Löydä lapsellesi uusi harrastus! Turun kaupungin harrastusvalikoimassa on tarjolla on esimerkiksi sirkusta ja savitöitä, animaatiota ja muskaria sekä keppihevosia ja katapultteja.

Harrastuksia moneen makuun

Harrastuksia järjestetään eri puolilla kaupunkia, kuten Lastenkulttuurikeskus Färissä, Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa, pääkirjastossa ja Kuralan Kylämäellä.

Harrastusryhmien tiedot löydät tämän sivun lopusta tai Turun seudun vapaa-ajan kalenterista. Tutustu vaihtoehtoihin ja varaa paikkasi!

Koulujen harrastuslukkarit

Helppoa harrastamista omassa koulussa ennen tai jälkeen koulupäivän! Harrastusryhmät ja kerhot ovat maksuttomia ja suunnattu peruskoululaisille.

Harrasta koulupäivän yhteydessä

Taiteen perusopetus

Taiteen perusopetus on tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää eri taiteenalojen opetusta, esimerkiksi tanssin, kuvataiteen tai musiikin parissa. Opetus on suunnattu erityisesti lapsille ja nuorille. 

Taiteen perusopetuksen järjestäjät Turussa

Boostii-etu

Kaupunki antaa jokaiselle 7–19-vuotiaalle turkulaiselle vuosittain edun liikuntaharrastamiseen. Edun voi käyttää turkulaisessa seurassa tai yhdistyksessä järjestettävän ohjatun liikuntaharrastuksen maksuihin. 

Boostii-etu

Tutustu vaihtoehtoihin