Turun keskeiset ravintola-alueet menestyvät ja innostavat myös uusia yrittäjiä. Jo pitkään toimineiden ravintoloiden rinnalle on noussut runsaasti uusia vaihtoehtoja, jotka tarjoilevat herkkuja moneen makuun.
Turkuun on noussut tämän vuoden aikana useita uusia mielenkiintoisia ravintoloita, ja kesäksi valikoima kasvaa entisestään. Aiemmin keväällä avautui Kakolanmäen uusin tulokas, rento gastropub Pubiruusu. Legendaarisen Kakolan vankilan vanhassa eristysselliosastossa kävijät pääsevät nauttimaan niin pienemmistä snack-annoksista kuin isompaan nälkään sopivista herkuistakin. Pubiruusun takana ovat Kaskiksesta, Kakolanruususta ja Airista tutut yrittäjät.
Myös jokiranta on saanut uutta säpinää, kun vanhan ravintola Nooan liiketilaan avautui uusi grilliravintola Estelle. Ravintolaan tehtiin täydellinen remontti ja nyt vierasvenesatamassa sijaitsevan ravintolan keittiön sydän on avotuligrilli, jossa valmistuvat erilaiset lihat, kalat ja äyriäiset. Olennainen osa ravintolaa on sen takaosasta löytyvä cocktailbaari ja kesällä käyttöön saadaan upea kattoterassi. Estelle kuuluu CT-ravintoloihin, kuten tilassa aiemmin toiminut Nooakin.
Harvinaista herkkua Kristiinankadulla – viikonloppulounaat houkuttelevat kävijöitä
Keskustan ytimessä sijaitseva Kristiinankatu on noussut tänä keväänä uuteen kukoistukseen. Jo vuodesta 2017 asti avoinna ollut gastropub Aune sai kauan kaivattua lisätilaa viereisestä liiketilasta, jonka myötä ravintolaan mahtuu entistä enemmän asiakkaita ja siellä pystyy pitämään myös yksityistilaisuuksia.
Aunesta muutaman askeleen päästä löytyy yksityiskokki ja ruokavaikuttaja Aram Behbodin uusi Studio Sahramin. Se toimii Behbodin työtilana ja kuvauskeittiönä, mutta jatkossa myös hänen suosittujen pop up -ravintoloidensa sydämenä. Tilaa voi kuka tahansa vuokrata myös yksityiskäyttöön.
Ja kun astuu vielä muutaman askeleen kohti Hansakorttelia, ei voi olla huomaamatta ravintola Viveä. Kauppahallista Kristiinankadulle muuttanutta Viveä pyörittävät Julia Frantti ja Kalle Tuominen. Muuton myötä ravintola on nyt auki myös iltaisin ja tarjolla on lounasta myös viikonloppuisin. Vive on avoinna myös maanantaisin.
Vanhan kaupungin ravintolatarjonta entistä monipuolisempi
Tuleva kesä on yhtä juhlaa kaikille ruoasta ja laadukkaista juomista kiinnostuneille kaupunkilaisille ja täällä vieraileville. Vappuaattona avautuvat taas Luostarin Välikadun ravintolat. Kadun tarjonta on tänä vuonna entistäkin monipuolisempi, kun joukkoon liittyy kolme uutta toimijaa. Milanolaishenkinen La Scuderia tarjoilee italialaisia aperitivoja ja sen taustalla on naantalilaisen ravintola Tavastin Killan ja Turun kauppatorilla sijaitsevan ravintola Tori’on yrittäjät. Tu Casa tuo joukkoon Karibian ja Etelä-Amerikan makuja rennolla street food -tyylillä, teemaviikkoja unohtamatta. PIHA Wine Bar & Terrace puolestaan houkuttelee eurooppalaisilla pientuottajien viineillä, laadukkailla alkoholittomilla vaihtoehdoilla ja sesongin mukaan vaihtuvalla snack-tarjonnalla.
Vanhan kaupungin ja taiteen talon Makasiinien ensimmäisestä kesästä tutut KBC Kakola Brewing Companyn Sommar Bistro & Terrace, Rica Barin Minikapakka ja Tipsy Toasty ovat myös tulevana kesänä avoinna. DJ-ohjelmasta vastaa Felix Manell ja luvassa on musiikkia joka ilta torstaista lauantaihin. Ravintola Pegasus Taiteen talo on myös avoinna läpi kesän ja ravintolan edustalle on rakennettu uusi 30-paikkainen terassi. Siitä löytyvä baari tarjoilee asiakkaille monipuolisesti erilaisia juomia.
Tuomiokirkon edessä oleva Kirkkopuiston Terassi on jo vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kesäkaupungin tärkeimmistä kohtaamispaikoista. Tänä vuonna puistossa saa nauttia Yum Baon, Bäng Bängin, Trattoria Romanan ja Kakola Brewing Companyn ruokatuotteilla. Viinejä ja cocktaileja tarjoilevat Vinho ja The Cow. Lisäksi juhannuksen jälkeen alkaa myös Kesäkeittiö-konsepti, jossa pääsee nauttimaan pienimuotoisen illallisen tiistain, keskiviikon ja torstain livekeikkojen yhteydessä. Kesäkeittiössä syödään simppeliä kesäistä ruokaa, missä torin vihannekset ja lähialueen riista ja metsien ja peltojen marjat nostetaan etusijalle laadukkaan livemusan säveltämänä.
Tuomiokirkon takana oleva Roster sai myös odotettua lisätilaa keväällä, kun naapurin galleria lopetti toimintansa. Uusi tila toimii Rosterin erillisenä juhla- ja tapahtumatilana, jota voivat vuokrata myös yksityiset henkilöt. Tarjoilut voi tilata Rosterista tai tuoda ne itse mukanaan.
Cocktaileja Turun upeimmilla näköaloilla
Luostarin Välikadulta kannattaa kiivetä vielä ylös Vartiovuorenmäelle. Rica Barin yrittäjien uusi cocktailbaari Cosma avautuu vappuaattona Vartiovuoren tähtitornin ainutlaatuiseen miljööseen. 200-paikkaisen terassin lisäksi tähtitornin aulaan remontoidaan tila baarille. Cosman cocktaileja pääsee nauttimaan syksyyn saakka. Toukokuussa baari on avoinna viikonloppuisin kello 16 alkaen ainakin puoleen yöhön, sään ja tunnelman salliessa pidempään. Kesän edetessä aukioloajat laajenevat.
Myös Kauppatori saa kesäkuussa uuden yrittäjän, kun hapanjuureen leivotuista herkuistaan tunnettu Bageri Å valtaa entisen torikahvila Otavan tilat. Uuden kahvilan ja sinne tulevien laadukkaiden kahvilatteiden myötä Bageri Å:n kahvin taso nousee entistä paremmaksi. Kahvila tarjoilee tuttujen tuotteiden lisäksi myös aamupalaa. Asiakaspaikkoja sisällä on 40, terassilla 50 lisää.
Kannattaa poiketa myös Humalistonkadulla sijaitsevaan Gaggui Kaffelaan, joka muutti aiemmin keväällä isompaan liiketilaan, muutaman askeleen päähän vanhasta kahvilasta. Uudessa kahvilassa pöytien määrä kasvoi yhdeksästä viiteentoista ja isommassa keittiössä mahtuu nyt järjestämään erilaisia kakkukursseja.