Turku suojelee harvinaista erakkokuoriaispopulaatiota asentamalla kuoriaisille humuspönttöjä, sillä pitkällä aikavälillä lajille välttämättömien onkalopuiden määrä saarella on vähenemässä.

Turun kaupunki on asentanut viiteen kohteeseen Ruissaloon yhteensä kymmenen humuspönttöä. Pönttöjen toivotaan toimivan erakkokuoriaisen ja muiden harvinaisten vanhoja kolopuita hyödyntävien kuoriaisten elinympäristönä.

Aiemman metsälaiduntamisen vuoksi Ruissalossa on melko vähän 100–200-vuotiaita tammia. Tämän seurauksena onkalopuita ei välttämättä ole tulevaisuudessa yhtä paljon kuin tällä hetkellä, mikä taas saattaa johtaa kolopuista riippuvaisen lajiston taantumiseen.

Keinotekoiset onkalopuut eli humuspöntöt imitoivat onkaloiden olosuhteita: niiden sisällä on toukkien ravinnoksi soveltuvaa tammen punalahoa, sahanpurua ja lehtihumusta.

- Tammia ei tietenkään ole varta vasten kaadettu pönttöjä varten, vaan ne on kaadettu erilaisten infrahankkeiden yhteydessä, kertoo ympäristönsuojelusuunnittelija Antti Mäkelä.

Ruissalon humuspöntöt (Kuva: Antti Mäkelä)

Vastaavista pöntöistä on kokemuksia aiemmin muun muassa Ruotsista, mutta Suomessa Turun kaupungin kokeilu on tiettävästi ensimmäinen. Tarkoituksena on selvittää pönttöjen soveltuvuutta onkaloita hyödyntävien lajien elinympäristönä muun muassa lajistoselvityksin ja pönttöjen lämpö- ja kosteusoloja mittaamalla.

Kymmenen pönttöä on asennettu viiteen eri kohteeseen.
-Antti Mäkelä-

Erakkokuoriaisen (Osmoderma barnabita) ainoa tunnettu esiintymä Suomessa löytyy Turusta. Esiintymä keskittyy Ruissalon tammialueen vanhoihin puihin. Laji on rauhoitettu ja luokiteltu vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnissa vaarantuneeksi (VU).

Kaupunginosa/Alue: