Turun kaupungin kulttuurilautakunta myöntää kulttuuriavustuksia ja -apurahoja henkilökohtaiseen työskentelyyn sekä yhdistysten ja työryhmien toimintaan.
Lautakunta päättää sopimuskumppaneiden toiminta-avustuksista ja Aboa -vuosiapurahan saajista hakuvuoden joulukuussa. Muista avustuksista lautakunta päättää avustusvuoden helmikuussa. Kaupunki ilmoittaa päätöksistä kaikille hakijoille.
Liittyvät sisällöt:
Kulttuuriavustusten hakeminen
Kuka voi hakea avustusta?
Avustuksia voivat hakea:
- Turkulaiset tai Turussa toimivat yleishyödylliset yhdistykset, säätiöt tai voittoa tavoittelemattomat yritykset
- Turkulaiset tai Turussa toimivat työryhmät
- Turkulaiset yksityishenkilöt
Milloin avustusta voi hakea?
Voit hakea kaikkia kulttuuriavustuksia vuosittain lokakuussa 1.–31.10.
Fuugan tila-avustukseen järjestetään lokakuun päähaun lisäksi täydentävä haku maalis-huhtikuussa.
Mihin avustusta voi hakea?
Voit hakea avustusta säännölliseen tai projektiluontoiseen taiteellisen sisällön tuottamiseen.
- Kulttuuritoiminnan säännölliseen järjestämiseen
- Projektiluontoiseen toimintaan
- Kulttuuritoiminnan kehittämiseen
- Taiteen perusopetuksen järjestämiseen
- Harrastustoiminnan järjestämiseen
- Taiteelliseen työskentelyyn
- Avustuksia ja apurahoja ei myönnetä laitehankintoihin, julkaisutoimintaan, tallenteisiin, opiskeluun, opinnäytteisiin, matkoihin tai asuihin.
- Avustuksia ja apurahoja ei myönnetä yksityisille elinkeinonharjoittajille eikä voittoa tavoitteleville yrityksille.
- Henkilökohtaisia apurahoja ja projektiapurahoja ei myönnetä tilavuokriin.
- Toiminta-avustuksiin voi sisällyttää myös toimitilakustannuksia.
Avustukset säännölliseen toimintaan
Turun kaupunki myöntää harkinnanvaraisia toiminta-avustuksia Turun kaupunkikonserniin kuuluville kulttuurin alan yhtiöille ja säätiöille.
Sopimuksen tehneisiin toimijoihin kuuluu ammattitaiteilijoiden yhdistyksiä ja kulttuurilaitoksia, jotka ovat osoittaneet toimintansa vakiintuneeksi osaksi kaupungin kulttuurituotannon kenttää, ja jotka tukevat ammattilaisten työllistymistä tai ammattilaisten työn esille tuomista.
Arvioinnin perusteena ovat taiteellisen laadun ja kokemuksen lisäksi toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen, jatkuvuus, yhteistyö muiden toimijoiden kanssa sekä muun rahoituksen laajuus. Sopimuksen tehneiden toimijoiden joukossa on myös toimijoita, jotka kehittävät ja edistävät alan koulutusta ja kansainvälisyyttä.
Kaupunki laatii sopimuksia kolmeksi vuodeksi kerrallaan, eikä uusia sopimuksia tehdä sopimuskauden ollessa kesken.
Kaupunki käynnistää seuraavat sopimusneuvottelut vuoden 2025 keväällä, jolloin otetaan vastaan myös uusien sopimuksesta kiinnostuneiden tahojen hakemuksia.
Avustus on tarkoitettu turkulaisille yhdistyksille ja työryhmille, joille ei myönnetä tukea taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustuksia.
Arvioinnin perusteena on kokemus ja tunnustus taiteellisesta työstä. Päätavoitteena on tukea ammattilaisten työskentelyä.
Avustus on tarkoitettu taiteellisen sisällön tuottamiseen, mutta hakemukseen voi sisällyttää myös toimitilakustannuksia.
Avustus on tarkoitettu turkulaisille taide- ja kulttuurityötä tekeville harrastusyhdistyksille ja -työryhmille, jotka tuottavat ympärivuotisia, yleisölle avoimia tapahtumia Turussa. Avustusta ei myönnetä yksittäisiin konsertteihin, esityksiin tai näyttelyihin.
Avustus on tarkoitettu ensisijaisesti lasten ja nuorten taiteen ja kulttuurin harrastamiseen ja taiteellisen sisällön tuottamiseen. Hakemukseen voi sisällyttää myös toimitilakustannuksia.
Arvioinnin perusteena on asukkaiden hyvinvoinnin lisääminen, harrastaja- ja osallistujamäärät, toiminnan laatu sekä ohjauksen ammattimaisuus.
Avustusta ei ole tarkoitettu kaupunginosayhdistyksille.
Avustus on tarkoitettu taiteen perusopetuksen toimijoille, joiden opetussuunnitelman kulttuurilautakunta on hyväksynyt. Arvioinnin perusteena ovat taiteellisen laadun ja kokemuksen lisäksi vakiintunut toiminta, toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen ja jatkuvuus.
