Nuorten alueellinen kuuleminen, maakunnallinen yhteistyö
Tausta:
Varsinais-Suomessa ei ole aiemmin toteutettu maakunnallista, systemaattista nuorten kuulemisen kokonaisuutta. Vuoden 2024 kartoituksissa nuorisotyöntekijät nostivat esiin merkittävän tarpeen ajalle, tuelle ja osaamiselle nuorten kuulemisen kehittämiseen kunnissa. Hankkeen jatkokaudella syvennetään jo aloitettua työtä ja vastataan kuntien yhteiseen tarpeeseen vahvistaa kuulemisen kulttuuria sekä yhdenmukaistaa toimintatapoja maakunnan nuorisotyössä.
Hyödyt ja tavoitteet:
Hanke vahvistaa nuorten osallisuutta, kuulluksi tulemisen kokemusta ja vaikuttamismahdollisuuksia koko maakunnan tasolla. Tavoitteena on juurruttaa nuorisotyöhön selkeä, käytännöllinen ja yhdenmukainen kuulemisen prosessi, joka tukee asiakaslähtöisyyttä ja tiedolla johtamista. Lisäksi vahvistetaan työntekijöiden kompetensseja ja yhtenäistä linjaa siitä, miten nuorten ääni otetaan huomioon erilaisissa kunnallisissa ja alueellisissa prosesseissa.
Toimenpiteet ja tuotokset:
Hankkeessa pilotoidaan ja kehitetään kuulemisen prosessikuvausta eri kunnissa ja nuorisotyön ympäristöissä, tarjoten työntekijöille valmista materiaalia sekä tiivistä hanketyöntekijän ohjausta. Toteutetaan useita pilotointijaksoja, nuorten kuulemisia ja henkilöstön ohjauspalavereita. Hankkeen keskeinen tuotos on loppuun hiottu, käyttäjäystävällinen opas nuorten kuulemisen toteuttamiseen, sekä alueellisesti kerätty, vertailukelpoinen tieto nuorten näkemyksistä, joita maakunnalliset verkostot hyödyntävät omassa työssään.