Päiväkodinjohtajan työnkuva on yhtä monipuolinen kuin lapsen mielikuvitus – eteen voi tulla mitä tahansa. Hektisen ja haastavan työn tukena on huumori ja huipputiimi. Vastapainoksi voi rauhoittua hetkeksi höpsöttelemään lasten kanssa.

TURUN TEKIJÄT

Turun tekijät -juttusarjassa tutustutaan kaupungin työntekijöihin, jotka rakentavat turkulaisten arkea. Sarjaa voi seurata Turun kaupungin verkkosivuilla sekä somessa tunnuksella #TurunTekijät. 

Turun tekijäksi? Avoimet työpaikkamme löydät osoitteesta turku.fi/rekry

 

Kirsti Salo-Saariselle (tuttavallisemmin Kikka) Turun kaupungin varhaiskasvatus on tullut tutuksi jo yli 25 työvuoden ajalta. Hän aloitti uransa vuonna 1995 varhaiskasvatuksen opettajana ja myöhemmin vt-johtajana Talinkorventien päiväkodissa. Viimeiset kolme vuotta hän on johtanut Nättinummen päiväkotia.

– Talinkorventiellä olen aina saanut kasvaa pedagogisesti hyvän johtajan alaisuudessa upeassa tiimissä, Kikka kiittelee.

Päiväkodinjohtajan työ alkaa arjen järjestelyillä

Aamulla töihin tullessaan Kikka tarkastaa puhelimen viestit ja miettii arjen järjestelyitä. Hän kiertää kaikki päiväkodin ryhmät ja vaihtaa muutaman sanan aikuisten kanssa.

– Tärkeintä ja paras kohta päivässäni on tässä kohtaa, jolloin minulla on yleensä aikaa tovi höpsötellä lasten kanssa ja kysellä kuulumisia, Kikka kertoo.

Vastuualueeseen kuuluu myös Teräsrautelan nuorisotalon eskariryhmä, avoin toiminta sekä Martanpuiston leikkipaikan puistotoiminta. Palavereihin menee päivittäin aikaa, mutta digitalisoitumisen myötä etäpalaverit ovat lisääntyneet ja siirtymisiin kuluva aika jää muuhun.

Tietokoneen äärellä Kikka tarkastaa kiireiset sähköpostit, vastaa vanhemmilta tulleisiin viesteihin ja vastailee puhelimeen. Kuvaaja: Maija Linnala

Uskomaton monitoimitaituri

Päivän aikana Kikka hoitaa sijaisjärjestelyjä, lasten hoitosopimuksia, tekee työsopimuspyyntöjä, hoitaa kiinteistön asioita, vastaa työntekijöiden kysymyksiin, osallistuu tiimipalavereihin ja järjestää henkilökunnan kokouksia. Lisäksi tällä hetkellä aikaa menee myös väistötiloihin muuttoon liittyvissä asioissa.

–  Aikaa menee paljon tietokoneella, mutta yritän aina jättää aikaa kuuntelemiselle ja pedagogiselle keskustelulle. On tärkeää miettiä yhdessä ratkaisuja ja kehittää toimintaa, kertoo Kikka.

Parasta työssäni ovat lapset ja henkilökunta

Työnsä parhaiksi asioiksi Kikka listaa lapset ja henkilökunnan. Lapset ovat aitoja ja näyttävät tunteensa.

–  Lapset ottavat minut iloisesti vastaan ja joskus, kun jollain on huono hetki, pysähdyn kuuntelemaan ja miettimään yhdessä lapsen kanssa ratkaisua, Kikka kertoo.

Voimavara Kikalle on työyhteisö, jonka kanssa voi keskustella ihan kaikesta ja huumorin avulla jaksetaan paljon paremmin rankemmatkin ajat.

– Minulla on ihan huipputiimi töissä, jotka ovat valmiita kehittämään omaa työtään ja aina auttamaan tarvittaessa. He tukevat toisiaan ja myös minua työssäni. Samoin muut alueeni johtajat ja aluejohtaja ovat aivan mahtavia, Kikka kehuu.

– Meidän tiimimme on erittäin pedagoginen ja valmis kehittämään työtään, kiteyttää Kikka.

Nättinummen päiväkodin työyhteisössä aina saa apua tarvittaessa ja ollaan valmiita kuuntelemaan ja miettimään ratkaisuja yhdessä. Kuvassa Kirsti Salo-Saarinen (vas) yhdessä varhaiskasvatuksen opettajan Hanna Nauhan kanssa. (Kuvaaja: Maija Linnala)

Apua saa aina

Turun kaupunki on iso työnantaja, joten aina löytyy kollegoita ja muita asiantuntijoita, joilta saa apua tarvittaessa. Kaupunki panostaa myös koulutukseen ja kehittämiseen. Kikan mukaan sisäistä osaamista voitaisiin vielä hyödyntää nykyistä enemmän.

– Mutta se ei saa olla pois lapsilta, jotka tarvitsevat sitä pysyvää turvallista aikuista viereensä antamaan tukea parhaimman elämänpolun löytämiseksi, Kikka tarkentaa.

Jokainen päivä on täynnä yllätyksiä

Varhaiskasvatuksessa jokainen päivä on erilainen ja täynnä yllätyksiä, mikä pitää mielen virkeänä. Kikan mukaan ilolla ja positiivisella asenteella pääsee pitkälle ja jaksaa arjen haasteet paremmin, kun muistaa myös huolehtia itsestään.

– Me kaikki teemme varhaiskasvatuksessa maailman tärkeintä työtä, Kikka päättää.

Kirsti Salo-Saarinen (oik) näyttämässä ryhmän toimintaa perheelle, joka on tullut tutustumaan päiväkotiin. (Kuvaaja: Maija Linnala)