Avustukset projektiluontoiseen toimintaan
Avustus on tarkoitettu turkulaisille yhdistyksille, yhteistuotannoille ja työryhmille musiikkitalo Fuugan tilavuokraan ja tapahtumaan liittyviin henkilökuntakuluihin.
Avustusmallissa on kaksi hakijakategoriaa:
- A-kategoria on tarkoitettu ammattimaisille, yleishyödyllisille musiikkiesitysten tuottajille, joilla on ympärivuotista toimintaa, merkittävää valtion rahoitusta sekä voimassa oleva sopimus kaupungin kanssa. A-kategorian tukikelpoisuus arvioidaan vuosittain kaupungin toiminta-avustuksen yhteydessä. A-kategorian tuki kattaa koko tilavuokran ja henkilökuntakulut.
- B-kategoria on suunnattu muille yleishyödyllisille taiteen ja kulttuurin toimijoille. Tuki kattaa 75, 50 tai 25 prosenttia tilavuokrasta ja henkilökuntakuluista.
Arvioinnin perusteena on sisällön sopivuus Fuugan ohjelmistoon ja taiteellinen laatu. Avustuksen hakuedellytyksenä on alustava sopimus tapahtumasta Fuugan kanssa.
Avustuspäätökset tekee kulttuuripalvelupäällikkö.
Avustus on tarkoitettu turkulaisille taiteilijaryhmille uusien ja innovatiivisten projektien toteuttamiseen. Lisäksi avustusta voidaan myöntää ammattitaiteilijoiden yhdistyksille sekä kulttuurialan organisaatioille uuden toiminnan aloittamiseen, tai jo olemassa olevan uuden toimintamuodon kokeilemiseen ja kehittämiseen.
Avustus on kertaluontoinen ja tarkoitettu ensisijaisesti ammattilaisryhmille.
Hakijan pitää hakemuksessaan ja sen liitteenä olevassa kehittämissuunnitelmassa osoittaa, miten uusi avustuksella kehitettävä toiminta ja sen rahoitus suunnitellaan hoidettavan myönnetyn avustuksen jälkeen.
Arvioinnin perusteena on taiteellisen laadun lisäksi innovatiivisuus, kaupungin vetovoiman lisääminen sekä projektin monipuolisuus, yhteistyö muiden toimijoiden kanssa sekä yhteistyökumppaneiden määrä. Kaupunki ei pääsääntöisesti myönnä projektiavustusta sellaiselle yhdistykselle tai taiteilijalle, joka saa jo avustusta tai apurahaa jostakin muusta kategoriasta.
Avustus on tarkoitettu ainoastaan taiteellisen sisällön tuottamiseen. Projektiavustusta ei ole tarkoitettu toimijan yleisen toiminnan rahoittamiseen, vuokrakuluihin tai laitehankintoihin.
Projektin tulee tuottaa taiteellinen tulos Turun kaupunkiin tai sen tulee luoda uusia malleja kulttuuripalveluiden tuottamiseen.
Kulttuurilautakunta voi harkintansa mukaan sitoutua projektin rahoittamiseen useammaksi vuodeksi. Tällöin asiasta solmitaan yhteistyösopimus.
Ammattitaiteilijoiden apurahat
Henkilökohtaiset työskentelyapurahat on tarkoitettu turkulaisille ammattitaiteilijoille taidealasta riippumatta.
Apuraha on tarkoitettu taiteelliseen työhön, ja se voidaan myöntää enintään kuuden kuukauden (6kk) ajalle.
Apurahojen jakoperiaatteina ovat ammattilaisuus, taiteelliset perusteet ja näyttö aiemmasta taiteellisesta työskentelystä. Apurahaa ei myönnetä samalle taiteilijalle kahta kertaa peräkkäin eikä henkilöille, joilla on yksi- tai monivuotinen valtion taiteilija-apuraha.
Aboa-apuraha, eli vuoden (12kk) työskentelyapuraha, myönnetään vuosittain yhdelle turkulaiselle ammattitaiteilijalle eri taiteenaloilta.
Apurahan suuruus määritetään vuosittain Taide- ja kulttuuriviraston myöntämien valtion apurahojen tason perusteella. Vuonna 2026 Aboa-apurahan suuruus on 27 129,93 euroa.
Arvioinnin perusteena on taiteellinen laatu, ansioituminen ja kaupungin vetovoimaisuuden lisääminen. Apurahaan kuuluu mahdollisuuksien mukaan taiteellisen tuotoksen saaminen esille Turun kaupungin taidelaitoksissa. Vaihtoehtoisesti työn tulos voi olla muulla tavoin näkyvä osa Turun kaupungin kulttuuritarjontaa.
Hae apurahaa
Täytä sähköinen hakulomake: Avustusten hakupalvelu.
Suosittelemme käyttämään Mozilla- tai Chrome-selainta. Lomake vaatii tunnistautumisen.
Liittyvät sisällöt:
Myönnetyt apurahat
Kulttuurilautakunta myöntää kulttuurin avustukset vuosittain joulu-helmikuussa.
Sirkustaiteilija Teemu Skön, 26 269 €