Kuukauden esine: Kabinettikaapin salalokero ja äidin kirjeet tyttärilleen

Keskiaikaisessa linnassa on kultanahkatapeteilla verhoiltu barokkityyliin sisustettu huone. Huoneen ikkunasyvennyksessä on pieni kabinettikaappi. Avatut kaapin ovet paljastavat keskiosassa sijaitsevat ulosvedettävät lokerot. Niiden molemmin puolin on kuusi pientä päällekkäistä vetolaatikkoa, jotka on kaikki koristeltu luu-upotuksin. Pienten lokeroiden ja laatikoiden taakse kätkeytyy vielä yllätys eli salalokero, johon on talletettu kirjeitä, lehtileikkeitä ja hiussuortuvia.

Äskeisen kuvauksen voisi kuvitella liittyvän jännityselokuvan juoneen, mutta sen sijaan se kertoo yhdestä Turun museokeskuksen kokoelmaan kuuluvasta esineestä: vuonna 1962 lahjoituksena saadusta kabinettikaapista, joka on esillä Turun linnan esilinnan Kultanahkatapettihuoneessa. Ennen Turun museokeskukselle päätymistä kaapin omisti neiti Carin Dahl (s. 1883), jonka suvussa kaappi oli ehtinyt kulkea omistajalta toiselle ainakin viiden sukupolven ajan. Neiti Dahl oli perinyt kaapin äidiltään Carin Dahlilta (o.s. Wrede, 1855–1926), joka puolestaan oli saanut kaapin äidiltään Hedvig Wredeltä (o.s. Armfelt, 1833–1882). Hedwig Wredelle kaappi oli siirtynyt tämän isänäidiltä Johanna Armfeltilta (o.s. Taube, 1779–1846).

Kabinettikaapin omistushistoria tunnetaan, koska kaapin pohjassa on ruotsinkielinen kirjoitus, jossa kaapin omistajat on lueteltu. Vielä tarkempaa tietoa kaapin vaiheista kuitenkin saatiin, kun sen varsinaisten lokeroiden ja laatikoiden taakse kätkeytyvä salalokero avattiin. Pienestä salalokerosta paljastuneet kirjeet olivat nimittäin Carin Dahl vanhemman kirjoittamia kirjeitä tyttärilleen eli kaapin viimeiselle omistajalle Carinille sekä tämän sisarelle Marylle.

Kabinettikaapin salalokeron avaamisen tarvitaan konservaattorin ammattitaitoa. Kuva: Milla-Lotta Kemiläinen, TMK.

Voimme vain arvailla, mitä arvoesineitä tai salaisuuksia kaapin ensimmäiset tunnetut omistajat ovat salalokeroon kätkeneet. Tiedämme kuitenkin, että viimeisimmät omistajat käyttivät salalokeroa hyvin henkilökohtaisten kirjeiden ja muistoesineiden säilytyspaikkana. Salalokerossa oli esimerkiksi kaksi kirjettä, joissa Carin Dahl vanhempi kertoo monisanaisesti kiintymyksestään aikuisia tyttäriään kohtaan ja kirjoittaa lohdullisia sanoja sitä hetkeä varten, jolloin häntä ei enää ole. Kirjeet Dahl oli sulkenut kuoreen, jonka päälle hän kirjoitti ”Avataan kuolemani jälkeen”.

Toisen kirjeen lopussa Carin Dahl mainitsee liittävänsä mukaan listan ”tavaroista, jotka olen jakanut teidän kesken”. Ja edelleen, lähes sadan vuoden kuluttua Carin Dahl vanhemman kuolemasta, nämä listat ovat tallella kaapin salalokerossa kirjeiden ohessa. Dahl oli kirjoittanut ruutupaperiarkeille oman listan kummallekin perilliselleen, Carin nuoremmalle ja Marylle. Listoissa mainitaan monenlaisia arvoesineitä, kuten timanttirannekoru, vanhat itäintialaiset posliinilautaset, rintakoru vihreällä kivellä ja kullattu pöytäkello.

Muistoja perheestä ja suvusta siirrettiin arvoesineiden mukana

Ensi alkuun voisi ajatella, että elämän loppupuolella kirjoitetut tunteikkaat kirjeet ja perillisille siirtyvien esineiden listat olisivat kovin eri maailmoista: edellä mainitut välittävät tunteita, jälkimmäiset liittyvät enemmän materiaalisiin arvoihin. Kuitenkin esinelistojen läheisempi tarkastelu osoittaa, että myös listaamalla omistamiaan arvoesineitä Carin Dahl vanhempi vaikuttaisi pyrkineen siirtämään tyttärilleen tietoa ja muistoja perheestään ja suvustaan. Moniin listassa mainittuihin esineisiin Dahl on nimittäin lisännyt tiedon siitä, kenelle sukulaiselle kyseinen esine on aikaisemmin kuulunut. Vanhempi tytär Mary peri äidiltään muun muassa kaksi porfyyrikynttilänjalkaa, jotka kuuluivat alun perin Hedvig Wredelle eli Carin Dahl vanhemman äidille, sekä kaksi kahdeksankulmaista rasiaa, joissa on Bååt-suvun vaakuna ja jotka siirtyvät ”sääntöperintönä vanhimmalle tyttärelle”.

Perintöesineiden listojen tarkempi lukeminen osoittaa myös, etteivät kaikki siinä mainitut esineet olleet rahallisesti arvokkaita, vaan niiden merkitys oli sukulaisten muiston säilyttämisessä. Äiti Carin Dahlille vaikuttaisi olleen tärkeää siirtää tyttärilleen erityisesti näiden 17-vuotiaana kuolleelle sisarelle Gretalle kuuluneita esineitä. Carin Dahl nuoremman listassa on mainittu esimerkiksi ”Gretan pieni kahvikalusto” sekä ”norsunluulle maalattu muotokuva Gretasta”. Mary puolestaan peri valokuvasuurennoksen Gretasta. Greta-tyttären muiston vaalimisesta kertoo koskettavasti myös se, että Carin-äiti oli tallettanut salalokeroon myös Gretan hiussuortuvia ja lehdestä leikatun Gretan kuolinilmoituksen.

Kaappi itsessään on edustanut suvun jatkuvuutta ja kenties luonut yhteenkuuluvuuden tunnetta

Carin Dahl nuoremman esinelistassa tulee vastaan myös tuttu esine: ”antiikkinen korukaappi, joka on kuulunut Johanna Armfeltille, o. s. Taubelle”. Kyseinen maininta ei voine viitata mihinkään muuhun kuin kabinettikaappiin, jonka sisällä esinelista edelleen on. Kabinettikaappia onkin käytetty suvun ja perheen muistojen säilyttämiseen sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti. Sen sisälle on talletettu sukuun liittyviä muistoesineitä, mutta samaan aikaan kaappi itsessään on edustanut suvun jatkuvuutta ja kenties luonut yhteenkuuluvuuden tunnetta aikaisempiin sukupolviin perheessä, jossa monet sukupolvet eivät ehtineet tutustua edellisiin.

Pääkuva: Carin Dahlin lahjoittama kabinettikaappi on esillä Turun linnan kultanahkatapettihuoneessa. Kuva: Milla-Lotta Kemiläinen / TMK