Turun kaupunginvaltuusto päätti maanantaina 17.4.2023 mittavasta Turun Ratapiha-hankkeesta kahden päätösesityksen myötä. Valtuusto teki periaatepäätöksen kaupungin osakkuuden ehdoista Areenayhtiössä ja hyväksyi alueen asemakaavan.

Rahoitukseen liittyen valtuusto päätti 42 miljoonan euron oman pääoman ehtoisesta rahoituksesta Ratapihalle suunniteltuun Areenan kiinteistöyhtiöön. Lisäksi valtuusto päätti ratapihan asemakaavaesityksestä. Sen pohjana on PES-Arkkitehtien Luoto-niminen ehdotus, joka voitti vuonna 2018 järjestetyn arkkitehtikilpailun.

Molemmat päätökset ovat erittäin merkittäviä Turun ratapihan alueen kehittämisen kannalta.

- Ratapiha on suurhanke, jossa koko aiemmin ainoastaan rautatielle ja varikolle varattu alue syntyy täysin uudestaan. Turku saa uuden matkailuvaltin ja hyvin kiinnostavan ja helposti saavutettavan elämysten alueen Turun keskustaan, sanoo Turun kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen.

Vuonna 2020 Turun kaupunginvaltuusto päätti (15.6.2020) periaatepäätöksestä osallistumisesta Areenayhtiön rahoitukseen 30 miljoonan euron sijoituksella.

Ratapihalle Areenan lisäksi asumista, yrityksiä ja palveluita 

Suurhankkeen taustalla on yksityisomisteinen ja -rahoitteinen Turun Ratapihan Kehitys Oy (TRK). Sen kustannuslaskelmien mukaan yksin Areenan kokonaishinta nousee 100 miljoonaan euroon aiemmin arvioidusta 66 miljoonasta eurosta.

Hinnannousun taustalla on maailmanlaajuinen rakennuskustannusten ja korkojen nousu.

Ratapihalle syntyvä kokonaisuus on yksi Turun lähiajan suurimmista hankkeista. Alueelle tulee 10 000 katsojan jääkiekkoareena, joka toimii myös 8 900 katsojan konserttipaikkana. Areena vuokrattaisiin 20 vuodeksi Turku Livelle, jonka omistaa TPS:n jääkiekkoyhtiö HC TPS Turku Oy.

Ratapihalle suunnitellaan Areenan lisäksi myös runsaasti muuta toimintaa. Suunnitelmissa on ympärivuotinen perhematkailukeskus Genesis sekä yritystoimintaa kuten hotelli, toimistotiloja, ruokakauppa, lääkäriasema, päiväkoti, ravintola ja liikuntatiloja. Hotelliin sijoittuisi 270 huonetta, toimistoihin 1 500 työpistettä.

Asuntoja alueelle tulee 1 000 noin 1 400 turkulaisen tarpeisiin. Talot sijoitetaan kahteen ryppääseen. Köydenpunojankadun varteen tulee viisi 12–15-kerroksista taloa ja Resiinaraitin varrelle seitsemän 8–20-kerroksista taloa. Alueella on myös kuusi suojeltavaa rakennusta. Lisäksi tulossa on erilaisia aukioita.

TRK maksaa koko alueen infrastruktuurin kustannukset. Alueelle suunnitellaan muassa Ratapihan ylittävä jalankulkusiltaa, Köydenpunojankadun liittymämuutoksia, Logomon katujärjestelyjä sekä jalankulku- ja pyöräilyväyliä.

Ratapiha-hanke työllistää ja aktivoi

Ratapiha-hankkeen rakentamisaikainen työllisyysvaikutus on arviolta 3 000–4 000 henkilötyövuotta. Lisäksi alueen kehittyminen erilaisine tapahtumineen tuo lisää tuloja Turun kaupungin lisäksi koko alueelle.

- Ratapihan Areena uskoo Turkuun ja me uskomme siihen. Se tuo mukanaan valtavasti voimaa ja monenlaista hyötyä kaupunkiin ja aktivoi laajemmalti koko Turun aluetta, sanoo Turun kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen.

Turun kaupunki voi sijoittaa yhtiöön 42 miljoonaa euroa omaa pääomaa ja Turku myöntää lisäksi Areenayhtiölle enintään kahdeksan miljoonan euron juniorilainan.

Turku on 42 miljoonan euron panoksensa jälkeenkin Areenan vähemmistöosakas. Omistuksen ylärajaksi tulee 49,9 prosenttia. Pääosakkaat tulevat yksityiseltä puolelta.

Artukaista aletaan kehittää omana hankkeenaan

Ratapihahanke on muuttunut matkan varrella niin, että siihen ei enää kytketä Turkuhallin tulevaisuutta. Valtuusto päättikin, että Artukaisissa sijaitsevan Turkuhallin tulevaisuus erotetaan Ratapiha-hankkeesta

Turun kaupunginvaltuusto päätti myös, että Turku käynnistää erillisen Artukaisten kehityshankkeen, jossa koko Artukaisten aluetta kehitetään monipuoliseen käyttöön kuten liikuntaan, asumiseen ja työpaikka-alueeksi hyödyntäen sen hyvää logistista asemaa. Turkuhallin jatkokäyttö ratkaistaan osana kehittämishanketta.

Asiasanat: