Vappuna koko Turku täyttyy tapahtumista ja railakkaasta juhlahumusta. Perinteisestä Taidemuseonmäen lakitustilaisuudesta, torikarkeloista, herkuista ja korviin asti ulottuvista hymyistä koostuu turkulainen vappu, jota päästään juhlimaan tänä vuonna myös uudella upealla Kauppatorilla.

Vapputori saapuu Turun Kauppatorille entistä pirskahtelevampana ja aiempaa viihdyttävämpänä. Pomppulinna, benjitrampoliini, karuselli, kirpputori ja musiikkiesiintyjät takaavat kunnon vappukarkelot ja nostattavat hymyn huulille, ja tuli- ja pyroshow kruunaa vappuaattoillan. Torikahviloiden ja paviljonkiravintoloiden lisäksi torille saapuvat ruokakärryt pitävät nälän loitolla, ja kuplivan kaveriksi tarjolla on monipuolinen kattaus makuelämyksiä burgereista pizzaan ja aitoihin thaimaalaisiin herkkuihin.

– Uudistunut Kauppatori on kaupungin kaupallinen keskus, mutta sen lisäksi se on lunastanut hienosti paikkansa myös upeana ja keskeisenä tapahtumapaikkana. Kauppatori herättää voimakasta kiinnostusta niin tapahtumajärjestäjien kuin kaupunkilaistenkin joukossa, ja on hienoa, että torilla järjestettävät tapahtumat ovat osaltaan lisäämässä keskusta-alueen vetovoimaa. Vapputori on hyvä esimerkki tapahtumasta, joka luo alueelle positiivista pöhinää, Turun kaupungin tapahtumajohtaja Antti Kirkkola iloitsee.

Vapputori järjestetään Kauppatorilla

Vappua vietetään tänäkin vuonna torin lisäksi myös eri puolilla kaupunkia. Railakas vappuaatto huipentuu perinteiseen lakitustilaisuuteen Taidemuseonmäellä kello 17.30 ja Åbo Wappen -tilaisuuteen Vartiovuorenmäellä kello 18. Liljan patsaan lakitus tuo vappujuhlijat Runeberginpuistoon kello 18.30 alkaen, ja Paavo Nurmen patsaan päähän lakki painetaan kello 19 jälkeen.

Kaupungin lukuisat ravintolat tarjoavat erilaisia vappubrunsseja ja -lounaita. Munkkien makuun pääsee myös pakkaamalla eväskorit ja suuntaamalla perinteiselle vappupiknikille Vartiovuorenmäelle ystävien ja perheen kesken. Ohjelma alkaa Vartiovuorenmäellä vapunpäivänä kello 12. Vappupiknikillä voi bongata #SiistiVappu -kampanjan vappusankareita innostamassa piknikväkeä siisteyteen ja keräämässä maahan jääneitä roskia. #SiistiVappu on turkulaisten korkeakouluopiskelijoiden yhteinen vappukampanja, jonka avulla kannustetaan kaikkia pitämään paikat siistinä.

Vapunpäivänä voi suunnata myös seuraamaan viime vuonna lanseerattua uutta vappuperinnettä – teekkareiden kastetta Aurajokeen. Teknillisten aineiden ensimmäisen vuoden opiskelijoita kastetaan Aurajoen vilvoittavaan veteen kello 12–17 osoitteessa Itäinen Rantakatu 48.

Hieman toisenlaiseen vedenalaiseen maailmaan sukelletaan vapunpäivänä Yliopistonmäen Natura-talossa järjestettävässä riemukkaassa Vappusumppu-lastentapahtumassa. Luvassa on kierros eläinmuseossa, kasvomaalausta, ongintaa, poniratsastusta ja yllin kyllin muuta vappukivaa. Iloa ja riemua lapsille ja lapsenmielisille tarjoaa myös Tivoli Sariola Kupittaalla 7. toukokuuta saakka.

Vapunpäivänä railakkaisiin vapputunnelmiin virittää Turun filharmonisen orkesterin vappukonserttina kuultava Svängfonia. Valloittava huuliharppuyhtye Sväng tarjoilee tangon lisäksi svängiläisten äkkiväärää omaa sävelkieltä, Balkan-rytmejä sekä niin polskaa kuin Sibeliusta ja Chopiniakin.

Vappukarkeloinnin vastapainoksi saapuvasta kesästä voi poiketa nauttimaan myös rauhallisempiin tunnelmiin vaikkapa Turun upeille pyöräilyreiteille, kulttuurikuntoilureiteille ja saaristomaisemiin. Elämyksellinen Turun vappu tarjoaa jokaiselle jotakin.

 
Asiasanat: