Turun kaupunki hankki lukuvuoden alussa kaksi opetusrobottia, joiden avulla somaattisesti pitkäaikaissairas oppilas voi kotoa käsin olla yhteydessä omaan kouluunsa. Uudet AV-robotit, Aura ja Paavo, lähtivät heti syksyllä koulutielle.
Kiinamyllyn koulun lasten ja nuorten klinikan yksiköllä on käytössään yhteensä kuusi opetusrobottia, joista Turun kaupunki hankki kesän aikana kaksi. Lainaaja ja laina-aika harkitaan aina yksilöllisesti ja moniammatillisesti.
– Opetusrobotteja käytetään vain somaattisesti sairaiden lasten ja nuorten opetuksessa. Koulurobotti onkin pedagoginen ratkaisu, joka luo uudenlaisia mahdollisuuksia sairastuneen oppilaan osallisuudelle ja yhdenvertaisuudelle erityistilanteissa. Psyykkisesti oireilevien lasten ja nuorten osalta opetus painottuu kuntouttavaan arkeen ja mahdollisimman normaaliin koulunkäyntiin. Robotit eivät ole ratkaisu kouluakäymättömyydelle, kertoo Kiinamyllyn koulun koulunjohtaja Juha-Pekka Mynttinen.
Uudet robotit helpottavat opetuksen suunnittelua ja toteutusta
Lapsilla ja nuorilla on oikeus perusopetukseen sairaudesta huolimatta. Tyksin Lastenklinikalla Majakkasairaalassa pidemmällä hoitojaksolla oleva lapsi saa opetusta sairaalakoulun toimesta.
Sairaalassa opetus toteutetaan usein yksilöllisenä opetuksena potilaan sängyn vierellä. Tilanteen salliessa oppilas voi myös opiskella sairaalakoulun luokkahuoneessa, joka sijaitsee osaston välittömässä läheisyydessä. Mikäli oppilas ei pysty sairaalajaksojen välissä menemään omaan kouluunsa esimerkiksi infektioriskin vuoksi, hänen oman koulunsa tulee järjestää opetusta kotiin. Tällöin opetus järjestetään poikkeavalla tavalla esimerkiksi etäyhteyksin. Opetusrobotti on uusin etäyhteyksiä hyödyntävä keino.
– Robotit luokassa ovat verrattain uusi tapa opettaa somaattisesti sairaita oppilaita. Uudet teknologiat ja käytänteet vaativat omilta kouluilta ja opettajilta totuttelua. Kun laite on tullut kouluissa ja opettajien keskuudessa tutuksi, ovat kokemukset olleet myönteisiä. Robotti ei yksinään korvaa kyseisille oppilaille tarjottavaa opetusta, mutta helpottaa opetuksen suunnittelua ja toteutusta, toteaa erityisluokanopettaja Maiju Syrjälä.
Robottien käyttö on yleistynyt sairaalaopetuksessa
Robottien käyttö on yleistynyt viime aikoina sairaalaopetuksessa. Yliopistokaupungeilla on jo useita opetusrobotteja, ja osa Suomen muista kunnista on jo hankkinut omansa, kun tarve opetuksen poikkeavaan järjestämiseen on ilmennyt.
– Kevyt robotti kulkee näppärästi omassa repussaan. Se sijoitetaan oppilaan omalle pulpetille luokassa ja oppilas ohjaa robottia kotoa käsin iPadin avulla. Oppilas voi osallistua opetukseen viittaamalla, vastaamalla ja tekemällä tehtäviä yhdessä luokkatovereidensa kanssa, Syrjälä lisää.
Oppilas voi ohjata robottia kääntymään pulpetilla 360 astetta, jotta hän näkee ja kuulee, mitä opettaja ja luokkatoverit sanovat. Robotin vihreä valo vilkkuu, kun oppilas viittaa ja haluaa vastata luokassa esitettyyn kysymykseen. Sinisellä valolla oppilas voi ilmaista, ettei hän juuri sillä hetkellä voi osallistua opetukseen.
– Robotin avulla oppilas voi myös osoittaa tunnetiloja valitsemalla emojin padilta. Silloin robotti osoittaa silmillään olevansa mietteliäs, iloinen, surullinen tai tavallinen. Robotti ei voi tallentaa ääntä tai kuvaa. Oppilas voi myös osallistua koulun vapaisiin tilanteisiin ja välitunneille, mikä on tärkeää myös kokonaiskuntoutumisen näkökulmasta ja rikastuttaa oppilaan arkea, kertoo erityisopettaja Gabriella Stenvall-Vihervuori.
Sairaalakoulujen lakivelvoitteinen toiminta-alue on lasten ja nuorten esi- ja perusopetus. Tarvittaessa robotteja voidaan hyödyntää myös Turun varhaiskasvatuksessa.
Robottien hankkiminen, käyttöönotto ja ylläpito on erinomainen esimerkki hallintokuntien ja vastuualueiden yhteistyöstä, jota tehdään lasten ja nuorten kokonaisvaltaista etua ajatellen.
– Robottien hankinnat on tehty yhdessä Tyksin ja Turun kaupungin kanssa, ja robottien lisenssimaksut maksaa Lastenklinikoiden Kummit ry. Sairaalakoulu ohjaa ja tukee laitteiden käyttöä, ja TOP-keskus tukee laitteiden käyttöä iPadien ja käyttötuen osalta, Mynttinen toteaa.
Kiinamyllyn koulu vastaa Turun yliopistollisen keskussairaalan lasten- ja nuorten klinikan sekä lasten- ja nuorisopsykiatrian sairaalaopetuksesta. Oppilaat tulevat Varsinais-Suomen hyvinvointialueella olevista kunnista. Sairaalahoidossa olevien oppilaiden lisäksi koulussa annetaan opetusta psykiatrisessa avohoidossa oleville oppilaille, joiden koulunkäynti on keskeytynyt tai on vaarassa keskeytyä psyykkisten ongelmien vuoksi.