Impivaaran uimahallin, Varissuon jäähallin kuntosalin ja Kupittaan urheiluhallin saunat palautetaan normaaliin käyttöön ke 8.2. alkaen.

Syyskuussa kaupunginhallitus reagoi energiakriisiin ja energiapulan uhkaan päättämällä useista energiansäästötoimista. Muun ohella päätettiin Impivaaran uimahallin saunoja koskevista rajoitustoimista. Energiapulan uhka on pienentynyt ja siksi kaupunginhallitukselle esitettiin saunoja koskevan päätöksen muuttamista 6.2. kokouksessa siten, että saunat otetaan normaaliin käyttöön. Saunat palaavat normaaliin käyttöön keskiviikkona 8.2. alkaen Impivaaran uimahallissa, Varissuon jäähallissa ja Kupittaan urheiluhallissa.

- Impivaaran uimahallissa kävijämäärät ovat kasvaneet ja yhden saunan pitäminen auki pukuhuoneissa ei palvele asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Tammikuussa 2023 Impivaaran uimahallissa vieraili 67 547  asiakasta. Ruuhkaisempina aikoina asiakkaat ovat joutuneet jonottamaan saunoihin ja kiukailla on ollut vaikeuksia tuottaa löylyä. Haluamme myös antaa asiakkaille positiivisen uimahallikokemuksen, jotta käynnit uimalaitoksissa jatkuvat. Suuriin kävijämääriin ovat vaikuttaneet myös tämän hetken heikommat talvikelit, kertoo uimalaitosten päällikkö Eeva Haapanen.

- Saunojen osittaista sulkua on hyvä harkita taas kävijämäärien laskiessa loppukeväästä tai energiatilanteen heiketessä. Suosittelemme vahvasti, että ihmiset tulisivat uimahalliin saunomaan ja jättäisivät saunat kotona lämmittämättä, mikä vähentää sähkönkulutusta ja kustannuksia, jatkaa uimalaitosten päällikkö Eeva Haapanen.

Keskiviikosta 8.2.2023 alkaen saunat lämpiävät seuraavasti: 

Impivaaran uimahallin saunat:

Kovat ja lempeät löylyt sekä höyrysaunat normaalisti aukioloaikojen mukaisesti. 

Varissuon jäähallin kuntosalin sauna: 

Saunat auki kuntosalin aukioloaikojen mukaisesti.

Kupittaan urheiluhallin sauna: 

Saunat auki arkisin 9.00-20.00 ja viikonloppuisin 9.00-19.00.