Turun kaupungin nimistötoimikunta on käsitellyt Nummen kaupunginosan ruotsinkielisen nimen Nummisbacken muuttamista muotoon Nummis, jotta nimi vastaisi kaupunginosan suomenkielistä nimeä. Nimistötoimikunta ehdottaa, että Nummen kaupunginosan nimi säilytetään ennallaan.
Nummen kaupunginosan asukkaita kuultiin mahdollisen nimenmuutoksen tiimoilta. Asukkaat kuitenkin vastustivat ruotsinkielisen nimen muuttamista. Asukkaiden vastauksissa korostui nykyisen nimen perinteikkyyden arvostus ja lisäksi vastaajat kokivat nimen tärkeänä osana paikallista identiteettiä.
Toisena vaihtoehtona selvitettiin kaupunginosan suomenkielisen nimen muuttamista muotoon Nummenpakka vastaamaan kaupunginosan ruotsinkielistä nimeä. Nimenmuutos olisi kuitenkin tuonut mukanaan merkittäviä taloudellisia kustannuksia, erityisesti liikenneviitoitusten päivittämisen takia.
Nimistötoimikunta on tullut siihen johtopäätökseen, että nimenmuutos ei ole välttämätön. Muutosten tekeminen olisi aiheuttanut turhia kustannuksia, eikä se olisi tuonut mukanaan merkittäviä etuja.