Kukkia asukkaiden iloksi
Kylvämme vuosittain parisenkymmentä hehtaaria kukkia. Kukkapeltoja on ympäri kaupunkia. Voit kerätä kukkia omaksi iloksesi ja kotisi kaunistukseksi. Kerääminen kaupalliseen tarkoitukseen ei ole sallittua.
Niittykukkien lisäksi kylvämme asukkaiden iloksi myös auringonkukkia. Kukkien kerääminen on sallittua myös auringonkukkapelloilla.
Löydät kukkapellot kartalta punaisen kukkamerkin kohdalta.
Vinkki: Avaa suurempi versio kartasta ja hae kukkapeltoja osoitehaun avulla.
Niityt ja pellot
Turussa on noin 2 500 hehtaaria niittyjä ja peltoja. Ne ovat tärkeitä viheralueita, joita hoidetaan eri tavoin alueen käyttötarkoituksen mukaan.
Niityt ja pellot luovat avoimia tiloja kaupunkimaisemaan. Katujen ja reittien varret niitetään säännöllisesti. Joitakin niittyjä hoidetaan viljelemällä, kun taas toisilla alueilla tavoitteena on säilyttää avoin maisema ja estää vesakoituminen. Tärkeimmät niittyalueet niitetään tai murskataan 2–4 kertaa kasvukauden aikana.
Arvoniittyjä on kaupungin alueella vähän. Niiden hoitoon kuuluu niittäminen ja niittojätteen kerääminen, jotta maaperä köyhtyy ja ketomainen kasvillisuus lisääntyy. Kaikki viljelykelpoiset pellot pyritään pitämään viljelykäytössä. Niittyjä myös vuokrataan karjankasvattajille laidunalueiksi.
Uusniittyjä luomalla suojellaan paikallisia lajeja
Turkuun luodaan myös uusia niittyjä, joilla on erityinen tehtävä. Uusniityillä suojellaan esimerkiksi uhanalaisia perhoslajeja kylvämällä paikallisia kasvilajeja.
Tutustu kaupungin luonnon monimuotoisuusohjelman toimenpiteisiin (LUMO)