Varissuon Littoistentiellä sijaitseva alikulkutunneli on saanut uuden värikkään luontoaiheisen ilmeen. Alikulkutunnelin maalaus toteutettiin Turun kaupungin Asukasbudjettiin tulleen ehdotuksen pohjalta kaupungin ja Varissuon koulun yhteistyönä. Projektin tavoitteena on ollut lisätä alikulkutunnelin viihtyisyyttä ja turvallisuutta alueen lapsia osallistamalla.

TAUSTAA

Asukasbudjetti on Turun kaupungin tapa toteuttaa osallistavaa budjetointia. Osallistava budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Turkulaiset pääsevät ehdottamaan, kehittämään ja äänestämään, miten kolme miljoonaa euroa kaupungin budjetista joka toinen vuosi käytetään. Turun seuraava asukasbudjetti käynnistyy lokakuussa 2023.

Varissuolla sijaitsevan Littoistentien alitse menevän alikulkutunnelin on kevään aikana vallannut värikäs luonto ja eläimistö. Alikulkutunnelin uusi pirteä ilme on peräisin Varissuon koulun oppilaiden käsistä. Koulun jokainen oppilas pääsi osallistumaan maalausten suunnitteluun työpajoissa sekä tunnelin maalaamiseen kuvataiteilija Assi Huhtasen ohjaamana.

Tunnelin maalaamisen on mahdollistanut Turun kaupungin Asukasbudjetti, jossa turkulaiset pääsevät ehdottamaan ja äänestämään kaupungin budjetin käytöstä. Yksi Asukasbudjetin kautta tulleista ehdotuksista oli “Taidetta alikulkuihin”, jossa ideana oli piristää pimeää ja synkkää alikulkutunnelia lasten tekemillä maalauksilla. Turun kaupungin kulttuurisihteeri Niina Niemi-Nagy otti yhteyttä Varissuon koulun rehtori Assi Koskelaiseen ehdotuksen toteuttamiseksi, ja koulu lähti innoissaan mukaan yhteistyöhön.

Värikäs alikulkutunneli on saanut paljon kiitosta alueen asukkailta

Lapsia Asukasbudjetin kautta tulleessa maalaamisprojektissa ohjannut Assi Huhtanen toimii myös Varissuon koulun koulutaiteilijana, joten alue ja lapset olivat hänelle entuudestaan tuttuja.

- Lapset ovat projektissa saaneet omat ideansa sekä kädenjälkensä näkyviin omaan lähiympäristöönsä keskeiselle paikalle, missä moni kulkee päivittäin. Lapset olivat innoissaan siitä, että pääsivät maalaamaan ihan erilaisessa tilassa ja paljon isompaa pintaa kuin yleensä. Lasten innostus, mielikuvitus ja rohkeus teki vaikutuksen, kertoo lasten kanssa työskennellyt Huhtanen.

Lapset saivat suunnitteluprosessin aikana vaikuttaa maalauksessa käytettävien värien valintaan. Lopullisessa maalauksessa kukat kukkivat värikkäinä, erilaiset eläimet kätkeytyvät värien joukkoon ja kaloja ui vesistössä. Maalaus tuo esiin ympäristön tärkeyttä sekä sen tuomaa turvallisuuden ja mielekkyyden kokemusta. Teos on jo nyt ilahduttanut alueella liikkuvia ihmisiä, ja moni on kiitellyt tunnelin muuttumisesta iloisemmaksi ja valoisammaksi.

- Ihmisten lämmin vastaanotto ja vilpitön ilo on lisännyt tunnelin maalauksen merkityksellisyyttä. Moni ohikulkija on pysähtynyt ottamaan valokuvia maalauksesta, ja lasten värivalintoja on useasti ihailtu. Maalauksen on myös koettu lisänneen turvallisuuden tunnetta alikulkutunnelissa, iloitsee Huhtanen.

Varissuon tunnelin avajaisia vietetään torstaina 1.6.2023 klo 10 Varissuolla Littoistentien alitse menevän alikulkutunnelin luona.