Urheiluseurat järjestävät laadukasta liikuntatoimintaa työikäisille. Turun kaupungin tavoitteena on kasvattaa urheiluseurojen roolia ja siten aktivoida lähiliikuntamahdollisuuksia osana Yhteisöllinen Turku -kärkihankkeen tavoitteita. 

Turussa toimii yli 300 liikuntaa järjestävää seuraa ja yhdistystä, joissa voi harrastaa eri liikuntamuotoja hiihdosta jousiammuntaan. Suosituimpien liikkumistapojen, kävelyn, kuntosaliharjoittelun ja erilaisten voimistelun ja tanssin lajien rinnalla palloilulajeilla voi monipuolistaa liikkumistottumuksia ja palloilulajien harrastamiseen on Turussa hyvä tarjonta. 

Liikunta lisää kokonaisvaltaista hyvinvointia 

Liikunnalla on monenlaisia terveysvaikutuksia, joista parhaiten hyötyy liikkumalla mahdollisimman monipuolisesti ja säännöllisesti. Esimerkiksi pallo- ja mailapelit ovat erinomainen tapa kehittää tasapainoa, koordinaatiota, ketteryyttä sekä asennon ja liikkeen hallintaa ja siten pienentää esimerkiksi riskiä selkäkivuille. Harjoittelua ei voi aloittaa liian myöhään, koska esimerkiksi kehon hallintaa voi harjoittelulla parantaa minkä ikäisenä tahansa. Liikunta vaikuttaa myös sosiaalisesti ja voi lisätä yhteenkuuluvuuden kuin myös ystävyyden tunnetta. 

– Monilla aikuisilla haaste liikkumisessa liittyy runsaaseen paikallaanoloon ja arkiliikkumisen vähäisyyteen. Sopiva vapaa-ajan liikunta edistää terveyttä ja tukee jaksamista, samalla paranee myös mieliala. Turkulaisten urheiluseurojen laajasta lajikattauksesta jokainen voi löytää itselleen sopivimmat tavat liikkua. Rohkaisemme kaikkia mukaan, kertoo Turun kaupungin liikuntapalveluiden projektipäällikkö Johanna Friman

 

Koko työikänsä aktiivisesi liikuntaa harrastanut Pirkko Paavola-Häggblom toimii Turun Sulka ry:ssä ohjaajana kaupungin Leidit liikkeellä -ryhmässä. Paavola-Häggblomin mukaan Turku on erinomainen liikunta- ja urheilukaupunki, jossa niin paikalliset urheiluseurat kuin kaupunki tarjoavat loistavat mahdollisuudet liikuntaan.  

– Liikuntaa voi harrastaa lähtötasosta riippumatta, ja esimerkiksi palloilulajeissa mukavaa on yhdessä pelaaminen, kertoo Paavola-Häggblom. 

– Liikunta lisää yleistä mielihyvää ja on siksi tärkeää. Erityisesti ikääntyessä liikunta parantaa elämänlaatua. Kannustan kaikkia työikäisiä liikkumaan sekä etsimään juuri itselleen mieluisimman tason ja tavan liikkua, jatkaa Paavola-Häggblom

Tutustu toimintaan ja löydä harrastus juuri sinulle!  

Turussa toimii useita palloilulajien urheiluseuroja. Erilaiset ryhmät ja lajit tarjoavat vaihtoehtoja kaiken tasoisille liikkujille. Turun kaupunki järjestää myös kuntoliikuntaryhmätoimintaa yhteistyössä turkulaisten urheiluseurojen kanssa. Ryhmissä Leidit liikkeellä ja Kunnon äijät voi testata eri lajeja, kokeilujen kautta voi löytää kiinnostavan ja innostavan uuden liikuntaharrastuksen.  

Koripallo: 

  • Basketball club Turku, Afterwork korisryhmä ja Perhekoris  
  • bcturku.fi  

Sulkapallo:

  • Turun Sulka, sulkapallon kuntopelaajat tai aikuisryhmä  
  • turunsulka.fi 

Salibandy:

  • FBC-turku, salibandy yli 65-vuotiaille 
  • fbcturku.net 

Lentopallo:

  • Runosmäen urheilijat, omatoimiset ryhmät 
  • runosmaenurheilijat.net 

Tennis:

  • Åbo Lawn-Tennisklubb rf, ryhmät aikuisille 
  • alktennis.net

Turun kaupungin kuntoliikuntaryhmät: 

  • turku.fi/leiditliikkeella 
  • turku.fi/kunnonaijat  

Lisätietoja muista urheiluseuroista: 

  • turku.fi/urheiluseurat