Vieraanvaraisuus

Tapahtuman tai kongressin järjestäjä voi anoa Turun kaupungilta erilaisia vieraanvaraisuuteen liittyviä asioita, kuten liputuksia, kaupunkitilojen ja siltojen valaisua tai kaupungin vastaanottoa.

Liputus

Läntisellä Rantakadulla sijaitsevat yhdeksän lipputankoa ja kauppatorilla sijaitsevat kuusi lipputankoa ovat tapahtumien käytettävissä erillisellä anomuksella. Yhden tapahtuman omilla lipuilla liputtamista voidaan harkita maksimissaan viikon mittaiseksi ajaksi.

Aurajoen silloilla liputetaan valtioiden lipuilla valtiovierailuiden ja muiden virallisten vierailuiden yhteydessä. Muilla lipuilla silloilla liputetaan vain poikkeustapauksessa.

Tapahtumajärjestäjien on mahdollista anoa myös tapahtumapaikalle liputusta erikseen sovittavalla tavalla ja käytettävissä olevien mahdollisuuksien mukaan.

Vapaamuotoiset anomukset lähetetään suhdetoimintakoordinaattori Sari Haavistolle sähköpostitse. Liputuksesta päättää kansainvälisten asioiden päällikkö Mika Akkanen. Mikäli tapahtumalle haetaan myös Turun kaupungin tapahtuma-avustusta, tulee hakemukset toimittaa erikseen.

Kaupunkitilojen ja siltojen valaisu

Valaisulla tarkoitetaan esimerkiksi rakennusten tai Kirjastosillan valaisua tapahtuman värimaailman mukaisesti. Valaisuun tarvitaan kaupungin lupa ja kuluista vastaa tapahtumajärjestäjä.

Lisätietoa valaisusta antaa viestintäjohtaja Saara Malila.

Kaupungin vastaanotto

Kansainvälisen kongressin tai tapahtuman järjestäjä voi anoa kaupungin vastaanottoa. Perusteena vastaanoton järjestämisessä on tapahtuman riittävä merkityksellisyys kaupungille ja yhteistyökumppaneille.

Vastaanotto järjestetään pääsääntöisesti Kaupungintalolla, osoitteessa Aurakatu 2. Vastaanottoa isännöi kaupungin edustaja, ja kaupunki vastaa tilaisuuden kuluista sekä tarjoiluista. Kaupungintalolla tilaisuus voidaan järjestää enintään 180 henkilölle.

Mikäli tilaisuus järjestetään muissa tiloissa, kaupungin osoittama vieraanvaraisuus muodostuu lähinnä tervetuliaismaljasta. Kotimaisten kokousten, kongressien ja tapahtumien yhteydessä vieraanvaraisuuden muoto on aina maljan tarjoaminen. Kaupunki voi harkita myös muunlaista vieraanvaraisuutta, esimerkiksi kiertoajelun järjestämistä.

Vastaanottoa anotaan vapaamuotoisella hakemuksella hyvissä ajoin ennen tapahtumaa, mielellään jo edellisen vuoden puolella. Mikäli tapahtumalle haetaan myös Turun kaupungin tapahtuma-avustusta, tulee tapahtuma-avustus hakemus toimittaa erikseen.

Hakemuksesta on käytävä ilmi

  • järjestäjän yhteystiedot
  • tapahtuman nimi ja päivämäärä
  • arvioitu osallistujamäärä
  • tapahtuman ohjelma
  • toivottu vastaanottopäivä ja -aika.

Anomuksen vastaanottajaksi kirjataan

Kv-asioiden päällikkö Mika Akkanen
Konsernihallinto
Kansainväliset asiat ja protokollapalvelut

ja se postitetaan osoitteeseen

Turun kaupunki
Konsernihallinnon kirjaamo / Vieraanvaraisuusanomus
PL 355
20101 Turku

Lisätietoja

Lisätietoa kaupungin vieraanvaraisuuteen liittyvistä asioista antaa suhdetoimintakoordinaattori Sari Haavisto.

Toimita hakemus liitteineen konsernihallinnon kirjaamoon sähköpostilla osoitteeseen

Viestin otsikoksi tulee laittaa ”Vieraanvaraisuusanomus”.

Hakemuksen voi lähettää kirjaamoon myös postitse osoitteella

Turun kaupunki
Konsernihallinnon kirjaamo / Vieraanvaraisuusanomus
PL 355
20101 Turku