Paikka hukassa, tulevaisuus sumussa? Turun Ohjaamo sekä työllisyysalueen muut Ohjaamot ja kuntien nuorten palvelupisteet ratkovat alle 30-vuotiaiden nuorten arjen suuria ja pieniä murheita. Yhteinen haaste on apua tarvitsevien nuorten tavoittaminen.
Tämänhetkinen työllisyystilanne on paikkaansa etsivälle nuorelle karu. Tammikuussa Turun työllisyysalueella oli lähes 6 000 alle 30-vuotiasta työtöntä työnhakijaa, heistä yli 1 300 pitkäaikaistyöttömiä.
– Tilanne on hyvin huolestuttava ja johtuu suurelta osin siitä, että talouden kasvuluvut ovat heikot. Työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole, asiakkuuspäällikkö Sari Ahosmäki sanoo.
Hän luotsaa Turun Ohjaamoa. Siellä autetaan alle 30-vuotiaita nuoria kaikenlaisissa arjen solmuissa, liittyivät ne työnhakuun, koulutukseen, asumiseen, raha-asioihin, vapaa-aikaan tai hyvinvointiin.
– Sloganimme on, että jos et tiedä, mistä aloittaa, aloita Ohjaamosta.
Arkipäivinä Ohjaamossa on päivystys, jolloin ovesta voi vain kävellä sisään. Mikäli nuorta ei pystytä auttamaan heti, varataan aika asiantuntijalle. Tarjolla on myös ryhmätoimintaa ja erilaisia tapahtumia.
– Työnhaun tuki ja koulutusvaihtoehtojen selvittäminen ovat kysytyimpiä palveluitamme. Myös mielen hyvinvoinnin tuelle on merkittävä tarve, Ahosmäki sanoo.
Teksti jatkuu kuvan jälkeen
Epätoivosta onnistumisiin
Turun Ohjaamossa kaupungin työllisyyspalveluiden ja nuorisopalveluiden ammattilaiset työskentelevät rinta rinnan. He ovat hyvin perillä siitä, mitä palveluita nuorille on kaupungissa tarjolla.
16–29-vuotiaiden nuorten elämiin mahtuu monenlaisia tilanteita. Ahosmäen mukaan Ohjaamon työntekijät ovat eritoten kohtaamisen ammattilaisia.
– Asiakastyytyväisyyskyselyssä nuoret kokivat, että he saivat täältä enemmän vastauksia, kuin mitä lähtivät hakemaan.
Susanna Tuominen pyysi Ohjaamosta apua työnhakuun valmistuttuaan taloussosiologiksi Turun yliopistosta. Hän oli törmännyt töitä hakiessaan seinään: junior-tason työpaikat loistivat poissaolollaan, ja kokeneemmat ajoivat hauissa ohi.
– Työnhaku pitkittyi ja tunteet menivät ylös alas. Kun kamppailee torjutuksi tulemisten kanssa, alkaa helposti kyseenalaistamaan oma osaamistaan. Kun tulin Ohjaamoon, olin epätoivoinen.
Ohjaamolaisten tuen, kannustuksen ja vinkkien turvin hän jatkoi työnhakua ja pääsi onnekseen työkokeiluun Turun Ohjaamon työnhakutyöpajaan.
Ahosmäki oli vaikuttunut Tuomisen työotteesta. Nyt Tuominen työskentelee Ohjaamossa määräaikaisena valmentajana. Hän kehittää alle 25-vuotiaiden, vailla koulutusta olevien työttömien työnhakijoiden valmennusta.
Teksti jatkuu kuvan jälkeen
Kohti mutkatonta palvelua
Ohjaamoa kehitetään koko ajan. Ahosmäen mukaan päivystystä halutaan tehostaa siten, että yhä useampi nuori saisi avun jo ensikäynnillä.
Ohjaamossa aiotaan myös auttaa Turun alueen yrityksiä löytämään nuoria työntekijöitä täsmätarpeisiinsa. Asiaan liittyvät hankerahoitusneuvottelut ovat loppusuoralla.
– Meidän pitää muutenkin markkinoida nuorten työllistämiseen liittyvää tukea ja palveluita paremmin työnantajille, Ahosmäki sanoo.
Hän suunnittelee myös Ohjaamon ryhmätoiminnan laajentamista. Ideana on kehitellä vertaistuellisia ryhmiä nuorten arjesta nousevista teemoista ja tarpeista.
Työllisyys- ja nuorisopalveluiden yhteistyötä Ahosmäki haluaa kehittää entistä saumattomammaksi. Tärkeintä on, että palvelu on nuorelle mutkaton, ja että hänet ohjataan oikeaan paikkaan.
– Tavoitteenamme on, että nuoret eivät tippuisi palveluiden väliin, Ahosmäki summaa.
Teksti jatkuu kuvan jälkeen
Eteenpäin kokemuksia jakaen
Nuorten työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu on ollut lakisääteistä vuoden 2025 alusta. Lain mukaan palvelupisteiden tulee olla helposti nuorten saavutettavissa, joten niitä on perustettu ympäri työllisyysaluetta.
Paimiossa Nuorten palvelupiste päivystää joka toinen viikko. Kaupunki vastaa myös Sauvon pisteestä, joka on auki kerran kuussa. Työvoimasuunnittelija Elina Katajan mukaan kävijöitä on ollut hyvin vähän eritoten Sauvossa, ja palvelun keskittäminen Paimioon onkin suunnitteilla.
– Ilahduttavaa on ollut se, että olemme pystyneet vastaamaan täällä käyneiden nuorten kysymyksiin ja saaneet heidän asioitaan eteenpäin.
Aluekoordinaattori Sanna Kankaanpään mukaan palvelupisteiden yhteinen haaste on nuorten tavoittaminen. Hän iloitsee siitä, että nykyään tieto kulkee paremmin nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten välillä. Alueen palvelupisteiden edustajat kokoontuvat yhteen kuukausittain.
– Vaihdamme kuulumisia, koitamme poimia hyviä ideoita toisiltamme ja ratkoa haasteita yhdessä, Kankaanpää sanoo.
– On kivaa, että olemme yhteydessä säännöllisesti, ettei kukaan jää näiden asioiden kanssa yksin, Kataja lisää.
Lisätietoja Turun Ohjaamon toiminnasta saa palvelukoordinaattori Riitta Henrikssonilta (riitta.henrikkson@turku.fi, puh. 040 482 5576).