Kevään aikana Opiskelijakaupunki Turku tuo opiskelijoille tärkeitä palveluita Turun korkeakoulujen kampuksille pop up –kiertueen muodossa. Pop up –palveluita kiertueella tarjoaa mm. Kela, Föli ja TYS. Tule kysymään apua tai hankkimaan asiantuntijoiden vinkkejä, kun kaikki opiskelijoiden tärkeimmät palvelut ovat samassa paikassa yhtä aikaa.
Lisätietoja

Opiskelijan arjessa on mukana monia eri palveluja. Pop up –palvelujen kiertueen myötä opiskelijoilla on mahdollisuus tutustua ja hankkia lisätietoa näistä tärkeistä asioista. Asiantuntijat ovat vastaamassa opiskelijoiden mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Saat vinkkejä muun muassa TYSin sisäiseen hakuun sekä kuulet uusista asuntokohteista. Mikäli tulojen vaikutus tukiin tai esimerkiksi opintolaina pohdituttaa, saat Kelan pisteeltä vastauksia kysymyksiisi. Tapahtuman yhteisellä rentoutumispisteellä on mahdollista hengähtää kiireisen arjen keskellä.

Hyödynnä tilaisuus! Pop up –palvelujen kiertue ovat loistava mahdollisuus niin uusille kuin vanhoille oppilaille oppia uutta, kysyä neuvoa ja saada asiantuntijoiden vinkkejä – kaikki yhdestä paikasta.

 

Opiskelijan pop up -palvelut kiertueen aikataulu

Turun Ammattikorkeakoulu, ke 26.2. klo 11-13
ICT-City, Joukahaisenkatu 3-5

  • Kela (klo 11−12)

  • Turun ylioppilaskyläsäätiö TYS

  • Föli

  • CampusSport

  • Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala

  • Tsemppari − nuorten aikuisten kohtaamispaikka

  • Opiskelijakunta TUO

 

Åbo Akademi, ti 3.3. klo 10-13
Gadolinia, Porthaninkatu 3

  • Kela (klo 10−12)

  • Ylioppilainen terveydenhoitosäätiö YTHS

  • Turun ylioppilaskyläsäätiö TYS

  • CampusSport

  • Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala

  • Tsemppari − nuorten aikuisten kohtaamispaikka

 

Diak, ti 10.3. klo 10-13
Ruukinkatu 2

  • Kela (klo 10−12)

  • Föli

  • Turun ylioppilaskyläsäätiö TYS

  • CampusSport

  • Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala

  • Tsemppari − nuorten aikuisten kohtaamispaikka

 

Turun yliopisto, pe 3.4. klo 10-13, peruttu vallitsevan korona-tilanteen vuoksi
Educarium

  • Kela (klo 10−12)

  • Ylioppilainen terveydenhoitosäätiö YTHS

  • Turun ylioppilaskyläsäätiö TYS

  • CampusSport

  • Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala

  • Tsemppari − nuorten aikuisten kohtaamispaikka


Kiertueen ohjelmaan saattaa tulla muutoksia ja lisäyksiä.

Pop up -kiertue on osa Turun kaupungin ja korkeakoulujen Opiskelijakaupunki Turku -yhteistyötä. Lue lisää ja seuraa Opiskelijakaupunki Turkua sosiaalisessa mediassa: turku.fi/opiskelijakaupunki