Turussa testattiin uusia tapoja tehdä kestävästä liikkumisesta sujuvampaa

Maisema Turusta.

Turussa on viime vuosien aikana kokeiltu uusia tapoja kehittää kestävää kaupunkiliikkumista.

Pääskyvuoreen toteutettiin liikkumispiste, kävelyn ja pyöräilyn liikennemääriä mittaavat laitteet asennettiin Raunistulan sillalle sekä Pääskyvuoreen ja kaupunkilaisia osallistettiin kestävän kaupunkiliikkumisen paneelissa. 

Kokeilut toteutettiin osana Turun kaupungin vetämää kansainvälistä EU:n Interreg BSR–ohjelman rahoittamaa SUMPs for BSR-hanketta. Hankkeen tavoitteena on edistää kestävän kaupunkiliikkumisen suunnittelua ja seurantaa Itämeren alueella sekä tukea kaupunkeja kestävään liikkumiseen liittyvien toimintatapojen kehittämisessä. 

Kestävä liikkuminen tukee sujuvaa arkea

Turun tavoitteena on tehdä kävelystä, pyöräilystä, joukkoliikenteestä ja muista kestävistä kulkutavoista sujuvia ja houkuttelevia vaihtoehtoja arjen matkoille. Hyvin toimivat kestävän liikkumisen ratkaisut edistävät liikenteen turvallisuutta, saavutettavuutta ja viihtyisyyttä sekä tukevat terveyttä ja puhtaampaa kaupunkiympäristöä.

Kestävää kaupunkiliikkumista ohjaa Sustainable Urban Mobility Plan (SUMP), jonka tavoitteena on kehittää kaupungin liikkumista eri kulkutavat ja kaupunkilaisten tarpeet huomioiden. Tietoa ihmisten liikkumisesta kaupunginosissa ja niiden välillä sekä kokemuksia liikkumisesta tarvitaan, jotta niiden pohjalta voidaan kehittää oikeita ratkaisuja. Turussa tähän haettiin ratkaisuja kolmella SUMPs for BSR-hankkeessa toteutetulla pilotilla. 

Liikkumispiste helpottaa arjen matkoja

Pääskyvuoreen toteutettiin Turun ensimmäinen liikkumispiste ja se tuo yhteen mm. kaupunkipyörät eli föllärit, yhteiskäyttöiset tavarapyörät, sähköpotkulaudat ja bussin. Yhdessä paikassa voi siis sujuvasti vaihtaa kulkumuodosta toiseen, jolloin kestävä liikkuminen on entistä houkuttelevampi vaihtoehto arjen matkoille.

Pilotilla testattiin pienellä kynnyksellä, millaisia liikkumispisteitä Turkuun kannattaa tulevaisuudessa toteuttaa. Saatu kokemus, palaute ja tieto auttavat kehittämään konseptia niin, että tulevat liikkumispisteet palvelevat käyttäjiä mahdollisimman hyvin. Pääskyvuoren pisteen lisäksi uusia liikkumispisteitä on suunnitteilla mm. runkolinjapysäkkien yhteyteen.

Bussi, polkupyörä ja sähköpotkulauta.  (Foto: Joonas Mäkivirta)

Kuva: Joonas Mäkivirta

Liikennemäärät näkyviksi datan avulla

Kävelyn ja pyöräilyn määrää on Turussa seurattu uusien mittareiden avulla. Pääskyvuoreen Littoistentielle ja Raunistulan sillalle asennetut mittarit keräävät tietoa kävelyn, pyöräilyn ja sähköpotkulautailun liikennemääristä.

Mittareista saadun datan myötä kaupungille muodostuu kuva siitä, miten paljon eri kulkutapoja käytetään, miten paljon alueilla liikutaan kestävästi ja miten liikennemäärät vaihtelevat eri vuodenaikoina. Kerätty data auttaa tunnistamaan liikkumisen muutoksia ja tukee päätöksentekoa, kun kaupunki suunnittelee ja kehittää liikenneympäristöä. Datan avulla voidaan myös parantaa liikenteen turvallisuutta ja palveluiden saavutettavuutta. 

Kerättyä liikennedataa voi tarkastella Turun palvelukartan kautta: https://palvelukartta.turku.fi/fi/mobility/cycling

Datankeruumittari

Kuva: Joonas Mäkivirta

Datankeruumittarit jäävät maastoon hankkeen päättymisen jälkeen ja tarjoavat jatkossakin kaupungille arvokasta tietoa liikennemääristä, joiden avulla voidaan vastata kaupunkilaisten liikkumisen tarpeisiin ja parantaa aktiivisen liikkumisen mahdollisuuksia.

