Turussa ei talvilomalla tekemistä puutu! Tarjolla on monenlaista tekemistä kaikenikäisille niin Seikkailupuistossa, kirjastoissa, Vimmassa ja nuorisotiloissa, museoissa, konsertissa kuin hiihtoladuilla ja luistelukentillä.

Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuistossa sukelletaan merten syvyyksiin!

Syvyyksien Seikkailijat -talvilomakurssilla 20.–23.2. inspiroidutaan videoista, valoista ja äänimaisemista. Luvassa on luovaa yhteistä tekemistä kädentaitojen ja interaktiivisuuden äärellä. Ilmoittautumiset 15.2. mennessä. Ryhmä 1: 2013–2015 syntyneet klo 10–12. Ryhmä 2: 2010–2012 syntyneet klo 14–16. Ilmoittaudu mukaan 15.2. mennessä turku.fi/seikkailupuisto

Timantti-teatterissa on 24.–26.2. avoimet ovet elämykselliseen vedenalaiseen maailmaan. Syvyyksien Seikkailijat -kurssille osallistuneiden lasten teokset sekä tilaan luotu interaktiivisuus johdattaa kokijat huikealle fantasiamatkalle.

Lisätiedot turku.fi/seikkailupuisto

Lähde ulkoilemaan ja liikkumaan

Liikunnan ja ulkoilun parista löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Luistelemaan voi lähteä Parkin kentälle, Kupittaan luistelumadolle, ulkojäille tai jäähallien yleisövuoroille, ja hiihtämään voi lähteä vaikkapa Impivaaraan, josta välineet voi vuokrata suksivuokraamosta.

Kävelemään kannattaa lähteä luontopoluille tai Kulttuurikuntoilureiteille kaupungin keskustaan. Jos lunta on maassa kannattaa mukaan ottaa myös pulkka ja suunnata vaikka Vartiovuorenmäelle tai Kakolanmäelle. Sateisella ilmalla voi lähteä uimaan Impivaaraan tai Petreliukseen uimahalleihin tai hyppimään ja pomppimaan Lasten liikunnan ihmemaahan

Lisätiedot turku.fi/liikunta

Pääkirjaston lastenosasto Saagassa seikkaillaan sademetsässä

Saagassa on 18.–26.2. mahdollisuus tutustua sademetsiin ja niiden moninaiseen eläinkuntaan suunnistamalla, osallistumalla tietokilpailuun ja tekemällä sanalaatikko- ja väritystehtäviä sekä osallistua Askartelutyöpajaan ma 20.2. ja ke 22.2. klo 13–15 ja Sanataidetyöpaja ti 21.2. klo 13–15.

Lisätiedot turku.fi/kirjasto

Kivaloma kulmilla - maksutonta toimintaa alakouluikäisille 20.–24.2. klo 11–14

Ohjattua leikkiä, liikuntaa, käsitöitä ja kuvataidetta Aunelan palloiluhallissa, Maarian Kylätalossa, Runosmäen kirjastossa ja Varissuon nuorisotilassa. Lapsille tarjotaan myös pieni välipala. Tervetuloa mukaan!

Lisätiedot turku.fi/kivaloma

Tutkitaan maailmaa yhdessä – Tiedetuokiot 3–6-vuotiaille Lausteen Lähiötuvalla 20.2.–23.2.

Miten ääni kulkee? Mitä on vaatekoodaus? Miten saadaan aikaan sähköä? Tervetuloa tekemään erilaisia tiede- insinööri- ja teknologiatehtäviä STEAM Turun tiedepajoihin! Tiedetuokiot ohjaa varhaiskasvatuksen asiantuntija. Myös nuoremmat ja vanhemmat sisarukset ovat tervetulleita mukaan. Mukaan yhteen tiedetuokioon mahtuu n. 14 osallistujaa. Toiminta on toteutettu Turun kaupungin asukasbudjetista saaduilla varoilla. Katso lisätiedot tästä.

•    Ma 20.2. klo 9.15, 10.15, 11.15, 12.15, 13.15
•    Ti 21.2. klo 11.15, 12.15, 13.15
•    Ke 22.2. klo 9.15, 10.15, 11.15, 12.15, 13.15, 14.15
•    To 23.2. klo 9.15, 10.15, 11.15, 13.15, 14.15

Talviloman viettoa museoissa

Apteekkimuseo ja Qwenselin talon opastuksilla 18.–26.2. klo 14 kerrotaan, millaista elämä oli kaksisataa vuotta sitten kun lääketieteen professori Pipping perheineen asui Qwenselin talossa ja Apteekkimuseon puolella tutuksi tulee, miten apteekkari työskenteli 1800-luvulla ja miten tuolloin lääkittiin.

