Kaisa Seppälä kehittää sähkön kulutuksesta kertovaa sovellusta, jossa on myös pelillisiä ja kilpailullisia ulottuvuuksia.

TULE KATSOMAAN FINAALIA!

Katso finaalia suorana: edu.turku.fi/beyond-2030

Finaali: Cave-teatteri, Vierailukeskus Joki (Turku) 21.4.2023 klo 12 alkaen.

LISÄTIETOJA KILPAILUSTA

Facebook-tapahtuma

LinkedIn-tapahtuma

Yhteistyökumppanit

Tuomaristo

Kun Kerttulin lukion opiskelija Kaisa Seppälä kuuli Beyond 2030 Challengesta, hänellä oli hyvä teema valmiina.

- Viime syksynä ja talvena puhuttiin paljon sähkön riittävyydestä. Halusin edistää jotenkin sähkön säästämistä, muuallakin kuin omassa lähipiirissäni.”

Kaisa osallistuu nyt tiedekilpailuun sovelluksella, joka kertoo paitsi sähkön kulutusluvuista, ehdottaa myös säästökeinoja ja innostaa kilpailemaan. Sähkönsäästökisan voi järjestää perheenjäsenten, kavereitten, naapureitten tai vaikkapa työpaikan eri toimipisteiden välillä.

- Ideana on, että kun älypistokkeet kertovat tarkkaan eri laitteiden kulutusluvut, nämä tiedot olisivat myös muiden nähtävillä. Sitten katsottaisiin, kuka pääsee alhaisimpiin lukuihin.

Kaisa pohtii, että mukana saattaa olla myös vaikkapa avataria, jotka saavat virtuaalipalkintoja, kun tietyt raja-arvot saavutetaan.

- Sähkö on abstrakti asia. Mutta perheen lapsetkin saisivat tällä tavalla käsityksen siitä, minkä verran erilaisten sähkölaitteiden käyttäminen kuluttaa energiaa ja miten kulutusta voisi pienentää.

Kaisa valmistaa nyt loppukilpailuun prototyypin sovelluksesta.

- Olen saanut paljon apua mentoriltani, joka tuntee tietotekniikkaa. Myös kilpailun vaatima laaja raportti tarjosi hyvää kokemusta, kun vastaavia tekstejä ei lukiossa joudu kirjoittamaan, hän kertoo.

Kilpailullisuutta urheilulukion opiskelija ja kilpa-aerobicin SM-mitalisti ei ole joutunut erikseen opettelemaan.

Turun kaupungin ja Bayerin järjestämän nuorten tiede ja teknologiakilpailu Beyond 2030 Challengen loppukilpailuun osallistuu viisi joukkuetta. Finaali pidetään 21.4.23 Turun Vierailukeskus Joen Cave-teatterissa.

 

Teksti: Matti Välimäki
Otsikkokuva: iStock
Henkilökuva: Kaisa Seppälä