Turun kaupunginhallitus on kokouksessaan 5.6.2023 vahvistanut Linnanniemen taideohjelman. Samassa kokouksessa kaupunginhallitus päätti Linnaniemeen sijoittuvan Historian ja tulevaisuuden museon arkkitehtuurikilpailun käynnistämisestä.

Turku satsaa vahvasti kulttuuriin 

Turku jatkaa mittavia panostuksia kulttuuriin. Nyt arkkitehtuurikilpailuun etenevä Historian ja tulevaisuuden museo sekä Linnanniemen taideohjelma kytkeytyvät osaksi laajempaa kokonaisuutta, joka levittäytyy Aurajoen suulta aina Vanhankaupungin alueeseen asti. 

– Kiinnostava kaupunki on sellainen, jossa tapahtuu ja joka arjenkin keskellä onnistuu yllättämään. Turku on jo historiallisesti ollut tällainen yllätyksellinen kulttuurielämän keskus, joka on vetänyt puoleensa monipuolisella elämystarjonnallaan. Kulttuuri on myös huomattava kasvuala, johon investoiminen ehdottomasti kannattaa, sanoo Turun kaupungin pormestari Minna Arve.

Linnanniemen taideohjelmassa esitettyjen taideteosten ja -hankkeiden toteutus rahoitetaan pääosin yksityisellä rahalla. Alueella otetaan ensimmäistä kertaa Turussa käyttöön taidevelvoite, jossa alueelle valituilta rakennuttajilta kerätään 3 prosentin rahoitusosuus taiteeseen sijoitettavaksi. Turku haluaa sitoutua kulttuurisesti merkittävän alueen kehittämiseen taidekaupunginosaksi ja siksi kaupungin omalla investoinnilla mahdollistetaan alueen taidehankkeiden aloittamisen jo ennen alueen rakentamisen käynnistämistä. Näin varmistetaan elävän, toiminnoiltaan monipuolisen ja vetovoimaisen alueen kehittyminen.

Kulttuuriin investoiminen on osa kestävää kaupunkikehitystä, jolla edesautetaan elinvoimaisen kaupunkirakenteen syntyminen. Hyvin toteutetulla ja vetovoimaisella uudella museolla voidaan ennustaa olevan myönteisiä vaikutuksia Turun imagoon ja kaupunki-identiteettiin sekä matkailulliseen vetovoimaan. Linnanniemen taideohjelma puolestaan lisää alueen mielenkiintoisuutta ja viihtyisyyttä. Turun ensimmäisen taidekaupunginosan kehittäminen on uusi avaus Turulle, ja sen kautta saatuja oppeja seurataan tarkasti.

Kulttuurilla on positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin

Turun kulttuuri-investoinneilla on suora yhteys asukkaiden hyvinvointiin. Viihtyisä ympäristö lisää koettua hyvinvoinnin tunnetta ja kannustaa liikkumaan ja tutustumaan asuinalueeseen. 
Linnanniemen taidekokonaisuus tulee rakentumaan kulkuyhteyksien varsille sekä alueen kannalta keskeisille paikoille, joita teosten avulla halutaan korostaa. Taidetta tullaan yhdistelemään erilaisiin pysyvämpiin rakenteisiin, sekä toteuttamaan itsenäisinä määräaikaisina ja pysyvinä elementteinä eri puolelle Linnanniemeä. 

Esimakua tulevasta taidekaupunginosasta saatiin, kun Historian ja tulevaisuuden museo -hankkeessa kehitetystä Turku Åbo 1827 3D-mallista toteutettu video heijastettiin Turun linnan seinään osana Valon polku -tapahtumaa joulukuussa 2022. Syyskuussa Silja Linen terminaalissa nähdään Suvi Tuomisen Tuleva menneisyys Linnanniemessä -performanssi osana Turku New Performance Biennalea. 

Alueelle sijoittuvalla uudella museolla tulee olemaan positiivisia vaikutuksia kulttuurihyvinvointiin, sekä yhteiskunnallisella että yksilön kokemuksen tasolla. Suomen Kulttuurirahaston teettämän laajan Kulttuuribarometri 2022 -kyselytutkimuksen mukaan museot ovat suomalaisten neljänneksi yleisin kulttuurin kuluttamisen kohde. Yli puolet suomalaisista käy museoissa vähintään kerran vuodessa ja joka kolmas ainakin muutaman kerran vuodessa. Suomen Museoliiton teettämässä tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin, miten suomalaiset museonkävijät arvottavat museokäyntinsä ansiosta kokemaansa hyvinvointia. Kokonaisuutena tarkasteltuna 99 prosenttia vastaajista katsoi hyvinvointinsa lisääntyneen museokäynnin seurauksena. Henkilökohtaisen kokemuksen lisäksi kulttuuripalveluiden hyödyntäminen edistää kansanterveyttä ennaltaehkäisten monia ongelmia.

Arkkitehtuurikilpailu käynnistyy syyskuussa

Turku käynnistää Historian ja tulevaisuuden museon arkkitehtuurikilpailun syyskuussa. Historian ja tulevaisuuden museo on ensimmäisiä uudisrakennuksia, joka toteutetaan Linnanniemen alueelle. 
Kansainvälisen kilpailun tavoitteena on löytää arkkitehtonisesti kiinnostava ja toimiva ratkaisu uudelle museorakennukselle. Kilpailutöiden arvostelussa tullaan kiinnittämään huomiota arkkitehtonisten ja toiminnallisten ratkaisujen lisäksi muun muassa ehdotuksien sopivuuteen kaupunkikuvaa ja kaupunkirakenteeseen, niiden ekologisuuteen sekä kokonaistaloudellisuuteen. Lisäksi tarkastellaan, miten kukin kilpailutyö osaltaan voisi vahvistaa Turun kulttuurista vetovoimaisuutta.

Kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu alkaa 4.9.2023, ja kilpailuaika jatkuu 16.1.2024 asti. Arkkitehtuurikilpailun tulokset julkistetaan keväällä 2024. Kilpailu järjestetään yhdessä Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n kanssa. 

Kilpailun tuomariston puheenjohtajana toimii Turun kaupungin pormestari Minna Arve. Turun kaupunginhallituksen nimeäminä tuomaristossa ovat kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen, kaavoituspäällikkö Paula Keskikastari, kulttuurijohtaja Anu Laitila, tilapalvelujohtaja Leevi Luoto, museopalvelujohtaja Juhani Ruohonen, kaupunkirakentamisjohtaja Kimmo Suonpää, sekä kaksi kaupunginhallituksen nimeämää luottamushenkilöä. SAFAn nimeäminä tuomariston jäseninä on arkkitehti Simo Paavilainen ja myöhemmin varmistuva ammattituomari.

Arkkitehtuurikilpailun järjestäminen ei ole päätös rakennusinvestoinnista. Rakennuksen hankesuunnitelmasta tehtävä rakennusinvestointipäätös tuodaan tavoiteaikataulun mukaan kaupunginvaltuuston päätettäväksi alkuvuonna 2027.

Kuva: Linnanniemen ideakilpailun voittaneen Kolme palaa -ehdotuksen visio Linnanniemen alueesta. After Party, 2020.