Turkulaisten huoltajien antama palaute koulun toiminnasta on enimmäkseen positiivista. Oppilaat ovat tyytyväisiä vaikuttamismahdollisuuksiinsa ja kouluissa viihdytään hyvin. Tiedot käyvät ilmi tammi-helmikuussa toteutetusta perusopetuksen laatukyselystä.

Tutustu tuloksiin tarkemmin:

Perusopetuksen laatukyselyn tuloksia esitellään suomenkielisen jaoston kokouksessa 30.3.2023.

Perusopetuksen laatukysely toteutettiin Turun suomen- ja ruotsinkielisissä peruskouluissa kuudennen kerran tammi-helmikuussa 2023. Kyselyyn vastasivat koulujen henkilöstön ja oppilaiden lisäksi myös huoltajat. Tänä vuonna kyselyyn vastasi yhteensä 12 839 henkilöä.

Saatujen kokemusten perusteella kyselyä on kehitetty asiakaslähtöisemmäksi ja myös tulkinnanvaraisuutta on pyritty vähentämään.

Koulujen rehtorit saavat kiitosta

Henkilöstö on koulunsa toimintaan varsin tyytyväistä. Henkilöstön mukaan koulun johto on hyvin tavoitettavissa ja oppilaat osallistuvat yhteisten asioiden käsittelyyn luokkatunneilla. Henkilöstö myös kokee koulut turvallisiksi.

Edellisvuosien tapaan myös huoltajien antama palaute koulun toiminnasta on enimmäkseen positiivista. Huoltajien mielestä koulut seuraavat poissaoloja riittävästi ja koulujen henkilökuntaan saa tarvittaessa hyvin yhteyden. Huoltajat ovat myös tyytyväisiä koulujen vanhempainyhdistysten aktiiviseen toimintaan. 

Huoltajat kaipaavat lisätietoa lapsensa vahvuuksista ja kehittymistavoitteista. Lisäksi he toivovat mahdollisuutta osallistua halutessaan lukuvuoden suunnitteluun. Huolta aiheuttaa etenkin oppilashuollon henkilökunnan riittävyys.

– Kasvavan kaupungin tilat ja positiivinen muuttoliike tuottavat myös omat haasteensa. Tänä lukuvuonna viidennes oppilaista käy koulua väistötiloissa erilaisten saneerausten ja uudisrakentamisen vuoksi. Turku on vetovoimainen maakuntakeskus ja iso yliopistokaupunki, johon on perinteisesti hakeuduttu töihin myös alueen ulkopuolelta. Uskomme tämän trendin jatkuvan perusopetuksessa, kommentoi suomenkielisen perusopetuksen palvelualuejohtaja Tommi Tuominen.

Oppilaat viihtyvät koulussa

1.–4.luokkien oppilaat viihtyvät koulussa hyvin. 81 prosenttia antoi viihtyvyydelle arvosanan 8–10. Oppilaiden mukaan kouluissa on turvallista, apua saa tarvittaessa ja oppilaskuntien toiminta koetaan hyvänä. Jos 1.–4.-luokkalaiset näkevät tai kokevat kiusaamista, he tietävät miten toimia. Oppituntien työrauhassa olisi parantamisen varaa, samoin oppilashuollon henkilökunnan saavuttavuudessa.

– Laatunäkökulmat ovat tärkeitä ruotsinkielisille kouluille ja on ilahduttavaa huomata, että nuoremmat oppilaat viihtyvät koulussa, kokevat ilmapiirin kannustavaksi ja saavat apua, kun sitä tarvitsevat. Sekä oppilaiden että heidän vanhempiensa parissa vallitsee hyvä luottamus koulun henkilökuntaan ja johtoon. S:t Olofsskolanin oppilaiden tulokset saadaan vasta huhtikuun alussa, minkä vuoksi vanhempien oppilaiden tulokset analysoidaan vähän myöhemmin, kommentoi ruotsinkielisen kasvatuksen ja opetuksen palvelualuejohtaja Liliane Kjellman.

Luokkien 5–9 oppilaista 57 prosenttia on antanut viihtyvyydelle arvosanan 8–10. Koulujen henkilökunta on oppilaille tuttua. Sen sijaan mahdollisuuksia vaikuttaa oppitunneilla käytettäviin työtapoihin he pitävät vähäisinä. Kouluruoassa on edelleen kehitettävää.

Laatukyselyn tulokset on toimitettu kouluille tiedoksi, ja koulut ovat aloittaneet omien kehittämisalueidensa pohdinnan.

– Kerättyihin tietoihin perehdytään nyt parhaillaan. Saadun informaation perusteella luodaan tavoitteita ja pohditaan toimia, joilla toimintaa kehitetään edelleen. Oppilaiden osallisuus ja vuorovaikutustaidot näyttävät pysyvän meillä edelleen aiheina, joita ei korosteta koskaan liikaa. Kokonaisuutena on muistettava lausua kiitos turkulaiselle peruskouluhenkilöstölle, joka on osaavaa ja sitoutunutta, Tuominen ja Kjellman summaavat.