Turku on mukana Suomen johtavien talousalueiden kehittäessä Yhdysvaltojen kauppaa F-35 -hävittäjähankintojen myötä. Amerikkalaiset ovat puolustusteollisuuden lisäksi kiinnostuneita Suomen monipuolisesta osaamisesta ja kriittisestä teknologiasta älyinfrasta digitalisaatioon, kyberturvallisuuteen ja energiatehokkuuteen. 

Turun elinvoimajohtaja Niko Kyynäräisen mukaan syntyneet hävittäjäkaupat avaavat turkulaisille ja suomalaisille yrityksille ainutlaatuisia tilaisuuksia kehittää Yhdysvaltojen kauppaa tai siirtyä toimimaan uudelle markkina-alueella.

”Maailmankaupan muutosten takia haluamme olla tukemassa Turun alueen yritysten mahdollisuuksia lisätä kauppaa Yhdysvalloissa. Osaamisemme teknologiayritysten ja meriklusterin osalta riittää erinomaisesti valloittamaan uusia markkinoita”, Turun kaupungin elinvoimajohtaja Niko Kyynäräinen toteaa.

Turku, Helsinki, Espoo, Oulu Tampere ja Vantaa ovat yhdessä Elinkeinoelämän Keskusliiton, Business Finlandin ja ulkoministeriön kanssa käynnistäneet EK:n johtaman Gateway to US Industrial Platforms -hankkeen. Hankkeen vetäjäksi on valittu pitkän uran puolustusteollisuuden kansainvälisillä markkinoilla muun muassa Patrialla ja Valmetissa tehnyt Martti Wallin.

Kehitysyhtiö yritysten palveluväylän alueelliseksi koordinaattoriksi

Turku Science Park Oy toimii Gateway to US Industrial Platforms -hankkeen alueellisena koordinaattorina palveluväylän osalta.

”Järjestämme maaliskuussa yhdessä Martti Wallinin kanssa alueellisen tilaisuuden yrityksille. World Trade Center -verkosto on myös vahvasti kiinni vientiverkostojen rakentamisen osalta”, Turku Science Park Oy:n toimitusjohtaja Tom Palenius sanoo.

Hankkeessa korostuu julkisten toimijoiden ja yritysten välinen uudenlainen yhteistyö, jota EK ja johtavat kaupungit ovat olleet kehittämässä. Mallia on otettu jo aikaisemmin F-35 -hankintoja tehneiltä Tanskalta ja Norjalta, jotka loivat Lockheed Martinin kanssa toimintatavan, jossa säännöllisesti kartoitetaan mahdollisuuksia syventää yritysten kaupallista ja teknologiasta yhteistyötä. Tämän mallin mukaisesti myös Suomen on tarkoitus toimia. Vaikka kaupan kehitystä tehdäänkin Suomen hävittäjähankintojen kautta, siviiliteollisuudella on tärkeä rooli.

”Lockheed Martin on korostanut siviiliteollisuuden teknologian ja innovaatioiden merkitystä modernille ja kilpailukykyisille puolustusteollisuudelle”, yhtiön ylintä johtoa äskettäin tavannut EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies toteaa.  

Asiasanat: