Kuralan Kylämäki, Turun linna ja Apteekkimuseo osallistuvat Turku Pride -viikon viettoon 26.8.–1.9. Tule mukaan matkalle Tom of Finlandin nuoruuden maisemiin Kuralan Kylämäelle, tutustu historian HLBTIQ-ihmisiin Turun linnassa ja kuule 1700-luvun queeriydestä Apteekkimuseon opastuksilla.
Kirja kertoo, miten puolustuslinnasta tuli vähitellen renessanssihovin palatsi ja myöhemmin maaherran virka-asunto. Elämään linnassa ovat kuuluneet taistelut, piiritykset ja kuninkaalliset vangit, mutta myös notkuvat pitopöydät ja kansainväliset asukkaat uusine tapoineen ja tavaroineen.
Apteekkimuseon ja Qwenselin talon, Biologisen museon, Kuralan Kylämäen, Luostarinmäen ja Turun linnan näyttelyt, opastukset ja tapahtumat tarjoavat monipuolisia elämyksiä kaikenikäisille.
Turun linnan raha- ja mitalikabinetti on Suomen ainoa mitaleita, kunniamerkkejä ja maksuvälineitä esittelevä näyttely. Turun linnassa on ollut rahoja esillä omana näyttelynään jo vuodesta 1891 ja nykyisellä paikallaan raha- ja mitalikabinetti on ollut vuodesta 1998 lähtien. Nyt raha- ja mitalikabinettiin on tehty päivityksiä tekstien ja esillä olevien kunniamerkkien sekä valaistuksen osalta.

Kuinka ennen herkuteltiin? Syötiinkö keskiajalla sipsejä? Tai karkkeja? Videolla Turun linnan väki kertoo kaiken makeisista maapäärynöihin. Linkki avautuu YouTubeen.
Robert Wilhelm Ekmanin (1808–1873) maalaus Kung Fjalar on vuosikymmenien jälkeen taas nähtävillä Turun linnassa. Konservoitu teos on esillä linnan sisääntuloaulan parvella. Teos on maalattu Turussa vuonna 1862.
Turku on valittu vuoden museokaupungiksi torstaina 25.11. Tampereella järjestetyssä Kulttuurigaalassa. Kulttuurin, yhteiskunnan ja talouselämän vaikuttajista koottu runsaslukuinen raati äänesti voittajan kolmen palkintolautakunnan nimeämän ehdokkaan joukosta.
Kuralan Kylämäki, Turun linna ja Apteekkimuseo osallistuvat Turku Pride -viikon viettoon 26.8.–1.9. Tule mukaan matkalle Tom of Finlandin nuoruuden maisemiin Kuralan Kylämäelle, tutustu historian HLBTIQ-ihmisiin Turun linnassa ja kuule 1700-luvun queeriydestä Apteekkimuseon opastuksilla.
Kirja kertoo, miten puolustuslinnasta tuli vähitellen renessanssihovin palatsi ja myöhemmin maaherran virka-asunto. Elämään linnassa ovat kuuluneet taistelut, piiritykset ja kuninkaalliset vangit, mutta myös notkuvat pitopöydät ja kansainväliset asukkaat uusine tapoineen ja tavaroineen.
Apteekkimuseon ja Qwenselin talon, Biologisen museon, Kuralan Kylämäen, Luostarinmäen ja Turun linnan näyttelyt, opastukset ja tapahtumat tarjoavat monipuolisia elämyksiä kaikenikäisille.
Turun linnan raha- ja mitalikabinetti on Suomen ainoa mitaleita, kunniamerkkejä ja maksuvälineitä esittelevä näyttely. Turun linnassa on ollut rahoja esillä omana näyttelynään jo vuodesta 1891 ja nykyisellä paikallaan raha- ja mitalikabinetti on ollut vuodesta 1998 lähtien. Nyt raha- ja mitalikabinettiin on tehty päivityksiä tekstien ja esillä olevien kunniamerkkien sekä valaistuksen osalta.
Robert Wilhelm Ekmanin (1808–1873) maalaus Kung Fjalar on vuosikymmenien jälkeen taas nähtävillä Turun linnassa. Konservoitu teos on esillä linnan sisääntuloaulan parvella. Teos on maalattu Turussa vuonna 1862.
Turku on valittu vuoden museokaupungiksi torstaina 25.11. Tampereella järjestetyssä Kulttuurigaalassa. Kulttuurin, yhteiskunnan ja talouselämän vaikuttajista koottu runsaslukuinen raati äänesti voittajan kolmen palkintolautakunnan nimeämän ehdokkaan joukosta.
Turun linnan ullakkokerroksessa sijaitseva Pohjoinen näyttelyhalli avattiin kesäkuussa kokonaan uudistetussa asussa ja esillä on lähes 800 esinettä Turun museokeskuksen omista kokoelmista.
Viime vuonna Turun tuomiokirkon ja Turun linnan oppaat kisailivat siitä, kumpi kohde on parempi. Vaan kuinka käy, kun oppaat joutuvatkin vaihtamaan rakennuksia ja opastamaan heille vieraassa paikassa?