Pökäle, papana, läjä, kikkare… Biologisen museon Kappas, kakkaa! -näyttely johdattaa kakan jäljille ja tarjoaa yllättäviäkin näkökulmia jätöksiin ympärillämme.

Kuralan Kylämäen Hiihtolomapäivillä 22.–23.2. klo 11–16 ulkoillaan ja taiteillaan vesivärimaalauksia sekä lumiveistoksia, ja paistetaan makkaraa nuotiolla (omat makkarat mukaan). Taitotiistaina 21.2. klo 13–17.30 ja avoimena viikonloppuna 25.–26.2. Kokeiluverstaan tekemisissä ja tuotoksissa vedellä on suuri merkitys monissa kädentaito- ja kuvataidetekniikoissa. Entä mitä kaikkea vedestä muodostuukaan, kun se jäätyy?

Turun linnassa voi seikkailla satoja vuosia vanhassa linnassa ja osallistua Pikkuritarikierrokselle 21.2.–5.3.  ti–su klo 11 ja 14. Linnan työpajassa 21.2.–5.3. ti–la klo 12–16 pääsee valmistamaan oman upean säilytyslippaan.

WAMin taidetyöpajassa 21.–24.2. ti–pe klo 12–15 saa päästää luovuuden valloilleen ja samalla käydä kurkkaamassa mielenkiintoisia näyttelyitä. Ti–ke työpajassa valmistetaan teoksia abstrakteista lähtökohdista käsin maalaten ja piirtäen, to–pe pohditaan kuvan rajaamisen merkitystä ja valmistetaan miniatyyritauluja kierrätysmateriaaleja hyödyntäen.
Lisätiedot turku.fi/museo

Vimmassa tapahtuu 20.–25.2.

Vimman kahvilan kahootissa ja bingossa ti–pe klo 14–15 voi voittaa muumitikkareita ja leffalippupaketteja, ja Turku Rock Academyn klinikkalla to 23.2. klo 18 VR Music Oy:n Jussi Vuola kertoo studiopäällikön työstä ja levy-yhtiön pyörittämisestä.

Avoimissa taidepajoissa (yli 13-vuotiaille) ti–to klo 15–18 tehdään savitöitä, paperikuviointia ja kankaanmaalausta ja LomaPräkäämössä (yli 10-vuotiaille) ti–pe klo 11–14. On luvassa mm. paperipaja ja korupaja.

Mini Bandfestillä esiintyy perjantai-iltana 24.2. Jytäorkesteri, Lemmes ja Raakileet ja lauantai-iltana 25.2. CCB ja Destiny Inveiled.
Nuorten Turkuun (avoinna ma, ti, pe) voi tulla kyselemään kesätyönhausta, vapaa-ajanviettomahdollisuuksista ja juttelemaan mistä vaan mikä mietityttää. Keskiviikkona 22.2. klo 13–14 sulkapallon lajikokeilu ja torstaina 23.2. Habbo klo 12.30–15.

Lisätiedot turku.fi/vimma ja Instagram @nuortenturku

Kaupungin nuorisotiloissa on talvilomalla tarjolla mukavaa toimintaa. Tilojen aukioloajat ja tiedot toiminnoista löytyvät nuorisotilojen somekanavista. Katso turku.fi/nuorisotilat

Kirjaston Stoorin IG-livessä 22.2. klo 17 esikoiskirjailija Kuura Juntunen 

Kuura kertoo, millaista on kirjoittaa kirja nuorena. Viime vuonna ilmestyneessä Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään -nuortenromaanissa hän käsittelee muun muassa aseksuaalisuutta ja sukupuolen moninaisuutta transsukupuolisuudesta muunsukupuolisuuteen. Instagram @stooreja_kirjastosta

Musiikkimaailman valloittaja sellisti Edgar Moreau TFO:n konsertissa 23.2. klo 19

Romantiikan ajan ohjelmistoon on valikoitunut Robert Schumannin sellokonsertto, Edward Elgarin sinfonia nro 2 ja Schumannin alkusoitto oopperasta Genoveva. Sellisti Edgar Moreau tuli 17-vuotiaana toiseksi kansainvälisessä Tšaikovski-kilpailussa ja on esiintynyt muun muassa András Schiffin ja Gustavo Dudamelin kanssa.

Lisätiedot ja liput tfo.fi