Moninainen työelämä -juttusarjassa esitellään monialaisesti muunkielistä henkilöstöä työllistäviä yrityksiä ja työnantajia. Juttusarja avaa organisaatioiden kokemuksia, käytäntöjä ja työarkea monipuolisesti. Erilaisia työympäristöjä kannustetaan mukaan!

Manu Jalonen Projektipäällikkö

Nordea on suuri kansainvälinen pankki sekä finanssialan yritys. Turussa sen toiminnot koostuvat kahden konttorin palveluista. Kauppatorin laidalla Kauppiaskadulla on päivittäis- ja kassapalvelut, joissa voi hoitaa arkisia asioita, kuten tallettaa tai nostaa käteistä tai käyttää tallelokeroita. Kauppatorin konttorissa tarjotaan lisäksi monipuolisia palveluita varainhoidosta rahoituspalveluihin sekä henkilö- että yritysasiakkaille.  Kupittaalla Joukahaisenkadulla puolestaan on asiakaspalveluyksikkö, joka palvelee asiakkaita puhelimitse sekä chatin ja postin kautta arjen pankkiasioissa, mutta myös muun muassa sijoittamiseen ja rahoittamiseen liittyvissä tarpeissa. Joukahaisenkadun toiminnot avattiin vuonna 2020, ja viime vuosina Nordean toiminta kokonaisuutena on Turun seudulla ollut kasvussa.

Kuvassa Taina Tallbacka-Kitola sekä Jeremias Latto (Foto: Manu Jalonen)

Toimipaikanjohtaja Taina Tallbacka-Kitolan mukaan pankkitoimiala on muuttunut viime vuosien aikana merkittävästi, ja nykyisin digitaalisten palveluiden määrä on valtava. Samalla erityisesti mobiilipankki- ja etäpalvelut ovat kehittyneet paljon, vaikka kasvokkain tapahtuva palvelu on yhä vahvasti toiminnassa. Myös alan sääntely on lisääntynyt huomattavasti. Vahvaa muutosta kuvailee niin ikään asiakaspalvelujohtaja Jeremias Latto, joka arvioi pankkitoiminnan muuttuneen viimeisen kymmenen vuoden aikana hyvin paljon. 

– Konkreettisesti muutos näkyy asiakkaiden toiminnassa esimerkiksi niin, että kun ennen soitettiin asiakaspalveluun melko pienistä ongelmista, nyt soitetaan useimmin vasta hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa, jolloin tilanteet voivat olla mutkikkaita. Tämän vuoksi asiakaspalvelun henkilöstöltäkin vaaditaan hyvin vahvaa substanssiosaamista ja jatkuvaa osaamisen kehittämistä.

Nordean Turun toiminnoissa työskentelee yhteensä noin 320 työntekijää. Henkilöstö koostuu enimmäkseen asiakas- ja palveluneuvojista, minkä jälkeen eniten työskennellään asuntorahoittamisen, rahoitusneuvonnan ja varainhoidon parissa. Suomessa Nordean henkilöstön sukupuolijakauma menee noin puoliksi. Viidellä prosentilla äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi, ja esimerkiksi palveluneuvojat voivat tilanteen mukaan palvella asiakkaita omalla äidinkielellään, vaikka valtaosa työstä tehdäänkin suomeksi. Asiakasapalvelua pitää osata tehdä myös englanniksi, ja ruotsin osaamisesta on iso etu. Koko Nordea-konsernissa työskentelee yli 100 eri kansalaisuutta, ja pelkästään Suomen toiminnoissa vastaava luku on 66. 

– Konsernitoiminnoissamme Turussa on englanti työkielenä, sanoo Tallbacka-Kitola. Puolestaan Laton mukaan asiakkaiden moninaisuus näkyy selvästi arjessa, kun monenlaisista eri taustoista tulee asiakkaita yhä enemmän, ja asiakkailla esimerkiksi on välillä tulkki mukanaan.

Henkilöstön moninaisuus nähdään osaamisessa voimavarana, jonka avulla päästään asiakaskunnan tarpeisiin tarkemmin käsiksi. Siitä niin ikään nähdään olevan liiketaloudellisetkin etunsa.

– Se, että työyhteisössä ollaan keskenään erilaisia, luo itse asiassa porukkaan yhteishenkeä. Henkilöstön sitoutuvuudenkin on nähty parantuvan, kun tuodaan tiettävästi esiin, että esimerkiksi ulkonäöllä tai vakaumuksilla ei ole merkitystä ja että kaikki voivat olla vapaasti sellaisia kuin ovat ”nordealaisuuden” yhdistäessä henkilöstöä, sanoo Latto jatkaen, että usein työyhteisössään monenlaisia asioita käsitellään huumorin kautta, mikä toimii merkittävänä eväänä hyvin sujuvalle työnteolle.

– Tiimeissä kulttuuritausta saattaa vaikuttaa kommunikointitavoissa, ja keskustelun kautta toisia ymmärretään paremmin. Mitä moninaisempia taustamme ovat, sen paremmin pystymme vastaamaan myös moninaistuvan asiakaskunnan tarpeisiin. Katsomme, että henkilöstön moninaisuuden tulee nimenomaan olla näkyvissä. Tulkitsen tämän myös heijastuvan muun muassa hyviin tuloksiimme työtyytyväisyyskyselyissä, Tallbacka-Kitola näkee.

