17.08.2022
Moni kulkija ohittaa päivittäin Aninkaistenmäessä vaatimattoman näköisen sinisen oven, johon tuskin kiinnittää huomiota. Oven takaa paljastuu yllättävä maailma: kilometrikaupalla arkistoaineistoja ja vinohissi, joka tuo mieleen Kakolan funikulaarin.
Aninkainen muutoksessa
- Aninkaisissa sijaitsevalle konserttitalolle, Turun ammatti-instituutin koulurakennukselle ja kaupunginarkiston tiloille etsitään uutta omistajaa juuri päättyneellä tontinluovutuskilpailulla.
- Kilpailulla haetaan suunnitelmaa, joka mahdollistaa rakennusten osittaisen saneerauksen ja uudiskäytön sekä tarvittavan uudisrakentamisen.
- Kilpailun tulos julkaistaan syksyllä 2022.
Aninkaisten koulutalon yhteyteen rakennettu väestönsuoja sai vuonna 1963 uuden elämän, kun se muutettiin kaupunginarkistoksi. Henkilökunnan suussa Montuksi ristitty arkisto otti syliinsä kaikki kaupunginarkiston kokoelmat. Arvokkaimpiin lukeutuivat vanhan paikallishallinnon asiakirjat vuosilta 1624–1875, ajalta ennen kunnallishallintouudistusta.
- Vanha paikallishallinto käsitti pormestarin ja raatimiehet, jotka yhdessä muodostivat maistraatin. Tähän ns. maistraatin arkistoon kohdistuu yhä paljon tutkimusmielenkiintoa, sillä aineisto on valtakunnallisesti ainutlaatuinen, kertoo Turun kaupunginarkiston tutkija Tarja Ollila.
Jotta nämä ja muut massiiviset kokoelmat saatiin alas arkistosaleihin, piti niitä varten tehdä hissi. Aninkaistenkadun ovelta arkistotiloihin johtavien pitkien portaiden rinnalle rakennettiin mittojen mukainen uniikki vinohissi. Kovasti funikulaaria muistuttava hissi toimii yhä, ja se voinee ylpeillä olevansa lajissaan Turun ensimmäinen, vaikkakin sisätiloissa.
Vessa yläilmoissa
Kaupunginarkisto palveli asiakkaitaan Aninkaisissa vuoteen 2007 asti. Asiakkaiden oli saavuttava tiloihin portaita pitkin, sillä vinohissi oli tarkoitettu vain tavaroille.
- Reitti ei todellakaan ollut esteetön. Välillä huoletti, miten esimerkiksi iäkkäiden tutkijoiden jalat kestävät jyrkät portaat useamman tunnin arkistopöytien ääressä istumisen jälkeen. Kaikki sieltä kuitenkin aina pois pääsivät, Ollila muistelee.
Jos olivat portaat haastavat, niin sitä on myös reitti wc-tilaan. Arkistotilojen ainoa vessa on hämmästyttävällä tavalla sijoitettu vinohissin yläpuolelle. Vessaan päästäkseen on ensin laskettava portaat hissikuiluun narusta vetämällä.
- Se ei ole mitään kevyttä hommaa. Narussa pitää roikkua koko painollaan, Ollila nauraa.
Rakenteellisista kuriositeeteista huolimatta Montun tilat soveltuvat arkistokäyttöön hyvin. Maan alla on hiirenhiljaista ja arkistopapereille vahingollinen päivänvalo puuttuu. Ilmanvaihto toimii ja kosteutta ja lämpötilaa säädellään tekniikan avulla vuodenaikaolosuhteiden mukaan.
Arkistot keskitetään yhteen
Montun säilytystilojen rajat tulivat vastaan vuosituhannen vaihteessa, kun asiakirjarivit ulottuivat jo lattiasta kattoon. Kaupunginarkisto siirtyi Puolalankadulle vuonna 2007 ja Aninkaisiin jäi vain osa aineistoista. Lähinnä sellaista, jota asiakkaat kyselevät harvemmin.
Tästä huolimatta asiakirjoja on Aninkaisissa yhä noin neljä hyllykilometriä. Myös Puolalankadun arkistotilat ovat jo täynnä. Kaupunginarkistolle ja museon kokoelmakeskukselle onkin suunnitteilla yhteinen keskusarkisto, jonne keskitetään kaikki aineistot. Se on tarkoitus saada käyttöön kesällä 2025.
- Uusi keskusarkisto on todella tervetullut. Varta vasten arkistokäyttöön rakennettavat tilat ovat paljon toimivammat kuin muunnellut tilat, Ollila sanoo.
Arkistojen tilatarve ei jatkossa enää kasva, sillä digitalisaation myötä paperiasiakirjoja ei kerry entiseen tapaan. Osa nykyisistäkin aineistoista voidaan digitoinnin jälkeen poistaa. Iso osa aineistoista on kuitenkin sellaista, että alkuperäiset dokumentit on säästettävä.
- Tilasäästön lisäksi digitaalisuus mahdollistaa asiakkaiden paremman palvelun. Esimerkiksi paljon kysyttyjä rakennusvalvonnan aineistoja on digitoitu jo vuosia, kaikkiaan satojatuhansia dokumentteja. Niitä voi tilata verkon kautta. Arkistoistahan ei lainata mitään ulos, mutta kopioita saa, ja paikan päällä kuvan asiakirjasta voi ottaa vaikka omalla kännykällä, Tarja Ollila kertoo.
Juttu on julkaistu Turkupostissa 3/2022.
Teksti: Päivi Autere
Kuvat ja video: Antero Lynne