Johan Jakob Reinberg (28.7.1823–4.9.1896) oli Turussa 1800-luvun jälkipuolella vaikuttanut valokuvaaja, litografi, taidemaalari ja piirustuksenopettaja, jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 200 vuotta.

Reinberg – enemmän kuin valokuvaaja 

Toim.: Minna Ijäs ja Sanna Kupila
Taitto: Ulla Kujansuu
224 sivua, sidottu, kovakantinen, ovh 40 € 
Turun museokeskus, ISBN 978-951-595-224-1, ISSN 1797-9633

Kirja on myynnissä Turun museokeskuksen kirjakaupoissa 2.3.2023 alkaen.

 

Merkkivuoden kunniaksi julkaistava teos esittelee kattavasti taiteilijan elämää ja laajaa tuotantoa. Julkaisun yhdeksän kirjoittajaa ovat historiatieteiden ja valokuvan historian tutkijoita ja asiantuntijoita Turun museokeskuksesta, Åbo Akademista ja Turun yliopistosta.

Reinberg syntyi Virossa saksalaista syntyperää olevan koristepuusepän perheeseen. Hän kouluttautui litografin ammattiin, ja muutti vuonna 1850 Turkuun johtamaan taidemaalari Carl Gustaf Söderstrandin perustamaa kivipainoa. Turussa hän kiinnostui uudesta optisesta tekniikasta, kosmoraamasta, jota hyödyntäen hän kiersi eri kaupungeissa esittämässä käsin maalaamiaan maisemakuvia.

Valokuvaukseen Reinberg tutustui vuonna 1857 synnyinkaupunkiinsa Tarttoon tekemänsä opintomatkan yhteydessä. Turkuun palattuaan hän irtisanoutui kivipainon johtajan tehtävästä ja perusti Turun ensimmäisen vakituisen valokuva-ateljeen. Hän sovelsi työssään uusimpia valokuvaustekniikoita, kehitti menetelmiään tekemisen ja kokeilun kautta ja esimerkiksi väritti valokuvia maalaamalla. Hän järjesti myös kalkkivalo- ja skioptikon-esityksiä, joissa yleisölle näytettiin seinälle tai kankaalle suurikokoisina heijastettuja eksoottisia kuultokuvia maksua vastaan.

Ikonisia Turku-kuvia

Kupittaan terveyslähde. Kuva litografiasta. J. Reinberg, 1852–1853. Turun museokeskuksen kokoelmat

1800-luvun jälkipuolen turkulaisista ottamiensa vaikuttavien ateljeemuotokuvien ohella Reinberg on erityisen tunnettu kaupunkikuvistaan: monet hänen tallentamansa Turku-näkymät ovat jo nousseet ikoniseen asemaan. Reinberg – enemmän kuin valokuvaaja tuo lisäksi esiin monipuolisen taiteilijan vähemmän tunnettua tuotantoa kuten kiehtovan otannan aikakauden kansallisvaltioaatteeseen ja isänmaalliseen ideologiaan kytkeytyviä kansatieteellisiä valokuvia sekä metsästysaiheita.

Metsästysharrastuksensa myötä Reinberg myös täytti eläimiä. Näistä tunnetuin, 1880-luvulla Varsinais-Suomessa lapsia tappanut susi, on saanut teokseen oman artikkelinsa. Täytetty ”tappajasusi” toimi alkujaan vetonaulana Reinbergin järjestämissä susinäytöksissä, ja sittemmin sen tiedetään olleen käytössä havaintoesineenä turkulaisissa kouluissa. Helmikuussa 2022 eläin siirrettiin S:t Olofsskolanista Turun museokeskuksen kokoelmaan.