Vuoden turkulainen 2025 on yksityiskokki Aram Behbodi

Vuoden turkulainen 2025 (Foto: Marja Laanti)

Yksityiskokki Aram Behbodi valittiin suurella äänimäärällä Vuoden turkulaiseksi 2025. Toiseksi sijoittui Aikamatka 20360 -yhteisötaideteoksen työryhmä ja kolmanneksi valittiin toimittaja Kalle Talonen.

Perinteisessä Vuoden turkulainen -yleisöäänestyksessä oli tällä kertaa ehdolla 7 ehdokasta. Äänestys oli avoinna 7.–23. tammikuuta, ja ääniä annettiin kaikkiaan 13 447. 

Äänestyksen voitti 4 492 äänellä, eli kolmasosan koko äänimäärästä kerännyt yksityiskokki Aram Behbodi, joka on singahtanut tänä vuonna sosiaalisen median yhdeksi tunnetuimmaksi turkulaiseksi. 

Äänestäjien perusteluissa korostui Behbodin inspiroiva vaikutus ja valloittava persoona. 

– Aram innostaa somessa niin, että saa myös ihmiset liikkeelle aitojen makujen perässä Kauppahalliin, torille, ravintolaan tai tapahtumaan, perusteli eräs Behbodia äänestänyt.

Kaikki alkoi, kun pitkään ravintola-alalla työskennellyt Behbodi halusi järjestää kotonaan illalliskutsuja ventovieraille. Aluksi varsinaissuomalaiset lämpesivät idealle hitaasti.

– Tiesin, että isommassa kaupungissa olisi paremmat mahdollisuudet menestyä, mutta täältä pois muuttaminen ei ollut vaihtoehto. Olen aina sanonut, että Turku on elämäni suurin rakkaus. Turussa saan olla juuri sellainen kuin olen. Minun ei tarvitse esittää mitään, vuoden 2024 Lumikuningattarenakin ollut Behbodi kertoo.

Toiseksi äänestyksessä sijoittui 2 501 äänellä Aikamatka 20360 -yhteisötaideteoksen työryhmä, joka täytti Turun Runosmäessä purkutuomiota odottavan entisen kirjaston ja nuorisotilan. Teosta kävi maalis–elokuun 2025 aikana katsomassa yli 52 000 kävijää. Teos palkittiin myös vuoden 2025 Turun päivänä Turku-mitalilla. 

Kolmanneksi kilpailussa ylsi 1 634 äänellä toimittaja Kalle Talonen, joka juonsi vuosien ajan Yle Radio Suomen Turun lähetyksiä. Hän käsitteli paikallisia uutisaiheita omaleimaisella huumorillaan.

Vuoden turkulainen voittajat 2025 (Foto: Marja Laanti)

Kuvassa: Kalle Talonen, Aram Behbodi (edessä), Pia ja Sophia Bartsch (takana), kuvaajana Piia Elo

Inspiroiva ja rohkea Vuoden turkulainen

Kilpailun kärkikolmikko palkittiin ja kukitettiin Turun Kaupunginteatterilla järjestetyssä tilaisuudessa perjantaina 30. tammikuuta. Vuoden turkulaiseksi valittu Aram Behbodi sai Turun pormestari Piia Elolta muistoksi voitostaan Kakolan graniitista louhitun palan Kauppatorin kivistä.

Pormestari Elo kiitti palkitsemistilaisuudessa Aram Behbodia muun muassa upeasta työstä, jolla hän on nostanut Turkua esiin. 

– Aramin tarina on esimerkki siitä, miten intohimo, aitous ja rohkeus voivat muuttaa sekä omaa että koko yhteisön arkea. Hänen järjestämänsä illalliskutsut ventovieraille, kasvojen tuominen Turun ruokakulttuurille ja aktiivinen somenäkyvyys ovat tuoneet Turkua esille hienolla tavalla.  

Ansioitunut turkulainen on valittu ja palkittu ensimmäisen kerran vuonna 1985. Vuonna 2024 Vuoden turkulaiseksi valittiin kestävyysjuoksija Mustafe Muuse

Vuoden turkulainen -äänestyksen järjestävät yhteistyössä Turun Sanomat, Auran Aallot ja Turun kaupunki.