Vapputori valtaa Turun Kauppatorin tänä vuonna entistäkin pirskahtelevampana ja aikaisempaa viihdyttävämpänä.

Turku järjestää avoimen tapahtuman, jossa perinteisten vappumenojen lisäksi tarjotaan myös tapahtumaan sopivaa viihdettä ja tekemistä. 

- Haluamme kutsua kaikki vapun viettäjät uudistetulle Kauppatorille ja vahvistaa Turun asemaa Suomen vappukaupunkina, kertoo Turun kaupungin kauppapaikkapäällikkö Hanna-Maria Sjöbring

Vapputori saa tänä vuonna rinnakkaistapahtuman Kuplia ja Katuruokaa, joka starttaa jo perjantaina 28.4. ja jatkuu aina vappupäivään asti. Streetfood on ollut kovassa nosteessa jo pidemmän aikaa ja tarjolla onkin muun muassa Amerikan BBQ:ta, burgereita, höyrybuneja ja artesaanipizzaa. Sekä tietysti kuplajuomaa ja musiikkia!

Uutta ja ihmeellistä tarjoaa vappuaattoillan tuli- ja pyroshow

Kauppatorilla on jo valmiiksi erinomaiset ravintolapalvelut isoine terasseineen. Väliaikaisen anniskelualueen myötä terassipaikkoja on tarjolla suuremmallekin joukolle vapunviettäjiä.

-Tällaista sutinaa onkin kaivattu Kauppatorille. Toivotaan, että ihmiset tulevat sankoin joukoin vapputorille, toteaa ravintola Agnesin omistaja Tero Sintonen.

Jos kevät suo, hellivät kelit vappukansaa – ja kunnon juhlat eivät onneksi säätä katso. Torille!

Lisää tietoa tapahtumasta: www.vapputori.fi

Asiasanat: