Uutiset avustuksista

11.9.2019 08.30
Turun kaupunki myöntää vuosittain toiminta-avustuksia yhteisöjen säännöllisen toiminnan tukemiseen. Vuoden 2020 toiminta-avustusten hakuaika on 1.10.–31.10.2019, lukuun ottamatta liikunta- ja urheiluseurojen toiminta-avustusta, joka tulee haettavaksi vuoden 2020 alussa.
27.3.2019 14.15
Turkulaiset nuoret urheilijat ovat menestyneet hienosti vuonna 2018. Heidän menestystään juhlistetaan kutsuvierastilaisuudessa keskiviikkona 27.3. Turun konserttitalossa.
15.1.2019 16.18
Nuorisolautakunta on myöntänyt 13.12.2018 kokouksessaan sopimuspohjaista avustusta yhdeksälle nuorisojärjestölle.
14.12.2018 09.42
Turun liikuntalautakunta jakoi kokouksessaan 11.12. lähes 700 000 euron verran avustuksia turkulaisille urheiluseuroille ja liikuntaa järjestäville yhdistyksille.
12.12.2018 18.27
Turun kulttuurilautakunta päätti kokouksessaan 12.12.2018 osan vuoden 2019 kulttuuriavustuksista. Avustuksia jaettiin nyt yhteensä 1 501 000 euroa ja ne kohdentuvat kulttuurilautakunnan kanssa kolmivuotisen yhteistyösopimuksen tehneille yhdistyksille.
12.12.2018 18.12
Turun kaupungin kulttuurilautakunta päätti yksimielisesti keskiviikon 12.12.2018 kokouksessaan myöntää Aboa-apurahan säveltaiteilija Teemu Honkaselle. Aboa-apuraha on vuoden työskentelyapuraha.
2.10.2018 15.08
Ilmoita turkulaisten urheilijoiden tai joukkueiden menestyksestä Turun kaupungin liikuntapalvelukeskukseen 1.12.2018 mennessä. Näin varmistat, että urheilijat saavat kutsun 2.2.2019 järjestettävään Varsinais-Suomen Urheilugaalaan.
24.9.2018 16.07
Tilaisuudessa esitellään kaupungin uutta avustusten hakujärjestelmää ja yleisiä avustusperiaatteita.
12.9.2018 15.28
Kaupunginhallituksen myöntämien vuoden 2019 toiminta-avustusten hakuaika on 1.-31.10.2018. Hakemuksen liitteeksi tarvitaan vuoden 2019 toimintasuunnitelma ja talousarvio, sekä vuoden 2017 tilinpäätöstiedot.
31.8.2018 15.19
Kaikkia avustuksia haetaan jatkossa sähköisellä lomakkeella saman palvelun kautta. Uusi malli kannustaa hakijoita ilmaisemaan kehittämistavoitteensa ja toteuttamaan kaupungin tuella rahoitettua kehittämistoimintaansa aiempaa projektimaisemmin.

Sivut

Tilaa syöte