Puisto uudistettiin historiaa kunnioittaen ja kaikki kävijät mielessä. Iloisen leikkilinnan vieressä on liikkumiseen innostavia välineitä kaikenikäisille.
Puistossa riittää tekemistä ja oleskelupaikkoja
Puiston uudeksi maanmerkiksi rakennettu leikkilinna houkuttaa lapsia kiipeilemään köysissä, kapuamaan korkeuksiin ja liukumaan hurjaa vauhtia alas. Keinussa on vaihtoehtoja eri ikäisille ja kokoisille keinujille ja löytyy puistosta ihan perinteinen hiekkalaatikkokin. Pikkuisten varpuskeinut antavat mukavan vauhdin. Varpusia löytyy muualtakin. Keinun orrella tarkkaavaiset varpuset valvovat lasten leikkien sujuvan mukavasti.
Leikkipaikan vierestä löytyy tekemistä kaikenikäisille. Maan tasalla olevat trampoliiniruudut kutsuvat hyppimään, erilaisia nojapuita ja tankoja voi ylittää tai niillä tasapainoilla. Hyppypokseilla voi testailla omaa hyppykykyään ja tietysti tarjolla on myös perinteiset leuanveto- ja roikkumistangot.
Puiston kenttä on uudistettu ja kentän reunan valaisinjärjestelmällä kentän pintaan voidaan heijastaa erilaisia liikkumiseen kannustavia kuvioita.
Jo aiemmin kunnostettu kahluuallas kutsuu pieniä virkistymään Mikaelinkirkon puoleiselle reunalle puistoa. Puiston kentän väri ja keinutelineen muoto ammentavat puiston perinteistä. Aaronin sauvat on kunnostettu valaisemaan myös tulevien sukupolvien puistokokemusta.
Puistossa on runsaasti penkkejä, joissa voi istahtaa rauhoittumassa vihreän kauneuden keskellä.
Varpustakaan ei olla unohdettu
Varpunen on läsnä puistossa kaikkialla. Sen kuulee äänekkäänä sirkutuksena ja leikkipaikkojen välinevalinnoissa. Varpusta ei unohdettu myöskään puiston suunnittelussa. Orapihlaja-aidanteet uusitaan vaiheittain, jotta pikkulinnuilla on jatkuvasti suojaa. Aidanteiden maanpeitteenä on paksu kerros hiekkakylpyyn soveltuvaa hiekkaa, jolloin linnun on mukava sujahtaa suojastaan ikiomaan hiekkakylpylään.
Puistossa suuresta varpuspopulaatiosta huolehditaan erityisesti, koska varpunen on luokiteltu uhanalaiseksi lajiksi vuonna 2015.
Puiston perennaistutukset on uusittu. Vielä ottaa vähän aikaa, jotta istutukset kasvavat täyteen kukoistukseensa.
Puistoon kannattaa tulla nauttimaan sen suomasta kauneudesta ja vehreydestä keskellä kaupunkia.
Kuvia uudistetusta puistosta
-
Mannerheiminpuisto ilmasta., Avaa kuva galleriassa
-
Lasten leikkilinna Mannerheiminpuistossa., Avaa kuva galleriassa
-
Yksityiskohta Mannerheiminpuiston lasten leikkilinnassa, Avaa kuva galleriassa
-
Mannerheiminpuiston leikkipaikan keinut., Avaa kuva galleriassa
-
Maatrampoliinit kutsuvat pomppimaan., Avaa kuva galleriassa
-
Liikuntapaikka Mannerheiminpuiston leikkipaikan vieressä, Avaa kuva galleriassa
-
Varpusaiheiset kiikut., Avaa kuva galleriassa
-
Varpuset keinun orrella., Avaa kuva galleriassa
-
Mannerheiminpuiston kenttä., Avaa kuva galleriassa
-
Pensasaidanteiden alla on varpusten hiekkakylpylä., Avaa kuva galleriassa
-
Mannerheiminpuistossa on penkkejä istustuskeluun., Avaa kuva galleriassa
-
Puistokäytävä Mannerheiminpuistossa., Avaa kuva galleriassa
-
Mannerheiminpuston kahluuallasalue ilmasta., Avaa kuva galleriassa
-
Mannerheiminpuistossa kukkivat pensaat ja uudistetut istutukset., Avaa kuva galleriassa
Osa kansallista kaupunkipuistoa
Mannerheiminpuisto kuuluu yhdessä Mikaelinkirkon korttelin kanssa Turun kansalliseen kaupunkipuistoon. Kaupunkipuisto on laaja ja yhtenäinen arvoympäristöjen kokonaisuus, johon kuuluu Aurajokivarsi puistoineen ja rakennusperintökohteineen sekä Ruissalon saari ja Kupittaan historiallinen puisto.