Valopuisto

Aika:

Suuri kokonaisuus 3.12. klo 17 – 6.12. klo 22
Pienempi kokonaisuus 7.12.2022–13.1.2023
Teos on nähtävissä aina hämärän aikaan.

Paikka:

Barkerinpuisto, Läntinen Rantakatu 40

Barkerinpuisto ja siellä sijaitseva leikkipaikka pukeutuvat valoon. Tule katsomaan miltä arkinen leikkipaikka näyttää juhlavalaistuksessa! Tiesitkö, että tältä leikkipaikalta löytyy myös ainulaatuinen funikulaari-kiipeilyteline? Valopuiston iso kokonaisuus on nähtävillä tapahtumaviikonlopun ajan, mutta pieni kokonaisuus ilahduttaa kulkijoita aina tammikuulle saakka.

Barkerinpuisto on saanut nimensä paikalla aiemmin sijainneiden Barkerin tehtaiden mukaan. Tehtaissa valmistettiin puuvillatuotteita ja vanua 1840-luvulta 1960-luvulle asti. Puisto on perustettu vuonna 1973, vuosi tehdasrakennusten purkamisen jälkeen. Barkerinpuisto on Turun viimeinen täysin käsivoimin rakennettu puisto.

Turun kansallinen kaupunkipuisto

Barkerinpuisto kuuluu Turun kansallisen kaupunkipuiston alueeseen. Kansallinen kaupunkipuisto on urbaanien arvomaisemien verkosto, joka kattaa kaupunkikulttuurin ja -luonnon kannalta oleellisimmat kohteet. Kaupunkipuiston perustavat ympäristöministeriö ja kaupunki yhdessä. Turussa sen alueet ulottuvat Kuralan kylämäestä ja Aurajokilaakson kulttuurimaisemasta muun muassa Ylioppilaskylän, Turun vanhan kaupunkikeskustan sekä Chiewitzin serpentiinin ja Kakolan entisen keskusvankilan kautta aina Ruissaloon saakka. Puiston ytimenä on Aurajoki-miljöö. Kaupunkipuiston alueella on yhteensä 43 puistoa, joista jokainen on omanlaisensa.