Tammikuussa 2023 työnsä aloittaneet aluenepsyopettajat toimivat vertaistukena yleisopetuksen koulujen henkilökunnalle. Yhteisenä tavoitteena on kehittää Turun perusopetuksen nepsytukea.

Tutustu tarkemmin Turun perusopetuksen nepsytukeen

Turun kaupungin kouluissa työskentelee yli 30 koulunepsyopettajaa, jotka kehittävät koulujen toimintatapoja nepsy-ystävällisemmiksi. Heidän lisäkseen kaupungissa työskentelee nyt myös seitsemän aluenepsyopettajaa, jotka toimivat linkkinä koulun ja koulun ulkopuolisten tahojen välillä tuoden opetuksen järjestämisen tueksi tietoa neuropsykiatrisesti oireilevien oppilaiden tarpeista.

Nepsy on lyhenne neuropsykiatrisista haasteista. Oireisiin voivat kuulua muun muassa aistiyliherkkyys sekä keskittymisen ja toiminnanohjauksen vaikeudet.  

Selkeät toimintamallit palvelevat kaikkia

Aluenepsyopettajina toimivat Henna Strandén, Tiina Rahikkala, Anna Räsänen, Pirita Kytö, Mari Koski, Teija Jalanne ja Annukka Muuri vastaavat tällä hetkellä omien alueidensa nepsyasioiden ja -tietouden edistämisestä ja kehittävät Turun nepsytukimallia. Vaikka toiminta on vasta alkanut, on jokainen innoissaan työstään.

Oppilaan tuki voi tarkoittaa hyvinkin yksinkertaisia asioita. Turvallisuutta, jatkuvuutta ja rauhallista ilmapiiriä luovat rutiinit, opetuksen strukturointi ja toiminnanohjauksen tukeminen sekä eriyttäminen.  

– Pääsemme kehittämään sellaista pysyvää mallia, jolla parannamme työtä tekevien opettajien nepsytietoutta ja näin myös työssäjaksamista – sekä autamme oppilaita saamaan tasapainoisen ja laadukkaan kouluarjen, Teräsrautelan koulussa työskentelevä Pirita Kytö kertoo.

Yhteistyötä tehdään paitsi toisten aluenepsyopettajien, myös koulunepsyopettajien kanssa. Suunnitteilla on myös yhteistyö esimerkiksi sairaalakoulun ja Varhan nepsytiimin kanssa. 

– Tuki, jota nepsyoppilaat tarvitsevat, on tukea, joka palvelee kaikenlaisia oppilaita. Selkeät toimintamallit sekä luokka- että kouluyhteisön tasolla palvelevat ihan kaikkia, myös opettajia, korostaa Vasaramäen koulussa työskentelevä Anna Räsänen.

Oppilaan tuki voi tarkoittaa hyvinkin yksinkertaisia asioita. Turvallisuutta, jatkuvuutta ja rauhallista ilmapiiriä luovat rutiinit, opetuksen strukturointi ja toiminnanohjauksen tukeminen sekä eriyttäminen.  

– Tärkeintä on kuitenkin oppilaan kohtaaminen arvostavasti ja hyväksyvästi sekä haasteiden taakse näkeminen, Yli-Maarian koulussa työskentelevä Tiina Rahikkala sanoo.

Nepsytuen tavoitteena on kaikkien oppilaiden ja opettajien hyvinvoinnin edistäminen ja ymmärryksen lisääminen. Tavoitteena on hyväksyä lapsi, vaikka hänen toimintansa ei aina olisikaan ympäristön odotusten mukaista.

– Tämä on hieno mahdollisuus tehdä työtä, joka palkitsee – ja työtä, joka ei tule koskaan kokonaan valmiiksi. Yhdessä tekeminen ja kokeminen on tärkeintä, samoin onnistumisten jakaminen, Luostarivuoren koulussa työskentelevä Teija Jalanne tiivistää.

Tietoa ja työkaluja

Nepsy-ystävällisessä koulussa pyritään esimerkiksi ennakoimiseen ja melun vähentämiseen. Tavallisessa luokassa tämä ei aina onnistu. 

– Tilojen riittävä koko suhteessa oppilasmäärään on oleellista, samoin akustiikka, valaistus ja erilaisten häiriötekijöiden minimointi. Häiriötekijöitä voivat olla esimerkiksi opetustilan läpi jatkuvasti kulkevat oppilaat tai kokonaiset opetusryhmät, Rahikkala huomauttaa.

Tiedon ja työkalujen avulla lisätään sekä oppilaiden koulujaksamista että opettajien työssä jaksamista.

Kouluvalmentajana Sirkkala skolanissa työskentelevä Henna Strandén toimii ruotsinkielisten koulujen aluenepsyopettajana.

– Melun vähentäminen onnistuu vaihtelevasti ainakin omassa luokassani. Luokassa on usein paljon positiivista energiaa ja samalla paljon ääntä. Ennakoimiseen jokainen koulun aikuinen pystyy kuitenkin vaikuttamaan, Strandén uskoo.

Hannunniitun koulun erityisluokanopettaja Mari Koski kuvailee aluenepsyopettajan työtään keskustelukumppanina, ideoiden ja vinkkien antajana, tiedonlisääjänä ja yhdessä pohdiskelijana toimimisena.

– Tuki ja tieto nepsyasioista on lisääntynyt viime vuosina, mutta samalla myös tarve lisääntyy koko ajan. Tukea tarvitaan varmasti koko ajan lisää eri ikäisille lapsille ja nuorille, Koski uskoo.

Turun normaalikoulussa työskentelevä Annukka Muuri ohjaa työssään tulevia luokanopettajia. Hän pitää tärkeänä, että tulevilla opettajilla on riittävästi tietoa neuropsykiatrisista häiriöistä sekä monipuolisia työkaluja oppilaiden kanssa toimimiseen. 

– Tiedon ja työkalujen avulla lisätään sekä oppilaiden koulujaksamista että opettajien työssä jaksamista, Muuri tiivistää.

Opettajat antavat oppilaalle pedagogista tukea, tukevat huoltajia kasvatustyössä ja toimivat yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Oppilashuollon tai terveydenhuollon palveluita opettajien nepsyosaaminen ei kuitenkaan korvaa.

Nepsytuen kehittäminen Turun kaupungin yleisopetuksessa liittyy Esi- ja perusopetuksen oppimisen tuen kehittäminen Varsinais-Suomessa -hankkeeseen, joka on osa opetus- ja kulttuuriministeriön Oikeus Oppia -kehittämisohjelmaa.