Maanantaina 22. kesäkuuta 2026 tulee kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun junarata Toijalaan otettiin käyttöön vuonna 1876.

Sari Pihajoki, amanuenssi Turun kaupunginmuseo

Junaradoista uutena liikennemuotona oli valtakunnallisesti ollut puhetta jo 1850-luvulta lähtien. Tarkoitus oli saada sisämaan kaupungit yhdistettyä rannikolle sekä Venäjän pääkaupunkiin Pietariin. Turkulaiset toivoivat kovasti rataa, jotta kauppayhteydet Hämeeseen säilyisivät eivätkä luisuisi helsinkiläisten käsiin. Rataverkon ensimmäinen osuus valmistui vuonna 1862 kuitenkin Helsingin ja Hämeenlinnan välille.

Rata-asiaa käsiteltiin monissa senaatin istunnoissa ja valtiopäivillä. Hallitsijan käsky radan rakentamisesta annettiin 20.2.1874. Radan suuntauksesta oli eriäviä mielipiteitä. Vuonna 1874 rata valmistui Hämeenlinnasta Toijalan kautta Tampereelle ja kahta vuotta myöhemmin haararata Toijalasta Turkuun.

Texten fortsätter efter bilden

Juhlajuna lähdössä Toijalaan. Uusrenessanssisen valkoiseksi rapatun tiilisen asemarakennuksen suunnitteli arkkitehti P. E. S. Degenaer. Asema purettiin pienenä ja epäkäytännöllisenä vuonna 1939 toisen, arkkitehtien Martti Välikankaan ja Väinö Vähäkallion sunnitteleman asemarakennuksen tieltä.
Bild: J. Reinberg / Kaupunginmuseon valokuvakokoelmat

Toijala vei avajaisjuhlan, Turku sai ruhtinaallisen vierailun

Radan avajaisia oli tarkoitus viettää Turussa 22. kesäkuuta 1876 suurella juhlalla: kadut tuli koristella, sotilasmusiikkia oli soitettava kansalle ja juhlapäivälliset tarjottava 150 valitulle henkilölle. Kesken valmistelujen tuli tieto, että vihkiäiset pidettäisiinkin Toijalassa, jonne kenraalikuvernööri Nikolai Adlerberg matkusti syötyään lounaan Turussa. Onneksi perintöruhtinas Aleksanteri ja tämän puoliso Dagmar tekivät höyryveneellä retken Turkuun. Ihmiset kokoontuivat Aurajoen varteen hurraamaan heille. Niin sai radan avaaminen hieman juhlallisemman hetken.

Aluksi junarata Toijalaan, Hämeenlinnaan ja Tampereelle ei ollut käänteentekevää Turun elinkeinoelämälle. Vuonna 1902 saatiin junarata Helsinkiin, sitä ennen päästiin vuodesta 1899 lähtien Karjaalle asti. Sittemmin junayhteydet Toijalan tai Helsingin suuntaan ovat olleet merkitykselliset niin tavaroiden kuin matkustajien kuljettamisessa.

150 vuotta vanhaa rataa juhlitaan Toijalassa 22. kesäkuuta, samoin Humppilassa. Prinsessa-höyryveturin, joka toimi pitkään Turussa, vetämällä junalla pääsee Hyvinkäältä Toijalaan ja takaisin.