Mikä on KV-seteli?

Turun kaupunki myöntää työnantajalle tukea kansainvälisen osaajan palkkaamiseen. Turun kaupungin kansainvälisyysseteli eli KV-seteli on tarkoitettu kansainvälisen korkeakouluopiskelijan tai korkeakoulututkinnon suorittaneen monikielisen työnhakijan palkkaamisen tueksi.

KV-seteli on arvoltaan 3000 tai 5000 €.

Tukea myönnetään seuraavasti:

  • 3–6 kk:n työsuhteessa tuki on 3000 €
  • Yli 6 kk:n työsuhteessa tuki on 5000 €
  • Alle 3 kk:n työsuhteeseen KV-seteliä myönnetä.

 

Haku on auki 30.11.2026 asti. Tutustu huolellisesti KV-setelin kaikkiin ehtoihin!

Työnhakijaa koskevat ehdot

  • KV-setelillä voidaan palkata ulkomaalaistaustainen opiskelija tai työnhakija, joka on valmistunut opinnoissaan 12 kk:n sisällä. Mikäli hakija on opiskelija, hänen tulee valmistua vuoden sisällä.
  • Työnhakija ei voi olla Suomen kansalainen.
  • Työnhakijan kotipaikan tulee olla Turku.
  • KV-seteli voidaan myöntää vain kerran samalle henkilölle. Seteliä ei voi jakaa useamman työpaikan kesken.
  • Opiskelija tai vastavalmistunut ei ole ollut samalla työnantajalla aiemmin työsuhteessa.

Työnantajaa koskevat ehdot

  • Työnantajan pitää olla joko yritys, yhdistys, järjestö, seurakunta tai säätiö. Seteliä ei voi käyttää työllistymiseen Turun tai muun kaupungin toimipisteeseen, valtiolle eikä työllistymiseen yksityiselle henkilölle.
  • Työnantajalla täytyy olla Y-tunnus.
  • Työnantaja löytyy ennakkoperintärekisteristä ja hänellä on suomalainen pankkitili.
  • Työpaikan ei tarvitse sijaita Turussa, mutta sen tulee sijaita Turun työllisyysalueella.
  • Työnantajan toiminnan tulee olla kestänyt vähintään vuoden.
  • Kansainvälisen osaajan rekrytointituki myönnetään EU:n komission asetuksen 2023/2831 (EUR-Lex)   mukaisena vähämerkityksisenä tukena eli de minimis -tukena.
  • KV-setelit myönnetään harkinnan ja määrärahatilanteen mukaan.

Työsuhdetta koskevat ehdot

  • Työsuhteen tulee olla kestoltaan vähintään 3 kk.
  • KV-setelin arvo ei voi olla suurempi kuin työntekijälle maksettava palkka työsuhteen aikana.
  • Työnantajan tulee maksaa kyseiseen työsuhteeseen sovellettavan työehtosopimuksen mukaista palkkaa tai sen tulee olla tavanomainen ja kohtuullinen, jos sovellettavaa työehtosopimusta ei ole.
  • Palkka ei voi perustua vain työn tulokseen, esimerkiksi pelkkään myyntiprovisioon ilman pohjapalkkaa.
  • Mikäli työsuhde on osa-aikainen, tulee viikoittaisen työajan olla vähintään 20 h/vko.
  • Työnantaja vastaa siitä, että työsuhteessa noudatetaan työsopimuslakia ja työehtosopimuksia sekä huolehtii työntekijän oikeuksista ja vakuutuksista.
  • Mikäli suunniteltu työsuhde ei toteudu, tai se keskeytyy ennen koeajan päättymistä, on siitä ilmoitettava viipymättä sähköpostitse osoitteeseen maksatus.tyollisyysalue@turku.fi.
  • Työn tulee olla työntekijän osaamista ja koulutusta vastaavaa. Työtehtävät voivat sijoittua myös koulutusalaan läheisesti liittyvän alan tehtäviin.

Työsuhteeseen ei ole myönnetty eikä siihen työsuhteen aikanakaan voida hakea muita julkisia tukia.

Miten tukea haetaan?

  • Yritys hakee KV-seteliä täyttämällä esitietolomakkeen. Lomakkeeseen tarvitaan myös tiedot työntekijästä.
  • KV-seteliä voi hakea vain 2.12.2025 tai sen jälkeen alkaneisiin työsuhteisiin.
  • KV-seteliä voi hakea ennen työsuhteen alkamista tai viimeistään 1 kuukausi työsuhteen alkamisen jälkeen.
  • Hakuaika on 30.11.2026 asti tai määrärahojen riittävyyden puitteissa.
  • Linkki hakulomakkeeseen on tämän osion lopussa.
Vinkki!

Mikäli työnantajalla ei vielä tässä vaiheessa ole kaikkia henkilötietoja työntekijästä, voi työntekijä täyttää ensin omat tietonsa ja lähettää sitten lomakkeen linkin työnantajalle, joka täyttää lomakkeen loppuun.

Jos työntekijä lähettää omilla tiedoillaan täytetyn lomakkeen työnantajalle, toimi näin: täytä omat tietosi esitietolomakkeeseen. Valitse tämän jälkeen sivun alareunasta “tallenna ja lähetä työnantajalle”. Valinnan jälkeen voit lähettää näkyviin tulevan linkin työnantajalle.

  • Turun Työllisyyspalvelut käsittelee esitietolomakkeen ja tekee päätöksen tuen myöntämisestä. Päätös lähetetään työnantajalle salattuna sähköpostina.
  • Voit hakea KV-setelin maksatusta sen jälkeen, kun työsuhde on ylittänyt koeajan tai kestänyt vähintään yhden kuukauden. Käytä KV-setelin maksatuksen haussa Turun kaupungin turvapostia (turva.turku.fi). Liitä sähköpostiin työntekijän työsopimus sekä yhden kuukauden ansiolaskelma. Lähetä viesti osoitteeseen maksatus.tyollisyysalue@turku.fi.
  • Saat tarkempia tietoja maksatuksen hakemisesta KV-setelin myöntöpäätöksen mukana.
  • KV-setelin korvaus maksetaan vain, mikäli kaikki tuen myöntämisen edellytykset täyttyvät. Puuttuvat, puutteelliset, epäselvät tai ristiriitaiset dokumentit viivästyttävät tai voivat estää setelin maksamisen.
  • Mikäli työntekijän työsuhde päättyy ennenaikaisesti, voidaan tukea periä takaisin. Työnantajan tulee ilmoittaa kaikista työsuhteen muutoksista Työllisyyspalveluille (maksatus.tyollisyysalue@turku.fi).
  • KV-seteli maksetaan noin kuukauden kuluessa, kun maksatushakemus ja tarvittavat liitteet on toimitettu Työllisyyspalveluille.
     

Turun kaupunki ei ole osapuolena työsuhteessa – sen ainoa rooli on tarjota Turun työssäkäyntialueen yrityksille tukea uran alussa olevan kansainvälisen työntekijän palkkaamiseksi.

Liittyvät sisällöt:

Yhteystiedot

Tietoa setelistä ja setelin hakemiseen liittyvät kysymykset:

tyonantajapalvelut.tyollisyys@turku.fi ja p. 044 793 7602, Sari Sainio.