapsille, nuorille ja senioreille kohdennetut palvelut.

Tapahtumia julkistetaan lisää kevään aikana. Niistä ilmoitetaan myöhemmin kaupungin tapahtumakalenterissa. Sieltä löytyy lisätietoa myös esitteessä ilmoitetuista tapahtumista.

Painettu esite on kuitenkin kätevä taskuopas, josta yhdellä kertaa löytää nopeasti kirjaston keskeisimmät tapahtumat, sekä perinteisesti esimerkiksi myös Wäinö Aaltosen museon tiistaikonserttisarjan tiedot.

Tammikuun tapahtumat täydessä vauhdissa

Turun kaupunginkirjaston kevätkauden tapahtumat ovat jo hyvässä vauhdissa. Tammikuun aikana käynnistyivät esimerkiksi lukupiirit eri kirjastoissa, pääkirjaston näyttelyt ja monet palvelut senioreille sekä Historia nyt!  ja Turun yliopiston tutkijakollegiumien (TCSM/TIAS) -yleisöluentosarjat.

Kirjastosta saa tukea monenlaiseen luovaan toimintaan. Nuorten alue Stoorissa voi osallistua runoilija Susinukke Kosolan ohjaamiin luovan kirjoittamisen työpajoihin. Käsityötaidoista kiinnostuneille kirjaston Pajassa järjestetään trendikäs miniryijytyöpaja, jonka materiaalit kirjasto myös tarjoaa.

Yhteistyö rikastuttaa kirjaston tapahtumatarjontaa

Tänä vuonna Turun kaupunginkirjaston tapahtumista vastaavana informaatikkona aloittanut Selina Raunio suosittelee kiinnostuneille esimerkiksi Mielen tukena -luentoja 7.2. ja 25.4., jotka kirjasto järjestää yhteistyössä Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset FinFami ry:n kanssa.

Tämän kevään ohjelmaan Raunio ei ole vielä päässyt vaikuttamaan. Tulevaisuudessa hän toivoo kirjaston ohjelman tavoittavan enemmän myös nuoria aikuisia.

– Meillä on lapsille ja toisaalta senioreille suunnattuja tapahtumia, mutta nuorten aikuisten kohdalla meillä on selvä aukko.

Selina Raunion tavoitteena on saada kirjastoa mukaan isommin koko kaupunkia läpileikkaaviin tapahtumiin. Esimerkiksi Taiteiden yö tai Turun päivä voisivat hänen mukaansa näkyä enemmän koko kirjastossa.

– Olisi huippua löytää kirjastolle uusia yhteistyökumppaneita. Tämä toive on ollut esillä myös eri osastoilla. Kirjasto haluaa olla avoin yhteistyökumppani ulkopuolisillekin tapahtumajärjestäjille, Raunio toteaa.

Pidätämme oikeudet ohjelmamuutoksiin ja mahdollisiin peruutuksiin.