Turussa riittää tapahtumia kesäkuun puolivälissä, kun musiikkifestivaali Kesärauha, CrossFit-kilpailu Turku Tuomiopäivä sekä Huvimaa Fest ja TubeTrio-festarit tuovat kaupunkiin musiikkia, urheilua ja koko perheen viihdettä.

Linnanpuiston idyllisessä miljöössä nautitaan jälleen Kesärauhasta

Kesärauha järjestetään Turun linnan kupeessa 12.–14. kesäkuuta. Festivaali tuo Linnanpuistoon kolmen päivän ajaksi vaihtoehto- ja indiemusiikkia sekä kesäisiä festivaali-iltoja historiallisessa miljöössä.

Kesärauhan lavoilla nähdään kansainvälisiä ja kotimaisia artisteja, kuten Seinabo Sey, Arlo Parks, Caribou, Vesala, Ruusut sekä emma & matilda. Ikoniseen asemaan nousseen Elektrolinnan myötä Turun linnan esilinnan sisäpiha muuttuu jälleen ainutlaatuiseksi reivipaikaksi. Tänä vuonna Kesärauhan ohjelmisto täydentyy myös upouudella Discopuistolla, jossa DJ:t pitävät tanssijalat liikkeessä koko viikonlopun ajan soittamalla kappaleita discohiteistä 2010-luvun suosikkeihin.

Festivaalialueella voi myös nauttia monipuolisesta ruoka- ja juomatarjonnasta sekä aluetaiteesta. Kesärauha tunnetaan arvoistaan, joissa paikallisuus, kestävä kehitys ja yhdenvertaisuus näkyvät osana tapahtuman kokonaisuutta.

Kesärauhan yleisöä kuuntelemassa konserttia Turun linnan edustalla. (Foto: Henri Vaananen)

 

Turku Tuomiopäivä tuo CrossFitin huippuhetket Rajupaja Areenalle

Turku Tuomiopäivä 12.–13. kesäkuuta tuo Rajupaja Areenalle kovatasoista CrossFitiä. Tapahtumassa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla huipputason kilpaurheilu ja kesäinen festivaalitunnelma. Kilpailu kokoaa yhteen CrossFitin huippu-urheilijoita sekä lajin aktiivisia harrastajia, ensikertalaisia unohtamatta! Ohjelmassa on tuttuun tapaan myös avoimia yleisötreenejä, joita järjestetään tänä vuonna sekä aikuisille että lapsille ja nuorille.

Urheilufestivaalin tunnelma levittäytyy myös areenan ulkopuolelle: Perjantaina urheilusuorituksia nähdään Kauppatorilla yleisölle avoimessa Market Square Meltdownissa, ja lauantaina yksi lajeista suoritetaan vesihaasteen merkeissä Kupittaan maauimalassa. Rajupaja Areenan ulkopuolella toimii lisäksi kaikille avoin Fan Zone, jossa kävijät voivat tutustua monipuolisten ruoka- ja myyntikojujen tarjontaan.

Turku Tuomiopäivä -painonnostaja nostamassa painoja kyykky-asennossa. (Foto: Tuomas Hinkkanen)

TubeTrio-festarit ja Huvimaa Fest täyttävät Kupittaanpuiston koko perheen ohjelmalla

Kupittaanpuistossa viihdytään koko perheen voimin kesäkuussa, kun TubeTrio-festarit järjestetään torstaina 11. kesäkuuta ja Huvimaa Fest järjestetään viikonloppuna 13.–14. kesäkuuta. Molemmissa tapahtumissa kävijät pääsevät nauttimaan Kupittaanpuistossa sijaitsevasta festivaalialueesta, johon kuuluu muun muassa PomppuPark, seikkailuratoja, koko perheen vaahtobileet sekä erilaisia ruoka- ja myyntikojuja.

TubeTrio-festarit tuovat suositun TubeTrio-kolmikon – JuhoFlow’n, Satusedän ja Tiia Weckströmin – omaan festaritapahtumaansa. Luvassa on iltaan asti jatkuvaa ohjelmaa, kuten lavaesityksiä, sketsejä sekä meet & greet -tilaisuuksia. Ennennäkemätön show on kolmikon tähän asti monipuolisin lavakokonaisuus.

Viikonloppuna Huvimaa Fest kokoaa yhteen laajan esiintyjäkattauksen koko perheelle. Lavalla nähdään muun muassa Puistopartio, Ville Viking, RokkiKokki, Aarne Alligaattori & Viidakkorumpu sekä tapahtuman juontaja, vatsastapuhuja Sari Aalto. Tapahtumassa voi myös tavata omia suosikkihahmoja kuten Prinsessa Ruususen ja Muumipeikon.

Huvimaa Festin lavalla esiintyi lasten suosikkihahmoja.

Lisää tämän viikon tapahtumahelmiä!

Näytä lisää tapahtumakalenterissa. Öppnas i en ny flik