Tilaisuudet tarjoavat asukkaille mahdollisuuden kuulla kaupungin ajankohtaisista asioista ja keskustella oman alueensa tärkeistä kysymyksistä.
Pormestari Piia Elo sekä apulaispormestarit Sini Ruohonen, Elina Rantanen ja Mirka Muukkonen jatkavat Pormestarit kylässä -vierailuja eri puolille kaupunkia. Syksyn ensimmäinen vierailu järjestetään 25. syyskuuta Ruissalossa Ruissalo-yhdistyksen kutsusta. Pormestarit kylässä -tilaisuuksia on tarkoitus järjestää eri kaupunginosissa säännöllisesti, neljästä viiteen kertaan vuodessa.
Kutsun pormestaristolle voivat esittää esimerkiksi kaupunginosayhdistykset, omakotiyhdistykset ja muut aluetoimijat. Tilaisuuksien ohjelma suunnitellaan yhteistyössä kutsujatahon kanssa, ja tilaisuuksiin ovat tervetulleita kaikki kyseisen alueen asioista kiinnostuneet.
Jokaisessa tilaisuudessa pormestaristo kertoo Turun ajankohtaisista asioista ja päätöksenteosta. Lisäksi käsitellään alueen asukkaiden esiin nostamia aiheita, joten vierailujen sisältö rakentuu kunkin alueen tarpeiden mukaan. Mukana on myös kaupungin eri palveluiden asiantuntijoita.
– Haluamme kohdata turkulaisia heidän omilla asuinalueillaan ja keskustella juuri niistä asioista, jotka ovat heille ajankohtaisia. Kun alueen asukkaiden kokemukset ja kaupungin päätöksenteko tuodaan saman pöydän ääreen, voimme rakentaa Turkua entistä paremmin yhdessä, sanoo pormestari Piia Elo.
Vierailut toteuttavat Turun pormestariohjelman tavoitetta vahvistaa osallisuutta ja asukkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa. Seuraava Pormestarit kylässä -vierailu järjestetään 7. joulukuuta yhteistyössä Koroisten, Räntämäen, Orikedon ja Metsämäen alueiden toimijoiden kanssa. Kevään vierailuista kerrotaan myöhemmin.
Ruissalon vierailu 25.9. klo 17–19
Tapaaminen alkaa kahvittelulla Ruissalon kylpylän Kapteeninsalissa. Kahvia on varattu 60 osallistujalle. Ohjelmassa n. 17.30 alkaen
- Ruissalo-yhdistyksen tervetulosanat: Tarvitseeko Ruissalo oman pormestarin?, varapuheenjohtaja Sanna Suomi
- Pormestari Piia Elo sekä apulaispormestarit Sini Ruohonen, Elina Rantanen ja Mirka Muukkonen kertovat Turun ajankohtaisista kuulumisista
- Puheenvuoro ”Ruissalo linnun silmin – paratiisi vailla vertaa”, yhdistyksen johtokunnan edustaja Jouko Lehtonen
- Keskustelua kaupungin ja Ruissalon yhteistyön kehittämisestä. Paikalla on Ruissalo-yhdistyksen jäsenten ja pormestariston lisäksi kaupungin asiantuntijoita vastaamassa kysymyksiin.
Tilaisuus on avoin kaikille Ruissalon asioista kiinnostuneille. Sen järjestävät Ruissalo-yhdistys ja Turun kaupunki yhdessä.