Yhdessä kehittäen ja kehittyen

Toimipaikanjohtaja Taina Tallbacka-Kitolan mukaan julkisen sektorin rooli muualta muuttaneiden kieliosaamisen vahvistamiseksi on tärkeä, ja siinä voitaisiin tehdä toimia aiempaa enemmän, koska kielen vahvempi oppiminen on monelta kannalta tavoiteltavaa. Hän kokee niin ikään laajemminkin työelämän rakenteiden ja pelisääntöjen opetuksen hiljattain Suomeen muuttaneille olennaisena. Siinä hänen mukaansa esimerkiksi kaupunki ja yritykset yhdessä voisivat kehittää toimivaa yhteistyötä. Samaan teemaan viitaten Tallbacka-Kitola kertoo kokevansa tärkeäksi Nordean henkilöstön toimesta tehdyn nuorten talousosaamisen kehittämistyön, jota on toteutettu vapaaehtoistyönä yhteistyössä oppilaitosten kanssa. 

Kuvassa Taina Tallbacka-Kitola sekä Jeremias Latto (Foto: Manu Jalonen)

Oppilaitosyhteistyö muutoinkin on Nordealla runsasta, ja Kupittaan konttorin sijaitessa korkeakoulujen välittömässä läheisyydessä erilaiset käytännön yhteistyöt on koettu toimiviksi. Yrityksessä nähdään korkeakouluissa opiskelevat hyvin potentiaalisena tulevaisuuden työvoimana. Niin ikään Turku nähdään maantieteellisesti hyvänä sijaintina finanssialan toiminnalle koko seudun markkinan ollessa vireää. Alan sisällä toimijat myös tuntevat hyvin toisensa, ja terve kilpailu lisää positiivista liiketoiminnan dynamiikkaa. 

Haettaessa uusia työntekijöitä Turun Nordeassa käytetään hakukanavina pitkälti omia verkkoalustoja. Alasta kiinnostuneiden on koettu olevan aktiivisia työnhakijoita, ja hakemuksia vastaanotetaan paljon ilman avoimia työnhakuilmoituksiakin. Asiakaspalvelupuolella esimerkiksi Turun AMK:n kanssa on tehty toimivaa yhteistyötä osaajien löytämisessä. Henkilöstö on koulutus- ja työtaustaltaan monipuolista, eivätkä kaikki ole kaupallisen alan tutkinnon omaavia. Paikkoja siis voi ja kannattaa hakea taustaan katsomatta, eikä pankkimaailmasta tarvitse aina olla laajoja tietoja etukäteen alalla aloittaessaan.

– Työhön oppii tekemällä, mutta kaikki työ on tavoitteellista eikä mikään tehtävä nykyään ei ole helppo. Oma substanssi tulee oppia työssä kattavasti niin, että asiakkaita pystyy palvelemaan monenlaisissa tilanteissa parhaalla mahdollisella tavalla. Monipuolisesta kielitaidosta on hyötyä kaikissa tehtävissä. Asiakaspalvelussa asiakaskohtaaminen on tärkeintä. Pitää olla aidosti kiinnostunut ihmisistä ja ilmiöistä, jotta osaa hyvin palvella. Erityisesti uusien taitojen nopeasta omaksumiskyvystä on valtava etu, Tallbacka-Kitola sekä asiakaspalvelujohtaja Jeremias Latto listaavat.

Lopuksi Tallbacka-Kitola ja Latto pohtivat työyhteisöjen hyvän yhteisdynamiikan ja toiminnan sujuvuuden tekijöitä.

– Kun puhutaan onnistuneen työyhteisön luomisesta, tärkeää on työpaikalla eri rooleissa työskentelevien keskinäinen kohtaaminen muuallakin kuin tyypillisessä työskentely-ympäristössä. Eli jos yrityksellä on eri toimipisteissä työskenteleviä, heitä kannattaa aika-ajoin saattaa yhteen. Silloin ihmisten keskinäinen toistensa ymmärrys usein kasvaa, mikä vaikuttaa myös luottamukseen positiivisesti. Meillä myös yksi onnistunut arkinen toimi yhteishengen kehittämisessä on ollut suosittu vakiosalibandyvuoro maanantaiaamuisin. Erilaisia kerhotoimintoja ja lajikokeiluja niin ikään on ajan saatossa toteutettu onnistuneesti. Ja tietenkin isommat yhteiset tapahtumat silloin tällöin edistävät kollektiivisuutta, mikä heijastuu positiivisesti konkretiaan työpaikalla. Vielä juuri monikulttuurisuutta ajateltaessa esimerkiksi eri kulttuurien juhlapäivien pienikin huomioiminen olisi eduksi. Ylipäätään moninaisuudelle työpaikalla kannattaa luoda edistämistavoitteita, joiden avulla voi sujuvammin tarkastella käytänteitä ja konkreettisemmin seurata asioiden kehittymistä.

Verkostolla töihin hankkeen ja EU:n logot (Foto: Markku Liukkonen)

Moninainen työelämä, osa 8. Tämän juttusarjan tuottaa Turun kaupungin toteuttama Verkostolla töihin -ESR+-hanke, joka on Euroopan unionin osarahoittama. Juttusarjaan kannustetaan mukaan eri alojen työnantajia. Halutessasi organisaationne mukaan, ota yhteyttä:

Ota yhteyttä!

Manu Jalonen Projektipäällikkö 040 1597698