Turku 2029 -säätiön vuoden 2022 tuotosta oli haettavissa 20.3.–14.4.2023 avustuksia yhteisötaideteosten toteutukseen. Määräaikaan mennessä saapui yhdeksän ehdotusta, joista Turku 2029 -säätiön hallitus valitsi neljä toteuttamiskelpoista ehdotusta Halisiin, Lausteelle, Pansioon ja Pernoon sekä Varissuolle.

Toteutettavien yhteisötaideteosten valinnassa kiinnitettiin huomiota siihen, että toimintaa tulee tapahtumaan kaikilla alueilla.
   - Saimme todella mielenkiintoisia ideoita, joissa on osattu ottaa huomioon toiveemme asukkaiden osallistumisen mahdollisuudesta ja yhteenkuuluvuutta tukevasta toiminnasta, kertoo Turku 2029 -säätiön hallituksen puheenjohtaja, Turun pormestari Minna Arve.

Säätiön vuoden 2022 tuotosta on varattu yhteensä 60 000 euroa avustuksiin eli 15 000 euroa jokaista aluetta kohden. Lisäksi hakijoille päätettiin jakaa hakematta jäänyt 1700 euroa valittujen ehdotusten kesken eli 425 euroa toteutusta kohden.

Toteutukseen valitut kokonaisuudet

  • Halinen: Antti Kulmala – In a Heart Beat, 15 425 euroa
  • Varissuo: Halmesmaax3 – PIIRRÄ PARATIISI, 13 725 euroa
  • Pansio: Johanna Sinkkonen – Maailma huoneessani, 15 425 euroa
  • Lauste: Suomen valotaiteen seura FLASH ry – Varissuon valotalo, 15 425 euroa

Osa teoksista on nähtävissä ulkotilassa, joten ne tuovat iloa myös muille kuin oman alueen asukkaille. Lisäksi Johanna Sinkkosen ja Suomen valotaiteen seura FLASH ry:n teokset yhdistävät turkulaiset aiemmin samalla konseptilla toteutettuihin teoksiin sosiaalisessa mediassa.

Tapahtumalliset yhteisötaideteokset -haku toteutettiin yhteistyössä kulttuurin kärkihankkeen ja kulttuuripalveluiden kanssa. Yhteisötaideteokset ja niiden oheistapahtumat toteutetaan erikseen sovittavana ajankohtana vuoden 2023 aikana.