Kaupunkilaisten kokemuksen täydentävät liikennedataa

Liikenteen kehittämisessä tarvitaan määrällisen datan lisäksi tietoa siitä, miltä kaupungissa liikkuminen tuntuu ja millaisia haasteita asukkaat kohtaavat arjessa. Tätä tietoa kerättiin kestävän kaupunkiliikkumisen paneelissa.

Kestävän kaupunkiliikkumisen paneeli kokosi eri taustoista tulevia turkulaisia keskustelemaan kaupungin liikkumisen kehittämisestä. Samalla se tarjosi arvokasta tietoa siitä, miten kaupunkilaisten kokemuksia voidaan hyödyntää päätöksenteossa.

Vuoden aikana järjestettiin viisi tapaamista, joissa osallistujat tutustuivat erilaisiin liikkumisen teemoihin käytännössä ja keskustelivat niistä asiantuntijoiden kanssa. Paneelissa käsiteltiin mm. Kävelyolosuhteita ja joukkoliikenteen runkolinjauudistusta. Keskusteluissa nousi esiin runsaasti havaintoja ja kehitysideoita erityisesti esteettömyydestä, turvallisuudesta, viestinnästä ja palveluiden saavutettavuudesta.

Asukkaiden kokemukset täydentävät liikennemittareista ja muista tietolähteistä saatua määrällistä tietoa. Yhdistämällä näitä erilaisia näkökulmia kaupunki saa monipuolisemman kuvan siitä, millaisia ratkaisuja arjen liikkumisen kehittämisessä tarvitaan. 

Sump-paneeli (Foto: Oona Uusitalo)

Kuva: Oona Uusitalo

Kokeiluista kohti kestävää kaupunkiliikkumista

SUMPs for BSR -hankkeen Turun pilotit ovat päättymässä, mutta niiden tuottamaa tietoa ja kokemuksia voidaan hyödyntää kaupungin tulevassa työssä. Pääskyvuoren liikkumispiste tarjoaa kokemuksia tulevien pisteiden suunnitteluun, liikennemittarit tuottavat tietoa kaupungin liikkumisen seurannan tueksi ja kestävän kaupunkiliikkumisen paneelissa kerättyjä asukkaiden näkemyksiä voidaan hyödyntää palveluiden kehittämisessä. 

Hankkeessa kehitetyt toimintatavat vahvistavat tiedolla johtamista ja kestävän kaupunkiliikkumisen suunnittelua myös pidemmällä aikavälillä. Kestävän liikkumisen edellytyksiä voidaan kehittää paremmin kaupunkilaisten tarpeita vastaavaksi, kun ratkaisuja voidaan suunnitella liikennedataan, asukkaiden kokemuksiin ja käytännön kokemuksiin perustuen. 

Turun kaupungin vetämä kansainvälinen SUMPs for BSR -hanke käynnistyi marraskuussa 2023 ja päättyy lokakuussa 2026. Turun lisäksi hankkeessa on mukana seitsemän kansainvälistä kumppania, joista kaksi edustaa asiantuntijaorganisaatioita, University of Gdansk Puolasta ja Institute of Baltic Studies Virosta ja viisi hankkeen kohderyhmää eli kaupunkia: Cesis Latviasta, Gdynia Puolasta, Greifswald Saksasta, Gävle Ruotsista ja Panevezys Liettuasta. Kaupunkikumppanit toteuttivat hankkeessa omia kestävän kaupunkiliikkumisen pilottejaan ja jakoivat kokemuksiaan muiden kaupunkien kanssa ja niiden pohjalta kehitettiin opas aktiviisen liikkumisen kokeilujen tekemiseen. Pilotit toimivat myös yhtenä aineistona seurannan ja arvioinnin viitekehyksen kehittämisessä. Hankkeessa kehitetyt työkalut ovat erityisesti suunnattu pienten ja keskisuurten kaupunkien tueksi kestävän kaupunkiliikkumisen suunnitteluun ja toteutukseen. 

Tutustu hankkeen aiheisiin tarkemmin kuuntelemalla Turun liikennepodin jaksot: 

Turun kaupungilla on jatkuvasti käynnissä yli sata ulkoisen rahoituksen hanketta, vuosittain keskimäärin 60 miljoonan euron arvosta. Hankerahaa haetaan Euroopan unionista ja suomalaisista rahoituskanavista. Hankkeiden avulla kehitetään Turkua monipuolisesti sekä luodaan uusia toimintamalleja ja innovaatioita. Ulkoisen rahoituksen myötä Turku on myös vahvasti mukana lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä yhteistyöverkostoissa. Hankkeiden avulla luodaan kaikille parempaa Turkua. 

Baltic Sea Region -hankeen logo.