Asunnottomien yötä vietetään jälleen 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä eri puolilla Suomea. Tämä tapahtuma muistuttaa meitä siitä, että koti ei ole itsestäänselvyys.
Vuoden 2025 Asunnottomien yön teemana on "Ei kotia, ei turvaa", ja se nostaa esiin asunnottomuuden sekä turvattomuuden yhteyden.
Asunnottomien yö järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2002. Sen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta asunnottomuudesta, vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon sekä tarjota konkreettista tukea ja näkyvyyttä asunnottomuutta kokeville ihmisille.
Turussa Asunnottomien Yö järjestetään Turun Tuomiokirkkotorilla ja Tuomiokirkossa klo 18.00–21.00. Tapahtuma kokoaan yhteen kaupungin, hyvinvointialueen, seurakuntien ja järjestökentän toimijoita sekä kaupunkilaisia vaatimaan toimia asunnottomuuden poistamiseksi. TurVa-hanke on illassa mukana jakamassa tilaisuuteen teetettyjä heijastimia. Ajatus taustalla on se, että heijastin on huolenpitoa. Se on välittämistä ja muistutus siitä, että jokainen meistä on arvokas. Jokaisella on oikeus tulla nähdyksi.
Asunnottomuus koskettaa monia, vähintäänkin epäsuorasti
Reilusti yli 400 henkilöä on tällä hetkellä vailla kotia Turussa, ja asunnottomuus koskettaakin meistä monia, vähintäänkin epäsuorasti. Jokainen asunnoton on jonkun lapsi, sisarus, vanhempi tai ystävä. Asunnottomuuden taustalla on päihde- tai mielenterveysongelmien lisäksi yhä useammin tuloköyhyys. Asunnottomuuden uhka koskettaa nykyään siis yhä laajempaa ihmisryhmää.
Asunnottomuus ei ole vain katukuvassa näkyvä ilmiö, vaan se on usein piilossa. Asunnottomuus ei ole valinta, vaan monen vaikeuden summa. Monien toimijoiden yhteistyönä järjestämä Asunnottomien Yö on vahva viesti siitä, että yhteisöllisyydellä voidaan rakentaa turvaa niille, joilta se puuttuu. Kun syksy saapuu ja illat pimenevät, jalankulkija ilman heijastinta on lähes näkymätön. Asunnottomien yö on myös viesti siitä, että me emme halua kenenkään vain sulautuvan varjoihin ja katoavan katuvalojen väliin vaan toivomme, että kaikkien valo saisi näkyä.