Turun Pihlajaniemeen parhaillaan rakentuvalla uudella asuinalueella voi tulevaisuudessa kulkea muun muassa Vesihiidenkujalla, Vetehisenkujalla ja Iku-Tursonkujalla. Alueelta löytyy muitakin kuin sukellusveneistä tuttuja Puolustusvoimiin liittyviä nimiä.

Ensimmäiset asuintalot kohoavat Vähä-Heikkiläntien eteläpuolelle vuonna 2026. Maaperän vahvistamiseen liittyvät työt käynnistyivät vuonna 2024. Maa-alueen omistaa jo myytyjä aloituskortteleita lukuun ottamatta Suomen valtion kiinteistövarallisuutta hallinnoiva Senaatti-kiinteistöt. Turun kaupunki rakentaa sinne kadut ja puistot sekä päiväkodin ja tarvittavan infran.

Turussa rakennettuja sukellusveneitä

Puolustusvoimien toiminta Pihlajaniemessä jatkuu, vaikka kasarmin viereen rakentuu asuin- ja virkistysalue. Puolustusvoimien ja erityisesti Merivoimien historia näkyykin uuden alueen nimistössä. 

Merivoimiin liittyvistä nimistä löytyy niin laivatyyppejä kuin laivaluokkia ja sukellusveneitäkin. Esimerkiksi Uisko-luokka on päätynyt polun nimeksi, Katanpää-luokkaa kunnioitetaan puiston nimenä. Myös ohjusveneet Tuisku ja Tyrsky ovat saaneet omat kadunnimensä. Sukellusveneet, Vesihiisi, Vetehinen ja Iku-Tursokin ovat mukana, sillä ne rakennettiin aikanaan Crichton-Vulcanin telakalla Turussa.

Runsaasti uutta nimistöä

Uusi kaupunginosa rakentuu vähitellen. Pihlajaniemen pohjoiselle osalle, jonka kaava tuli voimaan vuonna 2023, annettiin peräti 24 uutta kadun ja kujan nimeä kaduille, kujille, puistopoluille ja puistolle. 

– Kaavan alueella ei ole ollut juurikaan vanhaa paikannimistöä, josta kaavanimistöä olisi voinut johtaa, joten uusia nimiä tarvittiin paljon, kertoo nimistötoimikunnan esittelijänä toimiva maisema-arkkitehti Tuuli Vesanto Turun kaupungilta.

Kaavoitusta edelleen vaille oleva eteläinen osa Pihlajaniemestä odottelee vielä nimiehdotuksia. Tuuli Vesanto arvelee niidenkin aikanaan pohjautuvan alueen historiaan.

– Toimikunnassa on jo pohdittukin, että seuraavat nimet voisivat olla esimerkiksi sotilaskotiteemaisia, Vesanto kertoo.

Luottamushenkilöistä koostuva nimistötoimikunta tekee ehdotukset kaavan nimistöksi. Toimikunta itse ei tee lopullisia päätöksiä nimistä, vaan kaavan nimistö vahvistuu kaavan tullessa voimaan.

Kulttuurihistoriallisesti merkittävä 

Heikkilän kasarmi on valtakunnallisesti kulttuurihistoriallisesti merkittävä alue. 

Kasarmin historia ulottuu 1900-luvun alkuun. Venäjän keisarikunta nimittäin pakkolunasti maat merisotakoulun ja kasarmialueen rakentamista varten. Suomalaisten haltuun alue siirtyi vuonna 1918. 

Tunnetuin kasarmin rakennuksista on miehistökasarmirakennus, joka valmistui vuonna 1917. Rakennus toimi miehistökasarmina 1900-luvun lopulle asti.

Esimerkkejä Pihlajaniemen nimistöstä
  • Esikunnankatu – Marinstabsgatan
  • Lippueenkatu – Eskadergatan
  • Viirikönkuja – Patrullgränden
  • Tuulikuja – Tuulis gränd
  • Tuimakuja – Tuimas gränd
  • Tuiskukuja – Tuiskus gränd
  • Tyrskykuja – Tyrskys gränd
  • Korvetinkatu – Korvettgatan
  • Jurmonkuja – Jurmogränden
  • Soittokunnanpolku – Musikkårsstigen
  • Jehunpolku – Jehus stig
  • Uiskonpolku – Uiskos stig
  • Katanpäänpuisto – Katanpääparken 

Relaterat innehåll:

Meren läheisyyteen nousevaa Pihlajaniemeä rakennetaan jo. Ensimmäisten asuintalojen rakentamisen on tarkoitus alkaa vuonna 2026.