Avustuksen hakeminen
Kuka voi hakea avustusta?
Toiminta-avustusta voivat hakea Turussa toimivat yleishyödylliset yhteisöt.
Milloin avustusta voi hakea?
Seuraavan vuoden toiminta-avustusta haetaan vuosittain lokakuussa. Vuonna 2026 hakuaika on poikkeuksellisesti 1.10.–2.11. ja päättyy 2.11. klo 16. Hyvinvoinnin yhteisvaikuttava toimikunta käsittelee hakemukset kerran vuodessa. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei oteta huomioon.
Mihin avustusta voi hakea?
Avustus tukee yhteisöjen sääntöjen ja toimintasuunnitelman mukaista toimintaa. Avustus myönnetään yhdeksi kalenterivuodeksi.
Avustuksella tuetaan hyvinvointia ja terveyttä edistävää toimintaa, jossa huomioidaan kaupunkistrategia, pormestariohjelma sekä hyvinvointikertomukseen ja hyvinvointisuunnitelmaan nostettuja haasteita.
Mitä avustuksella ei tueta?
Apurahoja, stipendejä tai muita edelleen jaettavia lahjoja.
Jos toiminta, johon avustusta haetaan, on selvästi hyvinvointialueen lakisääteisiä tehtäviä täydentävää palvelua (Varhan avustukset).
Uskonnollista tai puoluepoliittista toimintaa.
Avustusten myöntämisen edellytykset
- Jaettava avustussumma perustuu kokonaisarviointiin käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa ja avustuksen jakamisessa huomioidaan hakijan saama aiempi avustustaso
- Avustusten arvioinnissa käytetään systemaattisesti kaupungin asiantuntijoita avustusten arvioinnin tueksi painopisteittäin (asiantuntijapaneelit)
- Avustusten myöntämisessä tarkastellaan sitä, kohdistuuko toiminta vain jäsenille vai laajempaan kohderyhmään
Noudatetaan kaupungin avustuksia koskevia yleisiä ohjeita (KH 30.9.2024 §305) - Avustukset myönnetään pääsääntöisesti turkulaisille yhteisöille ja Turussa tapahtuvaan toimintaan
Avustusten painopisteet 2027
Avustusten painopisteet pohjautuvat hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman havaintoihin ja linjauksiin, joilla kaikilla edistetään asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä:
- Yhteisöllisyyden edistäminen, jolla vaikutetaan yksinäisyyden ja osattomuuden haasteisiin
- Suotuisten elintapojen edistäminen, joilla vaikutetaan niin mielen hyvinvointiin kuin fyysiseen terveyteen
- Kotoutumisen ja yhdenvertaisuuden edistäminen, joilla vaikutetaan eri väestöryhmien väliseen myönteiseen vuorovaikutukseen
- Aktiivisen vapaa-ajan, mielekkään tekemisen tai kotiseutu-/luontoyhteyden edistäminen, joilla luodaan hyvää aktiivista elämää (esim. eri ikäisillä tai tietyllä kohderyhmällä)
Liittyvät sisällöt:
Ohje hakemiseen
-
1Hae avustusta sähköisesti
Hae avustusta osoitteessa lomakkeet.turku.fi.
Suosittelemme käyttämään Mozilla Firefoxia tai Google Chromea.
-
2Valitse oikea hakemus
Hakija valitsee mitä avustusta on hakemassa.
Toiminta-avustus on jaettu kahdelle eri lomakkeelle riippuen siitä, haetko avustussummaa joka on alle 10 000 € vai 10 000 € tai enemmän.
Vastaa myös taustakysymyksiin, joilla ei ole vaikutusta avustuksen myöntämiseen.
Muista, että et voi muokata hakemusta sen lähettämisen jälkeen.
-
3Hakemuksen liitteet
Hakemukseen on lisättävä liitteeksi vuoden 2027 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Uuden hakijan tai jokaisen, jolla sääntöihin on tullut muutoksia, on lisättävä myös yhdistyksen säännöt.
-
4Tee hakemus ajoissa
Muista lopuksi klikata Lähetä-painiketta, jotta hakemus ei jää luonnostilaan. Myöhästyneitä tai luonnostilaan jääneitä hakemuksia ei käsitellä.
-
5Seuraa käsittelyä
Voit seurata hakemuksesi käsittelyn vaiheita Omat lomakkeet -välilehdellä.
Avustuksen saajalle
Avustuksen maksaminen
Avustuksista päättää hyvinvoinnin yhteisvaikuttava toimikunta.
Maksamme avustuksen hakemuksessa ilmoitetulle pankkitilille, kun päätöksestä on tiedotettu ja oikaisuvaatimusaika on päättynyt. Yli 10 000 euron avustukset maksetaan kahdessa erässä, joista toinen erä elokuussa. Avustus maksetaan, kun kaikki tarvittavat liitteet on toimitettu avustusjärjestelmään.
Tiedotamme päätöksestä noin viikko kokouksen jälkeen. Kun hakija on saanut tiedon päätöksestä, hänellä on 14 päivää aikaa tehdä oikaisuvaatimus. Tämän jälkeen maksuaika on 30 päivää.
Avustuksen käyttäminen ja raportointi
Avustus tulee käyttää yhdistyksen sääntömääräiseen toimintaan tai muuhun hakemuksessa ilmoitettuun tarkoitukseen. Jos avustusta ei käytetä kokonaan tai sitä ei voida käyttää myönnettyyn tarkoitukseen, yhdistyksen on palautettava maksettu avustus tai osa siitä.
Toimita selvitys toiminta-avustuksen käytöstä avustusjärjestelmään viimeistään avustuksen käyttövuotta seuraavan vuoden toukokuun loppuun mennessä.
Toimita selvityksenä seuraavat tiedot:
- Tuloslaskelma yhdistyksen hallituksen allekirjoittamana (tulo- ja menolajeittain) ja tase liitetietoineen tai vuosilaskelma tai vuosikoonti liitteineen
- Toimintakertomus tai muu vastaava selvitys
- Tilintarkastuskertomus tai toiminnantarkastuskertomus